Kvarkki
| Kvarkki | |
|---|---|
 |
|
| Rakenne | alkeishiukkanen |
| Perhe | fermioni |
| Vuorovaikutus |
gravitaatio, heikko vuorovaikutus, vahva vuorovaikutus, sähkömagneettinen vuorovaikutus |
| Löydetty teoreettisesti | 1964, Murray Gell-Mann ja George Zweig |
| Sähkövaraus |
u, c, t: +2/3 e d, s, b: –1/3 e |
| Värivaraus | punainen, sininen tai vihreä |
| Spin | 1/2 |
Hiukkasfysiikassa kvarkit ovat alkeishiukkasia, joita ei täten voida jakaa enää pienempiin hiukkasiin. Kvarkit muodostavat hadroneja, joista yleisesti tunnetuimmat ovat nukleonit eli protoni ja neutroni. Kvarkkien olemassaolo postuloitiin ensimmäisen kerran vuonna 1964, kun Murray Gell-Mann ja George Zweig ehdottivat, että hadronit ovat pienempien alkeishiukkasten yhdistelmiä. He kutsuivat näitä hiukkasia kvarkeiksi.[2]
Vaikka kvarkit keksittiin alun perin teoreettisista syistä selittämään löydettyjen hadronien ominaisuuksia, joiden mukaan ne voitiin jakaa ryhmiin, niin kaikki kvarkit on sittemmin havaittu hiukkaskiihdyttimissä. Huippukvarkki (engl. top quark) löydettiin viimeisenä 23. huhtikuuta 1994.
Kvarkit vuorovaikuttavat vahvan vuorovaikutuksen kautta. Tätä luonnehtiva varaus on värivaraus. Ydinvoimat, joilla protonit ja neutronit ovat sitoutuneet toisiinsa atomiytimissä, ovat kvarkkeja toisiinsa sitovan värivoiman jäännösvoimia. Matemaattisesti erikoista on, että kvarkkien sähkövaraus ei ole alkeisvarauksen monikerta, vaan alkeisvarauksen murto-osa. Jokaista kvarkkityypiä kohden on olemassa vastaava antikvarkki, jolla on vastakkainen kvanttiluku kuin sitä vastaavalla kvarkilla.
Nimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimitys ”kvarkki” on peräisin James Joycen kryptisestä teoksesta Finnegans Wake:
»Three quarks for Muster Mark!
Sure he has not got much of a bark
And sure any he has it's all beside the mark.»
Tästä Murray Gell-Mann poimi termin nimeksi keksimilleen, tuolloin vielä hypoteettisille alkeishiukkasille.
Yksittäisten kvarkkityyppien nimet ovat mielivaltaisesti keksittyjä; kvarkkityyppien ominaisuudet eivät millään tavoin vastaa nimitysten käyttöä arkielämässä: ylös (up), alas (down), outo (strange), lumo (charm), pohja (bottom) ja huippu (top). Kahta viimeistä kvarkkia kutsutaan myös nimillä kauneus (beauty) ja totuus (truth). Tarinan mukaan kolme ensimmäisenä löydettyä kvarkkia tunnettiin fyysikoiden keskuudessa alun perin nimillä suklaa, mansikka ja vanilja.[3] Kvarkkilajeista onkin käytetty myös nimitystä maku.[4]
