Amerikan valtioiden järjestö
Amerikan valtioiden järjestö | |
---|---|
Amerikan valtioiden järjestön lippu |
|
Perustettu | 1948 |
Tyyppi | kansainvälinen järjestö |
Päämaja | Washington D.C., Yhdysvallat |
Jäsenet | 35 jäsenvaltiota |
Viralliset kielet | englanti, ranska, espanja, portugali |
Pääsihteeri | Luis Almagro |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Amerikan valtioiden järjestö (lyhenteet OAS[1] ja OEA) on Amerikan itsenäisten valtioiden muodostama kansainvälinen järjestö. Järjestö perustettiin vuonna 1948 ja se aloitti toimintansa 1951.
Järjestön nykyinen pääsihteeri on 26. toukokuuta 2015 virkaan valittu uruguaylainen Luis Almagro.
Nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amerikan valtioiden järjestöllä on neljä virallista kieltä. Järjestön nimi lyhennetään englannin kielellä OAS ja muilla kolmella kielellä OEA. Koko nimi on eri kielillä seuraava:
- englanniksi Organization of American States
- espanjaksi Organización de los Estados Americanos
- portugaliksi Organização dos Estados Americanos
- ranskaksi Organisation des États Américains
Jäsenmaiden alueella on myös viides virallinen kieli, hollanti, jolla sen nimi on Organisatie van Amerikaanse Staten, lyhenteeltään OAS. Hollanti ei kuitenkaan ole järjestön virallinen kieli. Suomessa järjestöön on tavattu viitata usein vain englantilaisessa lyhyessä muodossa ”OAS”, joskus myös ”Amerikan valtioiden yhteistyöjärjestö”.
Tavoite
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestön peruskirjan mukaan sen tavoitteena on edistää demokratiaa ja ihmisoikeuksia, toimia rikollisuutta ja huumekauppaa vastaan, turvata rauhan säilyminen ja pyrkiä muodostamaan koko Amerikan käsittävä vapaakauppa-alue. Järjestön tehtävänä tuli olla toimiminen välittäjänä jäsenmaiden keskisissä riita-asioissa ja kahakoissa, ja tarvittaessa asettaa sanktioita aggressiivisille osapuolille. Se lupasi myös toimia äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi ja tavanomaisten aseiden määrän rajoittamiseksi. Samaten sen tuli tukea kaksoismantereen maiden välistä kulttuurista ja taloudellista yhteistyötä. Käytännössä järjestö oli alun perin suunnattu nimenomaan jäsenmaiden uhkana pitämää kommunismia vastaan.
Elimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestön toimielimiin kuuluvat yleiskokous, pysyvä neuvosto sekä pääsihteeri. Täydentäviä ja joskus väliaikaisia ovat yhteistyö- ja kehitystoimisto, ihmisoikeuskomissio ja muita vastaavia elimiä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdeksäs Amerikan valtioiden välinen konferenssi pidettiin Kolumbian Bogotássa keväällä 1948. Samaan aikaan kaupungissa puhkesi suuri mellakka El Bogotazo populistiliberaalin paikallisen poliitikon Gaitánin murhasta. Yhdysvallat vaati tuolloin osallistujamaita sitoutumaan taistelemaan kommunismia vastaan. Sen johdolla 21 maata allekirjoitti tämän sitoumuksensa 30. huhtikuuta 1948, ja tämä sitoumus astui voimaan joulukuussa 1951. Pian sopimusvaltioista alettiin käyttää nimitystä Amerikan valtioiden järjestö, josta sitten tuli virallinen nimi.
