Ahmad ibn Tulun
| Ahmad ibn Tulun | |
|---|---|
| Egyptin kuvernööri | |
| Seuraaja | Khumarawaih |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | syyskuu 835 |
| Kuollut | maaliskuu 884 |
| Lapset |
'Abbas Khumarawaih |
| Tiedot | |
| Uskonto | sunnalaisuus |
Ahmad ibn Tulun (syyskuu 835 – maaliskuu 884) oli Egyptissä valtaa pitäneiden tulunidien hallitsijasuvun perustaja. Taustaltaan Ahmad ibn Tulun oli turkkilaisen sotilasorjan poika ja lopulta hänestä tuli abbasidien alaisen Egyptin kuvernööri. Abbasidien valta oli lähinnä vain muodollinen, vaikka ibn Tulun ei koskaan virallisesti sanoutunut irti abbasidien kalifin alaisuudesta. Ahmad ibn Tulunin valtakausi tunnetaan Egyptissä taloudellisesta ja hallinnollisesta kehityksestään. Ahmadia seurasi vallassa hänen kuoltuaan hänen toinen poikansa Khumarawaih.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ahmad ibn Tulun syntyi syyskuussa 835[1] Bagdadissa tuolloisessa abbasidien kalifaatissa. Ahmadin turkkilaistaustainen isä Tulun oli syntyjään pakanallinen ja lähtöisin nykyisen Uzbekistanin alueelta. Buharan hallitsija antoi hänet nuorena tribuuttina Bagdadin kalifille, jossa hän eteni lopulta sotilaana kalifin henkivartoston komentajaksi. Isänsä aseman avulla Ahmad sai hyvän koulutuksen ja hänet kasvatettiin sunnalaisena muslimina. Ahmad opiskeli esimerkiksi sotilastaitoja ja kirjallisuutta.[2] Myöhemmin hän opiskeli myös teologiaa Tarsosissa nykyisessä Turkissa.[1] Aikuisena Ahmad menestyi itse sotilaskomentajana esimerkiksi Bysantin valtakuntaa vastaan käydyissä taisteluissa Taurusvuorilla. Ahmadin isän Tulunin kuoltua Ahmadin äiti meni uudelleen naimisiin turkkilaisen sotilaskomentaja Bajik Bein kanssa, josta tuli Ahmadin liittolainen. Ahmad itse avioitui erään turkkilaisen kenraalin tyttären Hatunin kanssa ja sai esikoispoikansa 'Abbasin. Myöhemmin hän avioitui myös kalifin hänelle sotilasansioistaan antaman orjattaren kanssa saaden toisen pojan Khumarawaihin, sekä useita muita jälkeläisiä.[2]
Valtaannousu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahmadin elinaikana abbasidit ajautuivat niin sanottuun Samarran anarkiaan, jonka aikana kalifaatin eri turkkilaiset sotilaskomentajat taistelivat keskenään vallasta ja vain yhdeksän vuoden aikana kalifiksi nimitettiin neljä eri abbasidia, joista kolme murhattiin tai surmattiin kapinassa. Yksi vallasta taistelleista turkkilaisista sotilaskomentajista oli Ahmadin isäpuoli Bajik Bei, joka omaa asemaansa pönkittääkseen nimitti Ahmadin Egyptin käskynhaltijaksi. Ahmad saapui Egyptiin syksyllä 868, mutta Bajik sai surmansa valtakamppailussa jonkin aikaa myöhemmin. Ahmadilla oli kuitenkin edelleen tärkeitä liittolaisia vaimonsa isän kautta. Egyptissä Ahmad keskitti vallan itselleen paikallisilta kilpailevilta ryhmittymiltä tullen käytännössä alueen yksinvaltiaaksi, alkaen kehittää Egyptistä taloudellisesti ja poliittisesti riippumatonta valtakeskusta esimerkiksi jo osia Pohjois-Afrikasta käytännössä itsenäisinä hallinneiden ahlabidien esimerkin mukaisesti. Muutos oli merkittävä abbasidien aikaisempiin kuvernööreihin nähden, sillä näiden valta oli ollut lähinnä muodollinen. Olot Egyptissä olivat vakaat ja alueelta saatiin mittavia verotuloja ja Välimeren alueen kauppiaiden tullimaksuja. Samaan aikaan abbasidien perinteinen valtakeskus Eufratin ja Tigriksen varrella taantui esimerkiksi zandž-kapinan ja saffaridien vastaisten sotien takia.[2]