Kvarkeista muodostuvia hiukkasia kutsutaan hadroneiksi, jotka puolestaan voidaan jakaa baryoneihin ja mesoneihin siten, että baryonien spin on puoliluku, mesonien kokonaisluku. Vuonna 2006 erilaisia hadroneja tunnettiin jo satoja, joista useimmat eivät tosin ole vakaita.[5]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jo 1960-luvun alussa fyysikot olivat kyenneet tuottamaan useita eksoottisia, hyvin lyhytikäisiä hiukkasia. Vuonna 1963 Murray Gell-Mann ja Yuval Ne'eman havaitsivat, että näitä hiukkasia oli mahdollista ryhmitellä säännönmukaisesti kolmen kvanttiluvun, spinin, isospinin ja outouden perusteella. Tulokseksi saadaan kahdeksan hiukkasen oktetteja sekä kymmenen hiukkasen dekupletteja. Vuonna 1964 Gell-Mann ja George Zweig keksivät toisistaan riippumatta, että ryhmittely voitaisiin selittää, jos kukin hiukkanen rakentuisi kahdesta tai kolmesta pienemmästä hiukkasesta ja/tai sellaisen antihiukkasesta.[5] Tarve saada baryoneille todennetuksi sisärakenne kumpusi myös toisesta suunnasta, sillä neutronilla oli havaittu olevan magneettinen momentti. Neutroni on sähköisesti neutraali, joten magneettisen momentin selittämiseksi neutronin täytyisi muodostua jonkinlaisista varauksellisista hiukkasista, joiden varaukset kuitenkin kumoavat toisensa kokonaisuutena.[6]
Kvarkkimalli ei perustu pelkkään päättelyyn, vaan matemaattisesti sen pohjana on symmetriaryhmän SU(3) käyttö. Teoriassaan Gell-Mann kykeni sen avulla muodostamaan aaltofunktiot kaikille tuolloin tunnetuille hadroneille.[6]
Alkuperäisessä, vuoden 1964 kvarkkimallissa oli kolme kvarkkia: ylös- eli u-kvarkki, alas- eli d-kvarkki sekä outo- eli s-kvarkki sekä näiden antikvarkit. Ylös- ja alas-kvarkkien nimet johdettiin isospinistä, sillä jos u-kvarkki vastaa isospinin ylös-komponenttia ja d-kvarkki alas-komponenttia ja jos protonin kvarkkikoostumus on uud ja neutronin udd, näiden hiukkasten isospinit saadaan selitettyä. Kolmas kvarkki eli outo-kvarkki tarvittiin selittämään kaonien ja eräiden baryonien omituisen hidas hajoaminen. Näitä hiukkasia syntyy helposti protonien törmäyksissä vahvan voiman aiheuttamina, mutta niiden hajoaminen kestää jopa 1013 kertaa kauemmin kuin pitäisi. Selitykseksi hitaalle hajoamiselle kehitettiin ylimääräinen kvanttiluku, jota alettiin kutsua outoudeksi. Hiukkasen outous säilyy vahvan vuorovaikutuksen reaktioissa, muttei heikon vuorovaikutuksen reaktioissa. Tämän mukaisesti, jos hiukkasen rakenteeseen kuuluu outo-kvarkkeja eli niiden outous poikkeaa nollasta, kevyimpien outojen hiukkasten on ikään kuin jäätävä odottamaan hajoamista hitaammin vaikuttavan heikon vuorovaikutuksen kautta, koska hajoaminen kevyemmiksi hiukkasiksi ei vahvan vuorovaikutuksen kautta ole mahdollista.[5] Osoittautui, että näillä kolmella kvarkilla pystyttiin paitsi selittämään kaikkien tuolloin tunnettujen hadronien ominaisuudet, myös ennustamaan vielä löytymättömiä hiukkasia. Merkittävä läpimurto oli kvarkkimallista ennustetun Ω--baryonin löytyminen.[6]