Järjestön toiminta suuntautui ensisijaisesti kommunismia vastaan, jonka seurauksena alkuperäisiä lupauksia toiminnasta demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta laiminlyötiin, ja monissa Latinalaisen Amerikan maissa valtaan nousivan jyrkän oikeistolaiset diktatuurit ja sotilashallitukset. Järjestön sanotaan toimineen enimmäkseen Yhdysvaltain käsikassarana sen takapihalla eli latinalaisessa Amerikassa. Järjestö erotti periaatteisiinsa vedoten perustajajäsenensä Kuuban vuonna 1962 tämän läpikäytyä vallankumouksen ja liittouduttua kommunistisen itäblokin kanssa. Monissa järjestön jäsenmaissa on etenkin viime vuosina esitetty toiveita Kuuban ottamisesta takaisin mukaan, mutta Kuuba ei ole osoittanut kiinnostusta järjestön toimintaa kohtaan. Kesäkuussa 2009 järjestö päätti yksimielisesti kutsua Kuuban takaisin jäsenekseen.[2] Aiemmasta suhtautumisestaan huolimatta Kuuban hallitus kertoi olevansa tyytyväinen päätökseen.[3]
1960-luvun lopulta alkaen Amerikan valtioiden järjestö alkoi ottaa jäsenikseen siirtomaaisännistään vasta itsenäistyneitä Karibian maita. Yksi viimeisimmistä liittyneistä on Kanada, joka tuli mukaan järjestöön vasta 1990. Järjestö kohtasi voimakasta vastustusta 1970- ja 1980-luvulla; vasemmistolaiset kutsuivat sitä jopa Yhdysvaltain omaksi siirtomaahallinnoksi. Erityisesti kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka Kuuba erotettiin välittömästi sen omaksuttua vasemmistolaisen diktatuurin, kun taas oikeistolaiseen diktatuuriin vajonneita Brasiliaa, Argentiinaa tai Chileä vastaan ei kohdistettu minkäänlaisia toimia, vain koska näiden diktatuurien poliittinen väri ei ollut ristiriidassa Yhdysvaltain politiikan kanssa. Veriset oikeistolaiset hallitukset olivat luotettavia Yhdysvaltain liittolaisia.
Vuoden 1990 tienoilla monet diktatuurien ja sotilasjunttien hallitsemat latinalaisen Amerikan maat vapautuivat ja omaksuivat taas demokratian. Kun Neuvostoliitto samaan aikaan romahti, lakkasi kommunismi yhtäkkiä olemasta vakavasti otettava uhkakuva Amerikan mantereilla. Yhdysvallat löyhensi otettaan Amerikan valtioista, ja useimmissa maissa poliittinen kenttä alkoi siirtyä jälleen vasemmalle. Amerikan valtioiden järjestössä tämä merkitsi sitä, että järjestö on 1990-luvulta alkaen toiminut aiempaa itsenäisemmin ja Yhdysvaltain käskyjä noudattamatta. Nykyinen pääsihteeri on ensimmäinen, joka valittiin virkaansa, vaikkei hän ollut Yhdysvaltojen tukema ehdokas.
Jäsenmaat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestön alkuperäiset 21 jäsenmaata vuodelta 1948 ovat seuraavat:
- Argentiina
- Bolivia
- Brasilia
- Chile
- Costa Rica
- Dominikaaninen tasavalta
- Ecuador
- El Salvador
- Guatemala
- Haiti
- Honduras, erotettiin vuonna 2009. Palasi takaisin vuonna 2011
- Kolumbia
- Meksiko
- Nicaragua
- Panama
- Paraguay
- Peru
- Uruguay
- Venezuela
- Yhdysvallat
- Kuuba, erotettiin järjestöstä vuonna 1962. palasi takaisin 2009
1960-luvun lopussa mukaan liittyi kolme uutta maata:
- Barbados
- Trinidad ja Tobago 1967
- Jamaika 1969
1970-luvun puolivälistä alkaen mukaan tuli vuosikymmenen aikana kahdeksan maata:
- Grenada 1975
- Suriname 1977
- Dominica
- Saint Lucia 1979
- Antigua ja Barbuda
- Saint Vincent ja Grenadiinit 1981
- Bahama 1982
- Saint Kitts ja Nevis 1984
1990-luvun vaihteessa seuraan liittyi vielä kolme maata:
Järjestössä on yhteensä 35 maata, mikäli Kuuba lasketaan mukaan. Käytännössä järjestössä on kuitenkin 34 jäsenmaata, koska Kuuban hallitus ei osallistu sen toimintaan.
