Uusi romaani

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Antiromaani)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusi romaani (ransk. nouveau roman) on alun perin ranskalainen kirjallisuuden suuntaus, joka tarkoittaa 1950-luvulla ilmestyneitä kokeellisia romaaneista, jotka irtautuivat realistisen romaanin perinteestä. Uuden romaanin kirjailijoita ovat muun muassa Alain Robbe-Grillet, Nathalie Sarraute ja Claude Simon.[1][2] Siihen liittyviä käsitteitä ovat muun muassa antiromaani ja katseen koulukunta[1].

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsitettä nouveau roman käytti ensimmäisenä huhtikuun 1955 Cahiers du Sudissä 1950-luvun ranskalaisen kirjallisuuden vaikuttajahahmo Bernard Dort Alain Robbe-Grillet'n romaanin Le Voyeur (Näkijä) arvostelussa.[3] Emile Henriot käytti sitä Le Monde -lehdessä 22. toukokuussa 1957 julkaistussa kirjoituksessa, jossa hän kuvaa humoristiseen sävyyn ajan ilmiöitä, kuten Neuvostoliiton Sputnik-avaruuskokeita, Renault'n uutta automallia, Kwaï-joen silta -elokuvaa, Rooman sopimusta sekä erilaisia samaan aikaan ilmestyneitä romaaneja, kuten Michel Butorin La Modification, Alain Robbe-Grillet'n La Jalousie, Claude Simonin Le Vent, tentative de description d'un retable baroque, Claude Mauriacin Toutes les femmes sont fatales ja Philippe Sollersin Le Défi.lähde?

Les Editions de Minuit -kustannusyhtiön ympärille oli ryhmittynyt joukko romaanikirjailijoita, kuten Samuel Beckett, Michel Butor, Claude Ollier, Robert Pinget, Alain Robbe-Grillet, Nathalie Sarraute ja Claude Simon,[1][2] jotka etsivät uusia muotoja romaanitaiteelle. Niinpä aluksi puhuttiin myös "keskiyön kirjailijoista" (minuit = 'keskiyö').lähde?

Puhuttiin myös ”kieltävästä kirjallisuudesta” tai ”epäkirjallisuudesta”. Ongelmaksi oli muodostunut kirjallisuuden kieli, jonka katsottiin olevan vallitsevan kulttuurin hallinnassa. Kielen koodit oli tuhottava, jotta voitaisiin luoda uudenlainen kosketuskohta todellisuuteen. Uuden romaanin katsottiin vastustavan niin sanottua perinteistä, realistista romaania. Perinteisen romaanin katsottiin menettäneen yhteytensä todellisuuteen. Perinteisellä romaanilla tarkoitettiin 1800-luvun realistista ja naturalistista kerrontaa ja varsinkin Honoré de Balzacin teokset mainittiin useimmiten esimerkkinä.lähde?

Sovinnaisesta romaanimuodosta pyrittiin eroon, koska haluttiin rikkoa vakiintuneet ajattelutavat. Robbe-Grillet kirjoittaa teoksessaan Pour un nouveau roman (1963)[1] ymmärtävänsä, miksi kaikki taiteelliset uudistusliikkeet on tehty realismin nimissä. Kosketusta todellisuuteen ei saada, ellei kuluneita taidemuotoja hylätä.lähde?

Mainitut kirjailijat olivat päätyneet luopumaan juonesta, kaikkitietävästä kertojasta, suoraviivaisesta aikajärjestyksestä ja kerronnasta, psykologisesti kuvatuista henkilöhahmoista ja pyrkimyksestä realistiseen todellisuuden kuvaukseen. Balzacin aikaisesta realistisesta tyylistä haluttiin eroon, sillä ympäröivä maailma oli erilainen kuin sata vuotta sitten, jolloin Balzac kirjoitti romaanejaan. Uuden romaanin kirjailijat eivät halveksineet Balzacia vaan sitä, että jotkut edelleen kirjoittivat kuten Balzac aikoinaan. Romaanimuodossa ja kerronnan rakenteessa samoin kuin kirjan ja lukijan välisessä suhteessa tapahtui huomattavia muutoksia.lähde?

André Bretonlähde? ja Jean-Paul Sartre olivat Ranskan keskeisiä mielipidevaikuttajia 1940- ja 1950-luvuilla. Uuden romaanin kirjailijat vastustivat varsinkin Sartren asemaa ja hänen vaatimustaan taiteen yhteiskunnallisesta sitoutumisesta.[1][2] Eksistentialismi oli hallitseva aatesuuntaus. Sartren eksistentialismissa on paljon vaikutteita saksalaisfilosofien, Martin Heideggerin ja Edmund Husserlin fenomenologiasta.lähde?

Sartren kannattama eksistentialistinen romaani ja käsitys kantaa ottavasta kirjallisuudesta kyseenalaistettiin. Sartren essee Mitä kirjallisuus on? (1948) -teos toi mieleen sosialistisen realismin, josta oli aiemmin kirjoittanut myös Louis Aragon Pour un réalisme socialiste (1935). Kirjallisuuden käyttäminen propagandavälineenä sai yksimielisen tuomion uuden romaanin kirjailijoilta.lähde?

