Ajokaluseppä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: Ilmeisesti oheinen kirjallisuus ja verkkolinkit sisältäisivät riittävästi tietoa.

Ajokaluseppä raudoitti hevosajoneuvojen, kuten kärryjen ja rekien puuosia.

Raudoittamisella vahvistettiin puuosia, parannettiin kestävyyttä ja vähennettiin kulumista käytössä. Vaativin sepäntyö oli akselin ja kapan laakerin valmistus sekä vanteen asentaminen puisen pyörän ympärille. Liian löysäksi jäädessään vanne kahisi ja saattoi irrota käytössä. Seppä takoi myös linjaarit eli jouset kärryihin. Kärryjen aisat vahvistettiin altapäin ja aisojen päihin taivutettiin lenkki tamppi- eli silavaljaan kiinnitykselle. Kärryjen särmi vahvistettiin edestä raudoituksella, lisättiin lyhdyn kiinnikkeet ja kahvat kärryyn nousun helpottamiseksi. Särmi tuettiin vielä tukevasti aisaan tukiraudalla. Astinraudan seppä valmisti oman mallinsa mukaan. Esimerkiksi Kurpan seppä käytti teerenpyrstön muotoa ja siitä myös tuli hänen "suojelusmerkkinsä" eli tavaramerkkinsä, joka myöhemmin esiintyi myös kärryjen särmissä.

Reen raudoittaminen vahvisti reen rakenteita, tosin se saattoi tehdä siitä myös raskaamman käytössä. Muinaisaikainen lyly jalaksen pohjassa korvattiin lattaraudalla. Aisojen kiinnitystä varten seppä muotoili "sorsan" ja siitä saattoi tulla varsinainen taideteos siipineen. Reen etuosaan jalasten väliin kiinnitettiin potkurauta ja taakse sänkelin päälle tukiraudat istuinta varten.

Ilmajoen Nopankylän ajokalusepät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmajoen Nopankylässä kehittyi vuoden 1840 jälkeen Suomen suurin hevosajokalujen kotiteollinen valmistus. Kylässä lopulta laskettiin olleen yli 30 sepänpajaa, jossa ajokalusepät valmistivat kärryjen ja rekien rautaosia ja raudoittivat niitä. Laurila vanhempi (s.1821) teki 1840 lähtien sepäntyötä Nopankylässä. Laurila osasi tehdä Könnin palkeet mallia, häkkikärryjä, lojonenäästä rekeä ja työrekiä. Lojonenä-reki oli Nopankylän ykköstuote 1860 luvun käsiteollisuudessa. 1870 alkaen valmistettiin "turkulaasta" kiesimallia jonka papiston apulainen G. A. Rydman toi Turusta 1869. Rekimalli vaihtui 1870 alkaen "vääränenäiseen" rekimalliin joka valmistettiin flankku- krinni- ja rauskaperäisenä mallina.

Ajokaluja myytiin markkinoilla ja rautateitse. Noppalaisia ajokaluja toimitettiin Tornion, Rovaniemen, Jyväskylän ja Tampereen asemille paikallisille markkinoille. Tilaustyönä maasepät valmistivat ajokaluja ja kulkukauppaa tehtiin maakuntiin.

Kuuluisimpia seppiä olivat

  • Riemunseppä, Jaakko Frigård eli Friikooli (1865-1944) Frigård muutti Nopankylään 1890 luvulla.
  • Kurpan sepät; Juha Laurila vanhempi (1821-1905) Juha Laurila nuorempi (1862-1937) ja Rikhard Laurila (1889-1968) Laurilan suvussa oli parikymmentä elämäntyökseen ajokaluja rakentaneita. Näistä tusinan verran maineikkaita ajokaluseppiä. Lisäksi viidennen sukupolven 1920 luvulla isäänsä pajassa avustaneet pojat avioonsa 1940-1950 saakka jolloin autot syrjäyttivät ajokalujen kotimyynti valmistuksen. Laurila vanhempi otti käyttöön teerenpyrstön tavaramerkikseen 1870 luvulla. Kolme sukupolvea Laurilan sukua käytti teerenpyrstöä tavaramerkkinään. Teerenpyrstöä saattoi käyttää joku muukin Laurilan koulukuntaan kuulunut.
  • Jaakko Saari, (1866-1933) jolta hevosajokaluja tilasivat erityisesti pohjoisen mustalaiset
  • Eino Saari
  • Hermanni Teemu
  • Arvo Hautamäki (1903-1975) (Laurilan sukua) oli Nopankylän viimeinen ajokaluseppä. Hänen pajansa sulki viimeisenä ovensa vuonna 1975, mutta Hautamäki teki rekiä 1950 luvun loppuun jolloin ajokalujen kotiteollisen valmistuksen aika ajokalu-historiassa Nopankylässä päättyi. Arvo Hautamäki teki sitten pienoismalleja pajassaan ja oli maanviljelijä. Arvo Hautamäen paja on museopajana Ilmajoen Nopankylässä. Arvo Hautamäki oli seppä Laurila vanhemman tyttären ja seppä Iisakki Hautamäen jälkeläisiä. Arvon veljet Juha, Eino, Eero ja Lauri rakensivat ajokaluja metalli- ja puuseppinä sekä puunikkareina.

Muualla Suomessa ajokaluseppiä työskenteli ainakin Uskelassa, Lapväärtissä, Ilmajoen Könnillä, Kurikassa, Valkjärvellä, Tuuloksessa ja Hauholla sekä kaupunkien vaunumaakareilla mm. Turussa ja Helsingissä.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Virrankoski, Pentti: Kärryseppiä ja rekinikkareita: Ilmajoen ajokaluteollisuuden historia. Ilmajoki: Ilmajoki-seura, 1981.
  • Aulis J. Alanen: Ilmajoki Vuoden 1809 jälkeen. Ilmajoki: Ilmajoen historiatoimikunta, 1953
  • Lauri Kauppila: Tuuloksen Ajokaluteollisuus. Hämeen Heimoliiton julkaisuja. Tuulos: Tuulos-seura, 2009 (2. p., näköispainos) ISBN 978-952-92-5733-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ajokaluseppä&oldid=22833054”