Valtakausi ja laajeneminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahmad pysytteli muodollisesti kalifin alaisena hallitsijana. Ahmadilla olisi ollut kokonaan itsenäisenä hallitsijana vaikeuksia oikeuttaa oma valtansa ilman historiallisia siteitä Egyptiin ja orjataustansa takia. Pysytteleminen muodollisesti osana kalifaattia mahdollisti myös valtakunnan sisäisen politiikan manipuloinnin rahalla ja juonittelulla. Samarran anarkia päättyi vuoteen 870, jolloin kalifiksi nousi al-Mu'tamid. Kalifin taustalla vaikutti todellista valtaa käyttänyt veli al-Muwaffaq, jonka valtaa Ahmad ibn Tulun pyrki rajoittamaan oman itsenäisyytensä säilyttämiseksi. Al-Muwaffaq yritti jopa erottaa Ahmadin kuvernöörin asemasta, mutta tämä yksinkertaisesti jätti erottamisen huomiotta. Käskyä toimeenpanemaan lähetetty Musa ibn Bughanin johtama armeija hajosi jo ennen saapumistaan varojen puutteessa. Vuonna 882 kalifi al-Mu'tamid yritti paeta veljensä valvontaa Ahmadin luokse, mutta suunnitelmasta selville päässyt al-Muwaffaq toi tämän väkivalloin takaisin pääkaupunkiin. Lopulta al-Muwaffaq joutui taipumaan Ahmadin suhteen. Valtakuntaa uhkasivat zandž-kapina ja Bysantin valtakunnan sotaretket. Al-Mu'tamidin ehdotuksesta Ahmad ibn Tulunille annettiin vastuu Kilikian ja Syyrian rajan puolustuksesta. Samalla Tulun pakotti Jerusalemin, Damaskoksen, Homsin, Haman ja Aleppon alikuvernöörit tunnustamaan oman valtansa ja näin vuonna 878 hän hallitsi aluetta, joka käsitti Kilikian pohjoisessa, koko Syyro-Palestiinan, lännessä alueet Kyrenaikan Barkeen saakka ja etelässä Nubian rajalle. Ahmadin valtakausi tunnetaan kukoistuksen aikana. Hallitsija rakennutti esimerkiksi uusia kastelukanavia ja hänen valtaamansa uudet alueet lisäsivät kaupallisia yhteyksiä. Hallintoa kehitettiin ja hallitsija piti yllä suhteita eri väestönosiin, kuten kristittyihin, joiden abbasidien aikaista kohtuutonta verotusta laskettiin. Ahmad ibn Tulunin valtakauden tunnettu muistomerkki on Ibn Tulunin moskeija sittemmin raunioituneessa al-Qatta'ian kaupungissa al-Fustatista pohjoiseen.[2]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahmad ibn Tulunin johtaessa sotaretkeä Syyriassa hänen Egyptiin käskynhalitjaksi jättämänsä poika ja seuraaja 'Abbas ryhtyi huonosti valmisteltuun kapinaan isäänsä vastaan lähipiirinsä houkuttelusta. Visiiri al-Wasitin onnistui varoittaa Ahmadia ennen vangitsemistaan ja tämä lähti palaamaan Egyptiin ennakoitua aiemmin. Ahmad pakeni Egyptistä pyrkien luomaan uuden tukialueen aghlabidien maille, mutta kärsien lopulta tappion taistelussa. Tappionsa jälkeen 'Abbas palasi Egyptiin ja hänet vangittiin lähellä Aleksandriaa. Kapinoinut poika tuotiin vangittuna isänsä eteen, joka määräsi poikansa sokaisemaan liittolaisensa. Isän toiveena oli, että poika osoittaisi selkärankaa kieltäytymällä, mutta tämä tottelikin isänsä käskyä. Lopulta Ahmad määräsi poikansa ruoskittavaksi ja vangittavaksi loppuelämäkseen. Uudeksi perijäksi nousi Ahmadin toinen poika Khumarawaih. Vuoden 883 lopulla Ahmad sairastui vakavasti ollessaan Syyriassa ja hän kuoli maaliskuussa 884. Tulunidien hallitsijasuvun perustanutta Ahamd ibn Tulunia seurasi vallassa vuosina 884–896 hallinnut Khumarawaih, jota isästään poiiketen pidettiin arabialaisessa historiankirjoituksessa harkitsemattomana ja tuhlailevana hallitsijana.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Aḥmad ibn Ṭūlūn Encyclopaedia Britannica. Viitattu 20.3.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Andrei Sergejeff: ”Autonomisen Egyptin aika”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus. ISBN 978-952-345-573-3
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Muut | |
