Zdzisław Beksiński

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Omakuva, 1956–1967.

Zdzisław Beksiński (24. helmikuuta 1929 Sanok, Puola22. helmikuuta 2005 Varsova, Puola) oli puolalainen taidemaalari ja valokuvaaja. Hänen kuuluisimpia töitään ovat surrealistiset, lohduttomat post-apokalyptiset visiot, joita hän maalasi ”fantastisella kaudellaan” 1970-luvulta 1980-luvun loppupuolelle.[1][2]

Ennen muuttoaan Varsovaan vuonna 1977 Beksiński poltti kasan maalauksia takapihallaan, koska ne olivat hänen mielestään liian henkilökohtaisia tai koska hän ei ollut niihin tyytyväinen. 1990-luvun alkupuolella hän maalasi enimmäkseen surrealistisia muotokuvia ja ristejä. Myöhemmin samalla vuosikymmenellä hän alkoi käyttää digitaalista kuvankäsittelyä ja keskittyi siihen kuolemaansa saakka. Kaikki Beksińskin maalaukset ovat nimettömiä.[1]

Beksińskin vaimo Zofia kuoli 22. syyskuuta 1998 ja hänen poikansa teki itsemurhan jouluaattona 1999. Beksiński itse puukotettiin kuoliaaksi hieman ennen syntymäpäiväänsä vuonna 2005. Murhasta pidätettiin hänen pitkäaikaisen assistenttinsa teini-ikäinen poika kavereineen, ja sen syynä oli ilmeisesti se, ettei Beksiński ollut antanut heille lainaksi rahaa.[1]

  1. a b c Biography Beksinski. Viitattu 17.11.2022. (englanniksi)
  2. Zdzisław Beksiński Culture.pl. Viitattu 17.11.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]