Yrjö Putkinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilo Yrjö Putkinen (4. maaliskuuta 1878 Värtsilä18. toukokuuta 1935 Moskova) oli suomalainen insinööri, yritysjohtaja ja diplomaatti.[1][2][3]

Yrjö Putkinen kävi koulunsa Pietarissa, jonne hänen vanhempansa muuttivat Suomesta. Hän jatkoi sitten opintojaan Yhdysvalloissa ja sen jälkeen Saksassa, jossa hän suoritti insinööritutkinnon. [1][2]

Putkinen oli aluksi insinöörinä Viipurin konepajassa ja sitten Itä-Suomen Granit Oy:n johtajana Viipurissa, Pietarissa ja Moskovassa. Hän siirtyi sitten kolmen vuoden ajaksi Oy Joh. Parviaisen Säynätsalon tehtaan teknilliseksi johtajaksi ja palasi sitten Pietariin tehtaaninsinööriksi. Venäjän vuoden 1917 vallankumousten vuoksi hän johtui lähtemään Pietarista.[1][2]

Putkinen määrättiin vuonna 1919 Suomen konsuliksi Tallinnaan ja saman vuoden lopulla hän siirtyi Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy:n New Yorkin konttorin johtajaksi. Hän palasi sitten Suomeen Oy Joh. Parviaisen Säynätsalon tehtaalle teknilliseksi johtajaksi ja perusti sittemmin oman puunjalostustehtaan Helsinkiin. Putkinen meni uudelleen Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy:n palvelukseen ja lähti Argentiinaan yhtiön Buenos Airesin konttorin johtajaksi. Hän alkoi hoitaa Buenos Airesissa samalla myös Suomen pääkonsulin tehtäviä.[1][2]

Vuodesta 1932 alkaen Putkinen oli kaupallisena neuvoksena Suomen Moskovan lähetystössä. Hän kuoli toukokuussa 1935 Moskovassa sydänkohtaukseen 57-vuotiaana. Putkinen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[2][3][4]

  1. a b c d Konsuli Yrjö Putkinen 50 vuotta, Helsingin Sanomat, 04.03.1928, nro 63, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. a b c d e Ins. Yrjö Putkinen kuollut, Helsingin Sanomat, 20.05.1935, nro 134, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b Hautahaku.fi : Putkinen, Ilo Yrjö
  4. BillionGraves : Ilo Yrjö Putkinen