Ongelmana kvarkkimallissa oli, että spin-1/2-hiukkasina kvarkit ovat fermioneja, jolloin niitä koskee Paulin kieltosääntö. Kieltosäännön mukaan samassa tilassa ei voi olla kahta fermionia, joiden kvanttiluvut ovat samat. Eräät hiukkaset näyttivät kuitenkin rikkovan tätä sääntöä, kuten Δ++, jonka kvarkkirakenne on uuu. Ongelman selitti Oscar Greenberg ottamalla käyttöön väriksi kutsutun kvanttiluvun, jolla voi olla kolme eri tilaa. Jos kullakin Δ++-hiukkasen u-kvarkilla on eri väri, yksi niiden kvanttiluvuista on erilainen, Paulin kieltosääntö jää rikkoutumatta ja hiukkasen olemassaolo saa selityksen.[6]
Neljännen kvarkin olemassaoloa alettiin pohtia, kun James Björken ja Sheldon Glashow huomasivat kvarkkimallin siistiytyvän, jos kvarkit muodostaisivat kahden kvarkin pareja tuolloin tunnettujen neljän leptonin tapaan. Tätä s-kvarkin oletettua paria alettiin kutsua lumo- eli c-kvarkiksi. C-kvarkin löytäminen kokeellisesti palkittiin Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1976[7]. Sen avulla kyettiin selittämään c-kvarkin sisältävien hiukkasten hajoamisprosessit hieman samaan tapaan kuin s-kvarkin avulla. Kun vielä tau-leptonin löytymisen jälkeen havaittiin, että leptonit muodostavatkin kolme hiukkasparia, oli luontevaa, että kvarkitkin muodostaisivat kolme paria. Vuonna 1973 Makoto Kobayashi ja Toshihide Maskawa ennustivat kolmannen kvarkkiparin, b- ja t-kvarkkien olemassaolon. Nämä kaksi varsin suurimassaista kvarkkia löydettiin kokeellisesti vasta vuosina 1977 ja 1995.[6] Kobayashi ja Maskawa saivat ennusteesta Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 2008.[8]
Kvanttiluvut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kvanttiluvut ovat ominaisuuksia, jotka yksilöivät kunkin hiukkasen. Hadroneita luonnehtivista kvanttiluvuista ensimmäisinä tunnettiin spin, isospin ja outous, joiden perusteella hadronit keksittiin jakaa kahdeksan hiukkasen oktetteihin tai kymmenen hiukkasen dekupletteihin, mikä puolestaan johti kvarkkimallin syntyyn. Baryonin muodostaa kolme kvarkkia ja antibaryonin kolme antikvarkkia. Mesonit ja antimesonit puolestaan koostuvat yhdestä kvarkista ja yhdestä antikvarkista.
Myöhemmin, kun kvarkkeja löytyi lisää, saatiin vielä kolme uutta kvanttilukua: lumo, kauneus ja totuus. Tämän lisäksi kvarkeilla on oma spininsä, joka on aina 1/2 sekä baryoniluku, joka on aina 1/3. Kvarkin ja antikvarkin kvanttiluvut ovat toistensa vastalukuja.
Kaikilla kvarkeilla on vielä ylimääräinen kvanttiluku, jota kutsutaan väriksi. Kukin kvarkki voi esiintyä jossakin kolmesta mahdollisesta väristä ja antikvarkeilla on toiset kolme mahdollista arvoa, antivärit. Näillä kvarkkien "väreillä" ei kuitenkaan ole mitään tekemistä arkielämässä väreiksi kutsuttavien optisten ilmiöiden kanssa. Baryoneissa on kaikki eri kvarkkivärit, jolloin ne kumoavat toisensa, mesonissa taas väri ja antiväri. Tämän vuoksi vapaina esiintyvät hadronit ovat aina "värittömiä". Yksittäisen kvarkin väriä ei voida määrittää, sillä väri vaihtuu koko ajan.