Honduras suljettiin ulos järjestöstä heinäkuussa 2009 vastalauseena laillisen presidentin Manuel Zelayan syrjäyttämiselle ja armeijan vallankaappaukselle.[4]
Yleiskokoukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestys | Kaupunki | Maa | Päivämäärä |
---|---|---|---|
1. | San José | Costa Rica | 14.–23. huhtikuuta 1971 |
2. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 11.–21. huhtikuuta 1972 |
3. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 4.–15. huhtikuuta 1973 |
4. | Atlanta | Yhdysvallat | 19. huhtikuuta – 1. toukokuuta 1974 |
5. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 8.–19. toukokuuta 1975 |
6. | Santiago de Chile | Chile | 4.–18. kesäkuuta 1976 |
7. | St. George’s | Grenada | 14.–22. kesäkuuta 1977 |
8. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 21. kesäkuuta – 1. heinäkuuta 1978 |
9. | La Paz | Bolivia | 22.–31. lokakuuta 1979 |
10. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 19.–26. marraskuuta 1980 |
11. | Castries | Saint Lucia | 2.–11. joulukuuta 1981 |
12. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 15.–21. joulukuuta 1982 |
13. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 14.–18. marraskuuta 1983 |
14. | Brasília | Brasilia | 12.–17. marraskuuta 1984 |
15. | Cartagena de Indias | Kolumbia | 5.–9. joulukuuta 1985 |
16. | Ciudad de Guatemala | Guatemala | 11.–15. marraskuuta 1986 |
17. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 9.–14. marraskuuta 1987 |
18. | San Salvador | El Salvador | 14.–19. marraskuuta 1988 |
19. | Washington D.C. | Yhdysvallat | 13.–18. marraskuuta 1989 |
20. | Asunción | Paraguay | 4.–8. kesäkuuta 1990 |
21. | Santiago de Chile | Chile | 3.–8. kesäkuuta 1991 |
22. | Nassau | Bahama | 18.–23. toukokuuta 1992 |
23. | Managua | Nicaragua | 7.–11. kesäkuuta 1993 |
24. | Belém | Brasilia | 6.–10. kesäkuuta 1994 |
25. | Montrouis | Haiti | 5.–9. kesäkuuta 1995 |
26. | Panamá | Panama | 3.–7. kesäkuuta 1996 |
27. | Lima | Peru | 1.–5. kesäkuuta 1997 |
28. | Caracas | Venezuela | 1.–3. kesäkuuta 1998 |
29. | Ciudad de Guatemala | Guatemala | 6.–8. kesäkuuta 1999 |
30. | Windsor | Kanada | 4.–6. kesäkuuta 2000 |
31. | San José | Costa Rica | 3.–5. kesäkuuta 2001 |
32. | Bridgetown | Barbados | 2.–4. kesäkuuta 2002 |
33. | Santiago de Chile | Chile | 8.–10. kesäkuuta 2003 |
34. | Quito | Ecuador | 6.–8. kesäkuuta 2004 |
35. | Fort Lauderdale | Yhdysvallat | 5.–7. kesäkuuta 2005 |
36. | Santo Domingo | Dominikaaninen tasavalta | 4.–6. kesäkuuta 2006 |
37. | Panamá | Panama | 3.–5. kesäkuuta 2007 |
38. | Medellín | Kolumbia | 1.–3. kesäkuuta 2008 |
39. | San Pedro Sula | Honduras | 2.–3. kesäkuuta 2009 |
40. | Lima | Peru | 6.–8. kesäkuuta 2010 |
41. | San Salvador | El Salvador | 5.–7. kesäkuuta 2011 |
42. | Cochabamba | Bolivia | 3.–5. kesäkuuta 2012[5] |
43. | Antigua | Guatemala | 4.–6. kesäkuuta 2013[6] |
Huippukokoukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähde:[7]
Vuosi | Järjestys | Päivämäärä | Isäntämaa | Isäntäkaupunki | Isäntä (valtionpäämies) |
---|---|---|---|---|---|
1994 | 1. | 9.–11. toukokuuta | Yhdysvallat[8] | Miami | Bill Clinton |
1998 | 2. | 18.–19. huhtikuuta | Chile[9] | Santiago de Chile | Eduardo Frei Ruiz-Tagle |
2001 | 3. | 20.–22. huhtikuuta | Kanada[10] | Quebec | Jean Chrétien |
2004 | erityiskokous | 12.–13. tammikuuta | Meksiko[11] | Monterrey | Vicente Fox |
2005 | 4. | 4.–5. marraskuuta | Argentiina[12] | Mar del Plata | Néstor Kirchner |
2009 | 5. | 17.–19. huhtikuuta | Trinidad ja Tobago[13] | Port-of-Spain | Patrick Manning |
2012 | 6. | 14.–15. huhtikuuta | Kolumbia[14] | Cartagena | Juan Manuel Santos |
2015 | 7. | 10.–11. huhtikuuta | Panama[15] | Panamá | Juan Carlos Varela |
2018 | 8. | 23.–25. maaliskuuta | Peru[16] | Lima | Martín Vizcarra |
Pääsihteerit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestys | Virka-aika | Pääsihteeri | Valtio |
---|---|---|---|
1. | 1948–1954 | Alberto Lleras Camargo | Kolumbia |
2. | 1954–1955 | Carlos Dávila | Chile |
3. | 1956–1968 | José A. Mora | Uruguay |
4. | 1968–1975 | Galo Plaza | Ecuador |
5. | 1975–1984 | Alejandro Orfila | Argentiina |
6. | 1984–1994 | João Clemente Baena Soares | Brasilia |
7. | 1994–2004 | César Gaviria | Kolumbia |
8. | 15. syyskuuta 2004 – 15. lokakuuta 2004 | Miguel Ángel Rodríguez | Costa Rica |
15. lokakuuta 2004 – 26. toukokuuta 2005 | Luigi R. Einaudi vt. | Yhdysvallat | |
9. | 26. toukokuuta 2005 – 26. toukokuuta 2015 | José Miguel Insulza | Chile |
10. | 26. toukokuuta 2015 – | Luis Almagro | Uruguay |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 16.6.2013.
- ↑ Amerikan maiden järjestö päästi Kuuban pannasta 4.6.2009. YLE Uutiset. Viitattu 4.6.2009.
- ↑ Kuuba tyytyväinen Amerikan maiden kutsuun 4.6.2009. YLE Uutiset. Viitattu 8.6.2009.
- ↑ BBC News: Americas group suspends Honduras (5.7.2009), haettu 5.7.2009"The Organization of American States has suspended Honduras in protest at the ousting of President Manuel Zelaya."
- ↑ http://www.oas.org/en/42ga/
- ↑ http://www.oas.org/en/43ga/
- ↑ Background and Previous Summits Summits of the Americas. Organization of American States. Viitattu 20.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Summit Americas: I summit (1st)
- ↑ Summit Americas: II summit (2nd)
- ↑ Summit Americas: III summit (3rd)
- ↑ Special Summit of the Americas: Special Summit
- ↑ Summit Americas: IV summit (4th)
- ↑ Summit Americas: V summit (5th)
- ↑ Summit Americas: VI summit (6th)
- ↑ Summit Americas: VII summit (7th)
- ↑ Summit Americas: VIII summit (8th)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amerikan valtioiden järjestö Wikimedia Commonsissa
- Amerikan valtioiden järjestön kotisivu (englanniksi, espanjaksi, portugaliksi, ranskaksi)