Nazgûl

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Úlairi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nazgûl

Nazgûl (yksikkö ja monikko sama) ovat fiktiivisiä hahmoja J.R.R. Tolkienin kirjassa Taru sormusten herrasta. Ne olivat Sauronin palvelijoita Keski-Maassa. Niitä kutsuttiin nimillä nazgûl, Sormusvarjot, Yhdeksän ratsastajaa, Mustat ratsastajat, Sormusaaveet tai vain nimellä Yhdeksän. Quenyaksi niitä kutsutaan nimellä úlairi, mutta sitä käytettiin harvoin. Kirjassa sanotaan, että nazgûl ”olivat hänen (Sauronin) vaarallisimpia palvelijoitaan.”

Nazgûl Tolkienin tuotannossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Yhdeksästä tuli Sauronin voimakkaimpia palvelijoita Toisella Ajalla. Kerrottiin, että kolme niistä oli númenorilaisia, jotka Sauron turmeli. Ne olivat mahtavimpia ihmisistä, joille Sauron antoi yhdeksän mahtisormusta.

Pitkään kantajat käyttivät Sormuksia saavuttaakseen suuren hyvinvoinnin ja voiman. Tuhoava voima aiheutti sen, että niiden fyysinen muoto katosi täysin ja niistä tuli vain varjoja. Vain mustan viitan antaman muodon takia kuolevainen ihminen saattoi nähdä ne. Niiden silmät saattoi nähdä mustasta pukeutumisesta johtuen, ja ne hehkuivat helvetillistä tulta. Niillä oli monia aseita ihmisiä vastaan kuten pitkät teräksiset miekat ja manatut tikarit.

Niillä ei ollut vain aseinaan miekkoja, vaan niitä ympäröi tuhon luonne, mikä vaikutti kaikkeen elävään. Se vaikutti Merriin, vaikka hän ei fyysisesti haavoittunut iskiessään Noitakuningasta miekallaan. Raskas suru tehosti Mustan hengityksen tehoa saaden elinvoiman ja läsnäolon heikkenemään. Niiden hengitys, jota kutsuttiin nimellä Musta hengitys, oli myrkyllistä, ja niiden huuto aiheutti pelkoa ja epätoivoa kaikissa, jotka sen kuulivat. Jotkut nazgûlista olivat kokeneita velhoja, ja käyttivät taikojaan aseenaan.

Nazgûl ilmestyivät ensi kertaa vuonna 2251 Toista Aikaa ja olivat pian Sauronin henkilökohtaisia palvelijoita. Ne katosivat kun Sauronin tuhosi Haltiain ja Ihmisten Viimeinen Liitto, mutta ne selviytyivät, koska valtasormus selviytyi. Ne palasivat vuonna 1300 Kolmatta Aikaa kun nazgûlien herra, Angmarin Noitakuningas, johti hyökkäystä Arnorin kuningaskuntaa vastaan. Hänet lyötiin väliaikaisesti vuonna 1975 ja hän palasi Mordoriin. Vuonna 2000 ne valtasivat Minas Ithilin kahden vuoden piirityksen jälkeen ja siitä tuli nazgûlien linnoitus, minne he kokosivat Sauronin armeijaa. Vuonna 2942 Sauron palasi Mordoriin ja paljasti itsensä. Kaksi tai kolme nazgûlia lähetettiin valtaamaan takaisin hänen linnoituksensa Dol Guldur Synkmetsässä. Heitä johti Khamûl, nazgûlin alipäällikkö ja itäläisten johtaja ja ainoa nazgûl, jonka nimi mainitaan Tolkienin taruissa.

Vuonna 3017 hieman ennen Taru sormusten herrasta -kirjan tapahtumia Sauron käski sormusvarjojen hakea Valtasormuksen ”Konnun Reppulilta”. Pukeuduttuaan Mustiksi ratsastajiksi ne etsivät Bilbo Reppulia, jolla oli, kuten Klonkulla oli ollut, valtasormus hallussaan.

