Antti Isotalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Isontalon puukkojunkkari Anttia. Hänen pojanpojastaan on artikkeli Antti Isotalo (jääkäri) ja toisesta samannimisestä puukkojunkkarista artikkeli Antti Isotalo (saarnaaja). Lounaissuomalaisesta konepajayrityksestä katso Antti-Teollisuus.
Antti Isotalo
Henkilötiedot
Syntynyt24. elokuuta 1831
Alahärmä
Kuollut8. elokuuta 1911 (79 vuotta)
Alahärmä
Asuinpaikka Alahärmä
Muut tiedot
Muut nimet Isoo-Antti, Härmän häjy
Organisaatio Etelä-Pohjanmaan puukkojunkkarit
Rangaistus kuolemanrangaistus (kumottiin)
12 vuotta pakkotyötä

Antti Heikinpoika Isotalo eli Isoo-Antti (24. elokuuta tai 30. elokuuta 1831 Alahärmä[1] – 8. elokuuta 1911 Alahärmä) oli härmäläinen maanviljelijä ja puukkojunkkari, joka syntyi Alahärmässä, Hanhimäen[2] kylässä. Yhdessä Antti Rannanjärven kanssa hän johti Isoo-joukko-nimistä puukkojunkkarijoukkoa vuosina 1856–1867.[3] Häntä on usein pidetty koko Härmän seudun puukkojunkkareiden kiistattomana johtajana, joka oli todennäköisesti aikansa tunnetuin eteläpohjalainen.

Kuvassa oikealla Antti Isotalo, vasemmalla Antti Rannanjärvi. Kuva: Julia Widgrén. Kuva on vuodelta 1869.[4]

Isotalo oli jo eläessään legendaarisia rosvopäälliköitä, jotka olivat laajalti tunnettuja Härmän ulkopuolella.[5]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antti Isotalo syntyi ja varttui Alahärmän Hanhimäen kylässä. Hänen isänsä oli Hanhimäen Heikki ja isoisänsä Jungarin Erkki.[6] Asuinpaikkaan viittaavan Isotalo-lisänimen Antti sai 1850-luvun alussa ostettuaan eräältä sukulaiseltaan osan Isotalon maakirjatalosta.[7]

Antti Isotalo oli luonteeltaan levoton. Hänen harrastuksiinsa kuului muun muassa hevosurheilu. Hän oli etevä kauppamies ja oli markkinoilla kuin kotonaan. Hänen ei tarvinnut kerätä joukkoa ympärilleen, vaan ihmisten kerrotaan kokoontuneen hänen ympärilleen omasta tahdostaan. Hän oli myös peloton ja hurja tappelija. Suuren kokonsa vuoksi häntä pyydettiin usein valvomaan järjestystä erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Kokonsa ja voimiensa vuoksi hän pärjäsi tappeluissa ilman puukkoakin, ja hänen sanotaan olleen voimakas mies vielä lähes 80-vuotiaana vanhuksenakin.

Isotalo oli syytettynä tappojutussa vuonna 1858, mutta vapautettiin täyden näytön puuttuessa. Uusien todistajien lausuntojen perusteella kihlakunnanoikeus kuitenkin tuomitsi Isontalon yksitoista vuotta myöhemmin 1869 teon johdosta kuolemanrangaistukseen mestaamalla. Hovioikeuden ja senaatin käsittelyn jälkeen rangaistus muuttui 12 vuodeksi pakkotyötä Hämeenlinnan kuritushuoneessa.[3] Isotalon kerrotaan kiistäneen syyllisyytensä lopun ikänsä, mutta hän piti silti tuomiotaan ansaittuna. Vankilassa hän käyttäytyi hyvin. Rikoksistaan ja pelottavasta maineestaan huolimatta hänestä tuli kotipaikkakunnallaan arvostettu henkilö. Hän oli muun muassa perustamassa kansakoulua ja nuorisoseuraa.[8] Vanhemmalla iällä hän paransi tapansa ja joidenkin lähteiden mukaan kääntyi myös uskoon.[2]

Isotalo oli kolmesti naimisissa. Myös hänen poikansa Juho osallistui nuorempana häjyilyyn mutta lopetti sen vartuttuaan. Juho kuoli puukkoon vuonna 1908 ja vanha Isoo-Antti suunnitteli kostoa, mutta tekijä pakeni Amerikkaan. Viimeisinä vuosinaan Isotalo opasti Juhon poikaa Anttia tilan isännyydessä ja osallistui työntekoon loppuun asti. Hän kuoli heinänteon aikaan 8. elokuuta 1911 muutamaa viikkoa vaille 80-vuotiaana.[9]

Käräjillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1855: todettiin syylliseksi puukolla suoritettuun pahoinpitelyyn
  • 1856: tuomittiin sakkoihin laittomasta viinanmyynnistä ja sapatin rikkomisesta
  • 1858: vapautettu vastuusta Matti Tönkän puukotusjutussa, sakkoja aiheettomasta puukonkannosta
  • 1862: sai 38 paria raippoja sekä julkisen kirkkorangaistuksen taskuvarkaudesta
  • 1864: syytettiin luvattomasta viinanpoltosta
  • 1869: tuomittu juopumuksesta käräjäpaikalla, puukon esille ottamisesta, murtovarkaudesta, varkaudesta, väärennysrikoksesta ja tuhopoltosta.
  • 1869: edelleen uusien todisteiden perusteella sai kihlakunnanoikeudessa kuolemantuomion aiemmasta vuoden 1858 puukotustaposta: haki ja sai armahduksen senaatilta 1870, mutta tuomittiin sakkoihin, raipparangaistukseen, kunnianmenetykseen sekä kuritushuoneeseen 12 vuodeksi.
  • 1882: vapautui vankilasta.
  • 1883: pahoinpiteli miehen mutta selvisi sakoilla.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ https://www.kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8773
  2. ↑ a b Häjyt – Pohjanmaan sitkein myytti | Elävä arkisto | yle.fi yle.fi. 16.10.2018. Arkistoitu 16.10.2018. Viitattu 16.10.2018.
  3. ↑ a b Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 176. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  4. ↑ http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/isotalo_ja_rannanjarvi_janosivat_julkisuutta
  5. ↑ Puukkojunkkarit :: Dokumentit :: Historiakone :: Julkaisut :: Agricola - Suomen historiaverkko agricolaverkko.fi. 16.10.2018. Arkistoitu 16.10.2018. Viitattu 16.10.2018.
  6. ↑ FamilyTree: Heikki Hanhimäki 1782 FamilySearch. Viitattu 24.2.2019.
  7. ↑ Niinistö, Jussi. Isontalon Antti, s. 10. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 978-951-746-979-1.
  8. ↑ Antti Isotalo (Arkistoitu – Internet Archive). puukkosivut.net
  9. ↑ Niinistö, Jussi. Isontalon Antti, s. 20 ja 23. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 978-951-746-979-1.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Antti_Isotalo&oldid=22723993”