Hiukkasen sähkövarausta, isospiniä ja sen muodostavien kvarkkien kvanttilukuja sitoo yhteen tärkeä Gell-Mannin–Nishijiman kaava:
- ,
missä Q on sähkövaraus, I3 isospinin z-komponentti, B baryoniluku, S outous, B' kauneus, C lumo ja T totuus. Kaavalla on suuri merkitys vahvan vuorovaikutuksen välittämissä reaktioissa, sillä kaikki sen suureet ovat tällöin säilyviä.[5]
| Nimi | Varaus | Arvioitu massa (MeV) | Isospin | Outous | Lumo | Kauneus | Totuus |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Ylös (u) | +2/3 | 1,5...4,51 | +1/2 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Alas (d) | –1/3 | 5...8,5 1 | –1/2 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Lumo (c) | +2/3 | 1 000...1 400 | 0 | 0 | 1 | 0 | 0 |
| Outo (s) | –1/3 | 80...155 | 0 | –1 | 0 | 0 | 0 |
| Huippu (t) | +2/3 | 178 000 ± 4 300 | 0 | 0 | 0 | 0 | 1 |
| Pohja (b) | –1/3 | 4 000...4 500 | 0 | 0 | 0 | –1 | 0 |
1. Massojen arviot ovat kiistanalaisia. On ehdotettu että u-kvarkki olisi lähes massaton.[9]
Gluonit ja kvarkkien vankeus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kvarkit ovat sirontakokeiden perusteella lähes pistemäisiä. Hadronin sisällä niillä on vahva vuorovaikutus, joka välittyy gluonien avulla. Vahva vuorovaikutus on sikäli erikoinen, että se kasvaa etäisyyden suhteessa. Lähellä toisiaan kvarkit voivat liikkua lähes vapaasti, kaukana toisistaan ne ovat hyvin vaikeasti työnnettävissä poispäin toisistaan. Vapaita kvarkkeja ei ole havaittu.[10]
Yli 170 MeV:n lämpötilassa, joka vallitsi kvarkkiepookkina maailmankaikkeuden alkuhetkillä, kvarkit ja gluonit kuitenkin muodostivat kvarkki-gluoniplasmaa, jossa kvarkit olivat vapaita. Samoin oletetaan olevan kvarkkitähdissä.[11]
Kvarkkien ei uskota koskaan esiintyvän yksittäin, vaan aina kahden tai kolmen ryhmissä. Tätä ilmiötä kutsutaan kvarkkien vankeudeksi. Uskomukselle on vahva kokeellinen näyttö, sillä yhdessäkään vuoden 1977 jälkeen suoritetussa kokeessa ei ole havaittu yksittäistä kvarkkia. Sen sijaan tiedetään, että jos vaikkapa mesonista yritetään vetää sen sisältämät kvarkki ja antikvarkki erilleen, tehdään hiukkasten väliseen värivoimakenttään lopulta niin paljon työtä, että kentästä voi materialisoitua uusi kvarkki-antikvarkkipari. Näin kahden erillisen kvarkin sijaan saadaan aikaan energiasta materialisoitunut uusi mesoni.[5]
Kvarkkien vankeuden yksityiskohdat ovat osittain tuntemattomia. Sen aihepiiri on aktiivisen tutkimuksen kohde.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jakso 3: Heikon voiman ansiosta ydin voi hajota toiseksi (Heikko vuorovaikutus) areena.yle.fi. Viitattu 11.12.2021.
- ↑ Griffths, David: Introduction To Elementary Particles, s. 37. Wiley, 1987. ISBN 0-471-60386-4 (englanniksi)
- ↑ http://cc.oulu.fi/~ljalonen/Kurssit/Fysiikka%20ja%20kemia/Fysiikka%20ja%20kemia%20-%20luku%209.pdf[vanhentunut linkki]
- ↑ Montonen, Claus: ”Teoreettinen hiukkasfysiikka”, Alkeishiukkasten maailma kvarkeista aikojen alkuun, 2. painos, s. 145. Helsinki: Suomen Fyysikkoseura, Tähtitieteellienen yhdistys Ursa, 1981. ISBN 951-9269-13-4
- ↑ a b c d e f Maalampi, Jukka; Perko, Tapani: Lyhyt modernin fysiikan johdatus, 4. korjattu painos, s. 184–187. Helsinki: Limes ry, 2006. ISBN 951-745-213-6 (suomeksi)
- ↑ a b c d e Hakola, Antti: Ydin- ja alkeishiukkasfysiikka, