YleQ
YleQ | |
---|---|
"Syvä ajatus". |
|
Perustettu | 3. tammikuuta 2003 |
Lopettanut | 18. syyskuuta 2006 |
Mediatiedot | |
Omistaja | Yleisradio |
vintti.yle.fi/yle.fi/yleq/ |
YleQ (joskus myös YleKuu) oli pääkaupunkiseudulla perinteisessä analogisessa verkossa ja digitaalisesti koko valtakunnassa kuulunut Yleisradion radiokanava. Aikaisemmin taajuudella oli kuultavissa Radio Aino, mutta tämä lakkautettiin vuoden 2003 alussa Yleisradion radiouudistuksen myötä. Lopettamiseen oli todennäköisenä syynä digiradiovastaanotinten huono menekkilähde?.
YleQ uudistui ensimmäisen vuotensa jälkeen keväällä 2004 muuttamalla merkittävästi musiikillista profiiliaan. Kanavan viimeisimpiä erityispiirteitä olivat toimitetun radiopuheen ja laajan musiikkitarjonnan ohjelmaradio, jolle tunnusomaista oli kiireettömyys ja keskittyneisyys. Tarjonnassa korostui populaarimusiikki ja -kulttuuri.
Yleisradio ilmoitti 6. kesäkuuta 2006 lopettavansa YleQ-kanavan. Lähetys loppui keskiyöllä 17.–18.9.2006. Kanavan ohjelmia siirtyi YleX-, YLE Radio Suomi ja YLE Radio 1 -kanaville. YleQ:n tilalle perustettiin puheradiokanava Yle Radio Peili (nykyisin Yle Puhe).
Toimittajia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tuomas Enbuske, Marko Gustafsson, Tero Liete, Susanna Korhonen, Kai Ulmanen, Olga K, Norppa, Laura Airaksinen, Eve Mantu, Jake Nyman, Ivan Puopolo (Thank God It's Puopolo), Markus Turunen, Pekka Vitikka ja Jani Juntunen.
Muu henkilökunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tero Halonen, tekninen tuottaja
- Heikki Hilamaa, musiikkipäällikkö
- Markus Hippi, tuottaja (viikonloppu)
- Tommy Huovinen, tuottaja (Aamu Kuussa)
- Anna Juutilainen, tiedottaja
- Olli Kangassalo, elokuvatoimittaja
- Juhani Kansi, tuottaja (Popstudio)
- Ritva Kaukoranta, assistentti
- Jani Kortti, music editor
- Esa Kuloniemi, bluestoimittaja
- Pekka Laine, tuottaja (Musiikin erikoisohjelmat)
- Pia Ljungman, tiedottaja, markkinointi
- Elina Majakari, ohjelmapäällikkö
- Raimo Mäkelä, internet-toimittaja
- Minna Peltomäki, ohjelmajohtaja
- Marce Rendic, juontaja-toimittaja
- Seppo Rokka, internet-tuottaja
- Pasi Räihä, sound designer
- Mira Selander, tuottaja (Päivä Kuussa)
- Pekka Toikka, tuottaja (Tuomas Enbuske, Eve Mantu, Olga K)
- Mika Niva, elokuvatoimittaja
- Pertti Ylikojola, tuottaja (Miten minusta tuli minä, Peltirumpu, Kino Kangassalo, Passikuva)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- YleQ-sivusto siirrettynä Ylen Vinttiin (Arkistoitu – Internet Archive)
- HS:n uutinen YleQ:n hiljenemisestä[vanhentunut linkki]