Aleksandra Petrovna
Suuriruhtinatar Aleksandra Petrovna Oldenburskaja Romanova (ven. Алекса́ндра Петро́вна Ольденбу́ргская ); (2. kesäkuuta [J: 21. toukokuuta] 1838 Pietari, Venäjän keisarikunta – 25. huhtikuuta 1900 Kiova, Venäjän keisarikunta) oli suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanovin puoliso. Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanov oli Venäjän keisari Nikolai I:n poika ja keisari Aleksanteri II:n veli.
Suku ja perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syntyjään Aleksandra oli saksalaissukuinen herttuatar Alexandra Friederike Wilhelmine von Oldenburg, vanhin herttua Konstantin Friedrich Peter von Oldenburgin (1812–1881) ja herttuatar Therese Wilhelmine Friedrike Isabelle Charlotte von Nassau-Weilburgin (1815–1871) kahdeksasta lapsesta, joista viisi eli aikuisiksi. Alexandra kuului Holstein-Gottorp -aatelissukuun, mutta varttui Venäjällä, ja hänen perheensä oli sukua Romanov-dynastialle. Hänen isoäitinsä oli suuriruhtinatar Jekaterina Pavlovna, keisari Paavali I neljäs tytär.
Peter von Oldenburg tuli Venäjälle äitinsä veljen, keisari Nikolai I:n kutsumana ja aloitti sotilasuransa vuonna 1830 Henkikaartin Preobraženskin rykmentissä, jossa hän eteni neljässä vuodessa kenraaliluutnantiksi sekä vaikutti rykmentin koulutuksen parantamiseen. Keisari lahjoitti hänelle asuinkartanon Pietarhovissa. Vuonna 1834 hänet nimitettiin valtioneuvostoon senaattoriksi, jossa hän vaikutti ensisijaisesti koulutusasioihin sekä sai mainetta merkittävänä hyväntekijänä. Hän perusti Keisarillisen oikeustieteen koulun, jossa tulevat tuomarit ja hallintovirkailijat saivat koulutusta, ja vuonna 1844 hänet nimitettiin naisten koulutusta edistävän järjestön johtajaksi. Hän johti Venäjän sairaaloiden kehittämistä, joista yksi oli Pietarissa hänen mukaansa nimetty lastensairaala. Hän teki myös huomattavia lahjoituksia koulujen rakentamiseksi herttuakunnassaan Oldenburgissa.[1] Peter von Oldenburg oli myös tutkija, joka puhui kahdeksaan kieltä,[1] pianisti, säveltäjä ja filantrooppi. Hän sävelsi musiikin vuonna 1857 Marius Petipan balettiin La Rose, la violette et le papillon, josta Pas de Deux osaa Petipa käytti Merirosvo (Le Corsaire) -baletissaan nimellä Pas d'Esclave. Hän sai Venäjän keisarikunnan kansalaisuuden ja kuninkaallisen arvon vuonna 1845.
Perheen nimissä perustettiin ja rahoitettiin viisi sairaalaa, orpokoti, hoivakoti, naisluostari, naisten koulutuslaitos, kaksi yömaja/asuntolaa ja koulukoti.
Alexandran äiti Nassau-Weilburgin herttuatar Therese oli kiinnostunut maalauksesta ja kuvanveistosta, johon hän oli saanut koulutusta ja oli aviomiehensä tavoin intensiivisesti mukana hyväntekeväisyystyössä, jopa niin että häntä pidettiin eksentrikkona. Hänellä oli sarkastinen huumorintaju ja hän suhtautui energisesti, jopa addiktiivisesti kaikkiin mielenkiintonsa kohteisiin. Heillä oli onnellinen avioliitto, ja he viettivät mieluummin hiljaista perhe-elämää kuin hovielämää. He olivat kahdeksalle lapselleen omistautuneita vanhempia ja kouluttivat heidät huolellisesti.
Perhe vietti talvikuukaudet Pietarhovissa ja muutti kesäksi Kamenni ostrovin saarelle Nevan suistoon. Siellä Alexandralla ja hänen sisaruksellaan oli lasten maatila, jossa he kasvattivat vihanneksia ja hoitivat kotieläimiä kotiopettajansa valvonnassa. Alexandra ja hänen sisaruksensa kasvoivat taiteen ja musiikin ympäröiminä. Hän oppi puhumaan venäjää, saksaa, englantia ja ranskaa. Tavallisten kouluaineiden lisäksi lasten oli opiskeltava musiikkia, maalausta, tanssia, ratsastusta ja hovietikettiä. Alexandra menestyi taiteessa ja oli kiinnostunut myös kirjallisuudesta, Venäjän historiasta ja sukututkimuksesta. Alexandran koulutus herätti hänen kiinnostuksensa lääketieteeseen ja köyhien sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen.
