358 (mainostoimisto)
358 on vuonna 2008 perustettu suomalainen mainos- ja designtoimisto, joka sijaitsee Helsingin keskustassa Korkeavuorenkadulla.[1] . Syyskuussa 2017 toimistossa on 25 työntekijää. Toimiston perustajiin kuuluvat Juha Aalto, Verneri Leimu, Peter Barmer, Antero Jokinen, Erkki Izarra ja Ale Lauraéus. Huhtikuussa 2015 toimiston designjohtajana aloitti Mikael Kivelä.[2] Toimiston perustajaosakas Antero Jokinen toimii myös suomen visuaalisten viestinnän suunnittelijoiden Grafia ry:n [3] hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2019 toimisto työllistää 27 henkilöä. Perustajaosakas Antero Jokinen on nykyään freelancer.
Joulukuun alussa 2016 kerrottiin toimistosta lähteneen toimitusjohtaja Therese Cedercreutz vain vajaan vuoden toimitusjohtajuuden jälkeen ja perustaja Peter Barmer. 358:n hallituksen puheenjohtajan Verneri Leimun mukaan toimistoon jää jäljelle ”kova ydin”.[4] 358:n uusi toimitusjohtaja on Tomi Halonen. Halonen aloitti tehtävässä maaliskuun alussa. [5] 358:n toimitusjohtajana aloitti 2018 lopulla Jani Leppänen. [6]
Asiakkaat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toimiston asiakkaina on useita suomalaisia ja kansainvälisiä yhtiöitä, esimerkiksi Arla, Hartwall, Kone, Kemira, Radio Suomipop, Loop ja HSL.[7] Sanoma, Nelonen, Helsingin Sanomat, Vaasan.
358 voitti HSL:n kilpailutuksen joulukuussa 2016 ja Hartela valitsi 358:n mainostoimistokumppanikseen.[8][9] Marraskuussa 2016 HSL ja 358 tempaisivat, kun valtava määrä ihmisiä jonotti ämpäreitä Kampissa.[10]. Tuoreimpina kampanoina 358 lanseerasi länsimetron, kaupunkipyörät ja kehäradan. Lisäksi Drive Now -lanseeraus on 358:n käsialaa.
Kampanjoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toimiston tunnetuimpia töitä ovat HSL:lle tehty Joukkoliikenteen kasvot -kampanja, Loop-radiokanavan lanseeraus ja lukuisat Nelosen ohjelmalanseeraukset kuten Voice of Finland. 358 oli myös vastuussa Kampin keskustaan rakennetusta miniatyyri-Ikeasta[11][12]. Helmikuussa 2017 358:n suunnittelema kampanja ihmisoikeusliitolle ja HSL:lle sai paljon huomiota mediassa. Muun muassa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kiiteltiin päätepysäkki syrjinnälle kampanjaa. [13]. 2019 358:n tunnetuimpia kampanjoita on Big Brother lanseeraus [14] Helsingin Sanomien Hanki parempaa [15] sekä Radio Rockin Rock kuuluu kaduille teko [16]
Palkintoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]358 on voittanut useita luovan suunnittelualan palkintoja viime vuosina. Vuonna 2014 toimisto palkittiin vuoden yrityksenä[17] Grand One -kilpailussa[18], Radio Loopin lanseeraus saavutti hopeisen Effien[19] markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavassa Effie Finland kilpailussa ja "vuoden verkkototeutus palkinnon" 2014 Radiogaalassa[20]. 358 ja HSL ovat voittaneet myös toisessa mainonnan tuloksellisuutta mittaavassa AdProfit kilpailussa "Vuoden Kampanja" palkinnon kahtena vuotena peräkkäin, sekä 2014 että 2015[21]. Luovan suunnittelun Vuoden Huiput 2014 kilpailussa 358 voitti kaikkiaan neljä hopeahuippua. Ja Radio Aallon "Täällä puhuu musiikki" mainoselokuva palkittiin Voitto-mainoselokuvakilpailun Gran Prix pääpalkinnolla vuoden 2015 maaliskuussa.[22] Vuoden 2017 alussa 358, ihmisioikeusliitto sekä HSL tekivät paljon meidahuomioita saaneen Päätepysäkki syrjinnälle kampanjan, joka oli muun muassa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa aiheena [23]. 358 suunnitteli Arlalla Luonnollista-kampanjan syksyllä 2017. [24]
Ulkomaisissa kilpailuissa 358 voitti Golden Drum 2014 -kisassa hopearummun HSL:lle suunnittelemalla Joukkoliikenteen kasvot -kampanjalla. [26] Radio Aalto filmi voitti hopeaa eurooppalaista luovaa suunnittelua mittaavassa Epica kilpailussa.[27]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ This is who we are 358.fi. Arkistoitu 8.5.2014. Viitattu 29.3.2014.
