Aino Pietiläinen
Aino Alisa Aaltonen (o.s. ja laulajana Pietiläinen; 11. toukokuuta 1896 Keuruu – 13. syyskuuta 1984 Mäntsälä) oli lied-laulaja ja laulunopettaja[1] sekä kuvanveistäjä, akateemikko Wäinö Aaltosen ensimmäinen vaimo[2]. Aino Pietiläinen toimi monien Aaltosen naisteosten mallina.[3]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aino Pietiläinen syntyi rakennusmestari Johan Leander Pietiläisen[3] ja Alma Eleonora Bäckströmin perheen nuorimmaksi lapseksi. Pietiläisellä oli kolme vanhempaa sisarusta, Yrjö Kosti Pietiläinen, Saima Katri Eklund (os. Pietiläinen) ja Lauri Kaleva Pietiläinen.[2]
Perhe oli hyvin uskonnollinen ja isän ammatin ansiosta erittäin vakavarainen. Aino Pietiläinen asui ennen avioliittoaan perheensä kustantamissa asunnoissa Helsingin Eiran kaupunginosassa Huvilakadulla ja Kapteeninkadulla.[1]
Avioliitto ja perhe-elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aino Pietiläinen ja Wäinö Aaltonen solmivat avioliiton 21. maaliskuuta 1920 Helsingissä[4]. Heidät vihittiin Pietiläisen asunnossa Huvilakadulla. Pietiläinen otti avioliiton myötä miehensä sukunimen Aaltonen. Laulajana ja julkisuudessa hän käytti edelleen nimeä Aino Pietiläinen, sillä oli jo ennen avioliittoa antanut Helsingin Johanneksenkirkossa kirkkokonsertin tyttönimellään. Avioliiton myötä Pietiläinen jäi enenevissä määrin kotiin, mutta jatkoi lauluopintojaan ja antoi konsertteja säännöllisesti myös lasten synnyttyä.[1]
Aviopari sai tiiviissä tahdissa kaksi lasta, Matti Johanneksen vuonna 1921 ja Aino Léan vuonna 1922. Wäinö Aaltosen ura kuvanveistäjänä alkoi olla nosteessa 1920-luvun alussa, ja hänelle myönnettiin vuonna 1922 Suomen taideakatemian myöntämä Ahlström-palkintoraha. Varojen turvin Aaltonen ja Pietiläinen lähtivät ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen vuonna 1923. Matka kesti huhtikuusta kesäkuuhun 1923 ja suuntautui Berliinin kautta Roomaan. Kun Aaltonen perehtyi erityisesti roomalaisiin museoihin ja taiteeseen,[3] Pietiläinen hankki itselleen paikallisen laulunopettajan ja otti laulutunteja. Lapset olivat matkan ajan Pietiläisen vanhempien hoidossa.[1]
Pietiläinen synnytti perheen kolmannen lapsen Maija Liisan vuonna 1924. Pietiläinen matkusti jälleen puolisonsa mukana ulkomaille vuonna 1925, tällä kertaa Lontooseen. Matkan päätarkoitus oli vierailla korvalääkäri Streeterin luona, sillä Wäinö Aaltosen hiljalleen heikkenevää kuuloa ei voitu parantaa Suomessa. Kuurouteen ei löytynyt parannuskeinoa Pariisin kautta Lontooseen suuntautuvalla matkallakaan.[3] Pariskunnan tytär Maija Aaltonen on muistellut, että 1920-luvun lopulla Wäinö Aaltonen ei enää kuullut lastensa ääniä, mutta Aino Pietiläisen koulutetun laulajanäänen hän pystyi kuulemaan pisimpään.[1]
Pietiläisen ja Aaltosen avioliitto alkoi rakoilla vuodesta 1925 eteenpäin, sillä Aaltosella oli taipumus ihastua muihin, erityisesti sivistyneistöön kuuluviin naisiin. Vuonna 1925 Aaltonen rakastui kirjailija Hagar Olssoniin. Pietiläinen ja Aaltonen saivat nuorimman tyttärensä Anja Angelican elokuussa 1926[5], mutta kesästä syksyyn Aaltonen kävi kirjeenvaihtoa uuden ihastuksensa, kriitikko Anna-Maria Tallgrenin kanssa.[3]