Avioliitto ja elämä suuriruhtinattarena, hyväntekeväisyystoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Avioituessaan pikkuserkkunsa suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanovin kanssa vuonna 1856[2] hän kääntyi ortodoksiseen uskoon ja otti nimen Aleksandra Petrovna. Avioliiton oli järjestänyt keisarillinen perhe. Suuriruhtinas Nikolai suhtautui järjestelyyn vastentahtoisesti, Aleksandra oli itse hyväksynyt sulhasensa.
Aleksandra ja Nikolai saivat kaksi poikaa. He asuivat valtavassa ja ylellisessä Nikolajevskin eli Nikolainpalatsissa Pietarissa, jonka Nikolai oli rakennuttanut vuosina 1853–1861. Kesäisin he asuivat Znamenkan tilalla Pietarhovissa. Avioliitto oli kuitenkin onneton ensimmäisten kymmenen vuoden jälkeen. Nikolain oli vaikea ymmärtää vaimonsa syvää uskonnollisuutta. Aleksandra ei viihtynyt hovissa eikä seurapiirijuhlissa vaan oli vaatimaton ja uskonnollinen sekä omisti aikansa köyhien sairaanhoidon edistämiseen. Nikolai Nikolajevitš taas oli naistenmies ja hän piti Aleksandraa arkipäiväisen näköisenä vailla mitään hienostuneisuutta sekä kylmänä ja torjuvana.
Vuonna 1865 Aleksandra perusti sairaanhoitajakoulun Pietariin. Aleksandra Petrovnan aktiivista hyväntekeväisyystoimintaa pidettiin hovissa osoituksena siitä, että hän on niin sanottu 'Jumalan hullu' eli 'pyhä houkka'.[3] Kuitenkin hänen kälynsä Maria Aleksandrovna ja Aleksandra Iosifovna suhtautuivat häneen myönteisesti.[4]
Nikolai Nikolajevitš perusti rinnakkaisperheen Keisarillisen balettin tanssijattaren Jekaterina Gavrila Tšislovan kanssa, johon vuodesta 1868 alkaen syntyi viisi lasta. Toinen perhe oleskeli lähinnä Krimillä, vaikka valtavassa Nikolajevskin palatsissa aviopuolisot pystyivät elämään täysin toisistaan erillään.
Vuonna 1879 Nikolai Nikolajevitš ajoi Aleksandra Petrovnan pois heidän yhteisestä kodistaan ja takavarikoi hänen henkilökohtaisen omaisuutensa, syyttäen häntä aviorikoksesta Nikolajevskin palatsin kotikirkon kirkkoherran ja suuriruhtinattaren rippi-isän, arkkipappi Vasili Lebedevin kanssa. Aleksandra Petrovna joutui muuttamaan takaisin isänsä luokse.[3]
Aleksandra Petrovnan oli lähdettävä ulkomaille koska keisari Aleksanteri II asettui veljensä puolelle; nimellisesti hoidattamaan vaikeita tapaturmaisesti saatuja vammojaan; hän oli menettänyt hevosvaunuonnettomuudessa molempien jalkojensa ja toisen kätensä toimintakyvyn eli oli halvaantunut. Aleksanteri II lupautui maksamaan hänen matkakulunsa. Hän lähti syksyllä 1880 poikiensa kanssa laivalla Napoliin, johon hänen aviomiehensä ilmestyi yllättäen tammikuussa 1881 hakemaan pojat takaisin itselleen. Napolista hän jatkoi yksin laivalla Pohjois-Kreikkaan. Hän sai Aleksanteri III:lta luvan palata Venäjälle keväällä 1881, Aleksanteri II oli murhattu maaliskuussa. Uusi keisari suhtautui häneen myötätuntoisesti ja riisti hänen aviomieheltään kaikki tämän virat ja etuoikeudet.[3]
Aleksandra Petrovna muutti Kiovaan Marijinskyin palatsiin vuonna 1881 ja liikkui edelleen pyörätuolilla. Hän sai jalkansa toimimaan vuonna 1889 ja vetäytyi perustamaansa Pokrovskin nunnaluostariin, eikä suostunut mistään hinnasta miehensä pyytämään viralliseen avioeroon. Hänet vihittiin nunnaksi nimellä Sisar Anastasia vuonna 1889. Hän kuoli 61-vuotiaana vuonna 1900 mahasyöpään, yhdeksän vuotta miehensä jälkeen.[5]
Perintö, Pokrovskin nunnaluostari
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suuriruhtinatar Aleksandra Petrovna lahjoitti koko omaisuutensa ja myös sukunsa omaisuutta köyhien sairaanhoitoon erikoistuneen Pokrovskin nunnaluostarin perustamiseen Kiovaan vuonna 1889. Hän oli ostanut maa-alueen vuonna 1888 ja saanut perustamisluvan Kiovan metropoliitta Platonilta. Luostarin alueelle rakennettiin vuosina 1889–1911 noin 30 rakennusta: kirkkoja, seurakuntakoulu, jossa oli hostelli, sisarten asuinrakennuksia, kultakirjonta- ja ikonimaalauspajoja sekä hotelli.