Uuden romaanin kirjailijat eivät myöskään jakaneet Sartren ihmiskeskeistä maailmankuvaa. Teoksessaan Pour un nouveau roman Robbe-Grillet arvosteli aikansa elänyttä käsitystä, jonka mukaan ihminen on kaikkeuden keskipiste. Uutta romaania on arvosteltu epäinhimillisyydestä, koska kuvaus on ulkokohtaisen kylmää ja esineellistä. Robbe-Grillet kiisti syytökset sanomalla, että ihminen on läsnä joka sivulla, joka rivillä ja joka sanassa, sillä kaikki nähdään ihmiskatseen kautta,lähde? mistä on syntynyt uuteen romaaniin liittyvä käsite "katseen koulukunta"[1] (l'école du regard).

Toisena uuden romaanin teoreetikkona esiintynyt Jean Ricardou järjesti vuonna 1971 Cerisyn kansainvälisessä kulttuurikeskuksessa uutta romaania käsitelleen kollokvion otsikolla Nouveau roman, hier et aujourd'hui. Cerisyn kollokviossa tehtiin ero ”uuteen uuteen romaaniin” (nouveau nouveau roman), jolla tarkoitettiin 1960-luvun kokeellista kirjoittamista, joka keskittyi varsinkin Tel Quel -aikakauslehden ja Philippe Sollersin ympärille. Tätä aihetta ovat käsitelleet Niilo Kauppi väitöskirjassaan Tel Quel: la constitution sociale d'une avant-garde (1991, myös englanniksi: The making of an avant-garde : Tel quel) ja Philippe Forest teoksessaan Histoire de Tel Quel 1960–1982, (1995).lähde?

Uuden romaanin kirjailijoista Claude Simon palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1985. Alain Robbe-Grillet valittiin Ranskan akatemiaan vuonna 2004. Nathalie Sarraute on ainut kirjailija, joka jo elinaikanaan pääsi arvostettuun Gallimard-kustannusyhtiön La Pléiade –sarjaan, jossa julkaistiin hänen kootut teoksensa.lähde?

Nouveau roman ei ole kirjallinen koulukunta,[2] vaan kirjallisuudentutkijoiden keksimä luokitustapa, johon luetellaan vaihtelevasti kuuluvaksi myös sellaisia kirjailijoita kuin Samuel Beckett, Michel Butor, Marguerite Duras, Claude Mauriac, Claude Ollier ja Robert Pinget.[1][2] Suomalaisia suuntauksen edustajia ovat muun muassa Pentti Holappa, Olli-Matti Ronimus ja Juha Mannerkorpi[1].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h Uusi romaani Tieteen termipankki. Viitattu 2.1.2021.
  2. ↑ a b c d e Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Uusi romaani”, Otavan kirjallisuustieto, s. 812–813. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
  3. ↑ John Marcus: Nouveau Roman : l’origine d’une expression prixmedicis.org. 2013 =Prix Medicis. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 2.1.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Vain muutama tiukasti aiheeseen liittyvä teos, muut pois
  • Allemand, Roger-Michel (1996) Le nouveau roman. Paris: Valette. Ellipses.
  • Forest, Philippe (1995) Histoire de Tel Quel 1960 – 1982. Paris: Seuil.
  • Stephen, Heath (1972) The Nouveau Roman: A Study in the Practice of Writing. London: Elek Books Limited.
  • Jefferson, Ann (1980) The Nouveau Roman and the Poetics of Fiction. Cambridge: Cambridge University Press.
  • Kauppi, Niilo (1991) Tel Quel: la constitution sociale d’une avant-garde. Helsinki : Societas Scientiarum Fennica, Commentationes Scientiarum Socialium.
  • Kosonen, Päivi (2000) Elämät sanoissa. Eletty ja kerrottu epäjaktuvuus Sarrauten, Durasin, Robbe-Grillet’n ja Perecin omaelämäkerrallisissa teksteissä. Tampere: Tampereen yliopisto.
  • Nouveau Roman: hier, aujourd'hui, 1974 1. Problèmes généraux, 2. Pratiques. Direction Jean Ricardou et Françoise van Rossum-Guyon. Collection 10/18. Paris: Union Générale d'Editions.
  • Oppenheim, Lois (1986) Three Decades of the French New Novel. Translated by Lois Oppenheim and Evelyne Costa de Beauregard. Illinois: University of Illinois Press.
  • Ricardou, Jean (1973) Le nouveau roman. Paris: Seuil.
  • Robbe-Grillet, Alain (1963) Pour un nouveau roman. Paris: Editions du Minuit.
  • Sarraute, Nathalie (1956) l’Ere du soupçon. Paris: Gallimard.
  • Sartre, Jean-Paul: Mitä kirjallisuus on? (Qu’est-ce que la littérature?, 1947.) Suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Delfiinikirjat (1. painos: Seitsentähdet. Otava, 1967) Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-02442-6
  • Sturrock, John (1969) The French New Novel. Oxford: Oxford University Press.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Uusi_romaani&oldid=21539216”