Lisäksi avio-ongelmia aiheuttivat Wäinö Aaltosen oman tilan suuri tarve sekä mustasukkaisuus. Erityisen mustasukkainen hänen sanotaan olleen vaimonsa lauluäänestä, jota ei enää myöhemmissä vaiheissa voinut itse kuulla.[1]
Aino Pietiläisen ja Wäinö Aaltosen avioliitto päättyi eroon 14. marraskuuta 1929.[3][4]
Myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eron yhteydessä Pietiläinen päätti yhdessä Wäinö Aaltosen kanssa, että esikoispoika Matti muuttaa isänsä luo ja tytöt jäävät äidilleen. Pietiläisen ystävät olivat sitä mieltä, että hän olisi julma, jos ei antaisi yhtään lasta eron yhteydessä isälle. Myöhemmin Aino Pietiläinen katui valintaa, sillä Matti koki tulleensa äitinsä hylkäämäksi. Kun Matti otti asian esille 50-vuotiaana, Aino Pietiläinen kuvasi kipeää keskustelua elämänsä hirveimmäksi päiväksi.[1]
Avioero ei katkeroittanut Pietiläistä, vaikka ylpeästi ilman puolisoa elävä, eronnut perheellinen nainen herättikin aikalaisissa kummastusta. Hän myös ajoi itse mielellään autoa, joka jäi avioerossa hänelle.[1]
Aino Pietiläinen toimi uransa loppuvaiheessa Sivistysjärjestöjen Kansankonservatoriossa (nyk. Helsingin konservatorio)[6] laulunopettajana. Laulajanuransa aikana hän ehti antaa yli 100 omaa kirkkokonserttia.[1]
Aino Alisa Aaltonen (os. Pietiläinen) kuoli 88-vuotiaana 13. syyskuuta 1984.[2] Hänet on haudattu Mäntsälään Pietiläisten sukuhautaan, jota koristaa Wäinö Aaltosen veistämä Enkeli-reliefi.[7]
Vaikutus Wäinö Aaltosen taiteeseen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aino Pietiläinen toimi useiden Wäinö Aaltosen teosten mallina.[3] Ensimmäinen niistä on 1920 valmistunut muotokuva Aino. Aaltosen tunnettu veistos Uimaan lähtevä nainen (1924) on tehty pariskunnan Rooman matkalla, ja myös Tampereen Hämeensillan Pirkkalaisveistosten Suomen neidon hahmo on Pietiläisen.[1]
Aino Pietiläisen hahmon sanotaan jääneen pysyvästi osaksi Wäinö Aaltosen naiskuvausta, myös eron jälkeen. Tytär Maija Aaltosen mukaan kuvanveistäjä Eila Hiltunen on todennut noin 50-vuotiaan Aino Pietiläisen tavatessaan, että "rouva Aaltosessa on vieläkin Suomen kuvanveistotaiteen olemus 30 vuoden ajalta".[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k Pyykkö, Mirja, Karhu, Tapio, Uosukainen, Jarkko, Enjala, Gitte, Ylä-Anttila, Ari: Wäinö Aaltonen (Video) Kansakunnan perilliset. 19.9.2005. Yle. Viitattu 7.4.2024.
- ↑ a b c Catja Everhall-Blom: Aino Aliisa Aaltonen (Pietiläinen) Geni.com. Viitattu 6.4.2024.
- ↑ a b c d e f g Ahtola-Moorhouse, Leena: Aaltonen, Wäinö (1894 - 1966) Kansallisbiografia (maksullinen verkkoartikkeli). 16.9.1997 (päivitetty 19.4.2016). Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS. Viitattu 6.4.2024.
- ↑ a b Alho, Tarja: Wäinö Waldemar Aaltonen Geneanet.org. Viitattu 7.4.2024.
- ↑ Everhall-Blom, Catja: Anja Angelica Aaltonen Geni.com. Viitattu 7.4.2024.
- ↑ Historia www.konservatorio.fi. Helsingin konservatorio. Viitattu 7.4.2024.
- ↑ Muita nähtävyyksiä mantsala.fi. Mäntsälän kunta. Viitattu 7.4.2024.