Luostarin suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Kiovan hiippakunnan arkkitehti Vladimir Nikolajevitš Nikolajev (1847–1911). Jumalanäidin esirukouskirkon ja majesteettisen Nikolskin katedraalin alustavan suunnittelun teki suuriruhtinattaren poika suuriruhtinas Pjotr Nikolajevitš Romanov poika, ja ne rakennutti arkkitehti Vladimir Nikolajev venäläiseen tyyliin. Nikolskin katedraalin peruskivi muurattiin 21. elokuuta 1896. Ensimmäisen kiven katedraalin perustukseen laski keisari Nikolai II, toisen keisarinna Aleksandra Fjodorovna ja kolmannen suuriruhtinatar Aleksandra Petrovna. Katedraali rakennettiin Kiovan hyväntekijän Nikolai Artemievitš Tereštšenkon myöntämillä varoilla, rakentaminen kesti 15 vuotta ja se valmistui vuonna 1911.
_Pokrov_Church.jpg)
Myös lääketieteellisiä laitoksia rakennettiin: ilmainen sairaala, jossa oli vuodeosasto ja leikkausosasto; hoivakoti sokeille ja vammaisille, poliklinikka ja apteekki, jossa oli ilmainen lääkejakelu. Nikolai Viktorovits Solomka nimitettiin luostarisairaalan ylilääkäriksi, ja hänestä tuli Aleksandra Petrovnan pääassistentti. Hän hankki aktiivisesti luostarin sairaalaan nykyaikaisia laitteita, kuten Kiovan ja Venäjän ensimmäisen röntgenlaitteen. Ensimmäisen kymmenen toimintavuoden (1893–1903) aikana sairaalassa kävi 5 020 potilasta, annettiin ilmaiseksi yli viisi miljoonaa lääkettä ja leikkausosastolla tehtiin 2 298 leikkausta.
Suuriruhtinatar avusti usein itse kirurgeja leikkauksissa. 1800-luvun lopulla rakennettiin keisarillisen perheen kustannuksella uusia sairaala- ja poliklinikkarakennuksia, jonka jälkeen vastaanotettujen potilaiden määrä nousi 500 henkeen päivässä. Suuriruhtinatar Aleksandra Petrovna kuoli luostarissa 13. huhtikuuta 1900, mutta hänen suunnitelmiensa toteuttaminen jatkui hänen kuolemansa jälkeen.
Lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nikolai Nikolajevitš Romanov nuorempi (1856–1929)
- Pjotr Nikolajevitš Romanov (1864–1931)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c McIntosh, David: The Russian Oldenburgs, teoksessa Royalty History Digest. Ss. 372-373
- ↑ Finlands Allmänna Tidning, 09.02.1856, nro 34, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 02.07.2016.
- ↑ a b c Galaktionova, Irene W.: A Life of Servitude: Grand Duchess Alexandra Petrovna. Royal Russia. N 5, 2014. Ss. 38-53. ISBN 978-1-927604-06-9
- ↑ King, Greg, & Wilson, Penny: Gilded Prism. Eurohistory, 2006. S. 40. ISBN 0-9771961-4-3
- ↑ Kuollut suuriruhtinatar. Kaleva, 01.05.1900, nro 100, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.07.2015.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