- ↑ Design Myllää Kauppalehti.
- ↑ Grafian toiminta ja hallitus Grafian kotisivut. Grafia ry.
- ↑ 358:n toimitusjohtaja ja perustaja lähtivät omilleen, Markkinointi & Mainonta 1.12.2016.
- ↑ [1]
- ↑ https://www.marmai.fi/uutiset/358-saa-uuden-toimitusjohtajan/5bb5d743-b603-3c1b-89f7-03a42741dc48
- ↑ Here's some of our works 358.fi. Arkistoitu 8.5.2014. Viitattu 29.3.2014.
- ↑ HSL luottaa länsimetron lanseerauksen jälleen 358:n käsiin, Markkinointi & Mainonta 15.11.2016.
- ↑ Hartelan uudeksi mainostoimistokumppaniksi suunnittelutoimisto 358 (Arkistoitu – Internet Archive), Hartela.
- ↑ Valtava määrä ihmisiä jonotti ämpäreitä Kampissa (Arkistoitu – Internet Archive), Ilta-Sanomat 4.11.2016.
- ↑ "Mainostoimisto 358 rakensi IKEA:n Helsingin keskustaan" (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ikea: Mini City-IKEA (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ [2]
- ↑ https://www.marmai.fi/uutiset/big-brotherin-kyttayskampanjan-suunnitteli-358-lahdimme-luomaan-ilmiota-ohjelman-ymparille/2e604ee9-632b-438f-8468-36193121933a
- ↑ https://www.marmai.fi/uutiset/hesari-heratti-ikivihrean-hanki-parempaa-konseptin-eloon-mukana-on-sopivasti-pilketta-silmakulmassa/ec81ae2f-d967-3608-949e-f04e8f0ddba5
- ↑ https://www.marmai.fi/uutiset/radio-rock-keraa-katumuusikot-soittamaan-rockia-metallican-enter-sandman-raikuu-helsingissa-lauantaina/891c57a0-fdab-3099-8838-9fe6997ced39
- ↑ Vuoden yritykseksi 358 Markkinointi&Mainonta. Talentum.
- ↑ Meedoc-videolääkärille Grand Onen voitto - Vuoden yritykseksi 358 Markkinointi & Mainonta. 27.3.2014. Viitattu 29.3.2014.
- ↑ Effie Finland 2014 voittajat Effie Finland kotisivut. MTL.
- ↑ Nelonen Median radiot putsasivat pöydän nelonen.fi. Sanoma. Arkistoitu 9.10.2017.
- ↑ AdProfit 2014 voittajat adprofit.fi. Mainostajien liitto.
- ↑ Voitto-mainoselokuvakilpailun voittajat www.voittokilpailu.fi. Satu ry..
- ↑ [3]
- ↑ [4]
- ↑ Vuoden 2014 hopeahuiput vuodenhuiput.fi. Grafia ry.. Arkistoitu 25.5.2015.
- ↑ Yleisöä osallistavat kampanjat palkittiin Golden Drum -mainosfestivaaleilla, Markkinointi & Mainonta 14.10.2014. Viitattu 20.10.2014.
- ↑ Epica silver winner epica-awards.com. Epica. Arkistoitu 6.4.2015.