Ra’zaci

Ra’zacit ovat fiktiivisiä kuningas Galbatorixia palvelevia lintumaisia hirviöitä Christopher Paolinin kirjoittamassa Perillinen-trilogiassa. Niiden tekemät haavat parantuvat hyvin hitaasti, jos ollenkaan. Ra’zaceja oli joskus paljon, mutta Eragonin elinaikana enää kaksi. Ra’zacit ovat vasta nuoria ja ne ratsastavat vanhemmillaan koska aikuisilla on siivet. Täysikasvuista ra’zacia ei kutsuta ra’zaciksi vaan niiden nimi on Lethrblaka (suom. nahkalepattaja/lepakko).

Tarina

Lethrblakat havaittiin ensimmäisen kerran jo lohikäärmeratsastajien kulta-aikaan, jolloin ne alkoivat kulkea ihmisten, haltioiden ja kääpiöiden mailla saalistamassa näitä ruoakseen. Ihmiset pakenivat näitä kylistänsä kohti etelää ja vetosivat lohikäärmeratsastajien apuun. Lopulta nämä päättivät tappaa lethrblakat sukupuuttoon, joka ei kuitenkaan onnistunut täydellisesti, sillä kaksi lethrblakaa pääsivät lohikäärmeratsastajia pakoon ja nämä tekivät keskenänsä kaksi ra’zacia.

Kun Galbatorix oli tuhonnut lopullisesti lohikäärmeratsastajien veljeskunnan etsi hän käsiinsä viimeiset ra’zacit ja lethrblakat ja lupasi näille ruokaa, jos nämä liittyisivät hänen riveihinsä. Lethrblakat rakensivat pesänsä Dras-Leonan lähellä sijaitsevan Helgrind-vuoren huipulle, ja Galbatorix suojasi nämä ja näiden pesän magialla koskemattomiksi.

Kun ra’zacit tappoivat ensimmäisessä kirjassa Eragonin enon, Garrowin, ja polttivat heidän kotitilansa, alkoi Eragon jahdata näitä lohikäärmeensä Saphiran ja tarinankertoja Bromin avulla, kunnes nämä tappoivat Brominkin Dras-Leonan liepeillä. Toisessa kirjassa jahtiin liittyi mukaan Roran, Eragonin serkku, jonka rakastetun, Katrinan, ja tämän isän ra’zacit veivät vangitseen Helgrindiin. Lopulta kolmannessa kirjassa Eragon, Saphira ja Roran hyökkäävät Helgrindiin ja tappavat Alagaësian viimeiset lethblakat ja ra’zacit yksitellen, jonka jälkeen pelastavat Katrinan sellistään. Viimeisen Ra’zacin viimeinen pyyntö on, että Eragon muistaa niitä lauluissaan ja kertoo niiden ihmisille tuottamasta kauhusta.

Ulkomuoto

Ra’zacit ovat ulkomuodoltaan ihmismäisiä. Ne voivat kävellä ja liikkua kuin ihmiset, mutta muuta samaa niissä ei olekaan. Niiden pää on musta, koppakuoriaismainen ja niiden silmät ovat nyrkin kokoiset. Niillä on myös nokka ja muita irvokkaita ruumiinosia, ja ne käyttävät aina viittaa, oli sää mikä tahansa. Ra’zacit liikkuvat nopeammin kuin ihmiset, hyppäävät korkeammalle, vainuavat kuin verikoirat ja näkevät pilvisessä yössä paremmin. Niiden vaarallisin ase ihmisiin on kuitenkin lamaannuttava hengitys (tämä ei tehoa kääpiöihin samalla tavalla, kuin ihmisiin, eikä haltioihin ollenkaan), joka löyhkää mädälle lihalle. Ne pelkäävät vettä, koska eivät osaa uida ja ne ovat arkoja auringonvalolle.