Tällöin nazgûl käytti mustia ratsuja. Bruinen-joen pyyhkäistessä nazgûlien yli niiden hevoset hukkuivat ja ne joutuivat palaamaan Mordoriin hakemaan uusia ratsuja. Ne ottivat ratsuikseen siivekkäät pedot, jolloin niitä alettiin kutsua siivekkääksi nazgûliksi.

Pelennorin taistelussa Sauron lähetti kaikki nazgûlit Angmarin Noitakuninkaan johdolla valtaamaan ensiksi Osgiliathin ja sitten Minas Tirithin. Pelennorin kenttien taistelussa Noitakuningas ja muut siivekkäillä pedoilla ratsastavat nazgûlit kylvivät pelkoa Minas Tirithissä. Kun Minas Tirithin suuri portti murtui, ratsasti Noitakuningas portista sisään ja ainoastaan Gandalf pysyi häntä vastassa. Kun Rohirrim saapui kentille, tappoi Noitakuningas Théodenin, Rohanin kuninkaan, mutta Dernhelm eli Eowyn tappoi Merrin avustuksella Noitakuninkaan. Muut nazgûlit tuhoutuivat, kun Sauron tuhottiin.

Sormusaaveiden nimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolkien on itse nimennyt vain muutaman sormusvarjon. Niiden johtaja oli Angmarin Noitakuningas ja toinen komentaja oli nimeltään Khamûl. Ainakin kolme niistä oli númenorilaista rotua. Khamûl oli itäläisten johtaja ja ainoa nazgûl, joka tunnettiin nimeltä. Kirjassa Gothmog, Morgulin komentaja, saattoi olla nazgûl. Elokuvassa hän on epämuodostunut örkki.

Pelissä The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II - The Rise of the Witch-king eräs nazgûleista, Angmarin pääkaupungin Carn Dûmin (=Punaisen haudan) päällikkö ja Noitakuninkaan oikea käsi, on saanut nimen Morgomir.

Ensimmäiset Keskimaa-roolipelit nimeävät sormusaaveista muut kuin Khamûlin; Er-Murazor (itse noitakuningas, númenorilainen), Dwar of Waw (suom. Wawin Dwar), Indur Dawndeath (Indur Aamukuolema), Akhorahil, Hoarmurath (númenorilainen), Adûnaphel the Quiet (naispuolinen númenorilainen, suom. Adûnaphel Hiljainen), Ren the Unclean (Ren Saastainen) and Uvatha the Horseman (Uvatha Ratsastaja), mutta yhtäkään näistä nimistä tai yksityiskohdista ei pidetä paikkansapitävinä Tolkienin kanssa, varsinkaan kun yhdenkään sormusaaveen ei oleteta olleen nainen.

Sanan merkityksestä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nazgûl tulee Tolkienin kehittämän mustan kielen sanoista ”nazg”, sormus, ja ”ûl”, aave. Mielenkiintoinen pikkutieto on, että Skotlannissa puhuttavassa gaelin kielessä (minkä Tolkien filologina varmasti tiesi) on sana nazg, joka myös tarkoittaa sormusta.

Kirjassa nazgûl on nimenomaan ryhmän nimi, yhdeksää kutsutaan siis nazgûliksi, ei nazgûleiksi.

Viittaukset muussa fiktiossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aku Ankka -tarinassa ”Taru pannun herrasta”, joka on ankkaversio Tolkienin Sormusten herrasta, nazgûl on peto, jolla ratsastajat liikkuvat.
  • Harry Potter -kirjoissa ja elokuvissa esiintyvät Ankeuttajat muistuttavat nazgûleita. Niillä on kaapu yllään ja Mustan hengityksen kaltainen kyky, joka imee ilon ympäriltä.
  • Myös Christopher Paolinin Perillinen-kirjasarjassa on hieman nazgûlia muistuttava ra’zaci. Ne käyttävät mustia ja hupullisia kaapuja, ja niillä on lamaannuttava henkäys; lisäksi ne ratsastavat kuvaukseltaan nazgûleiden siivekkäitä petoja muistuttavilla lethrblakoilla.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]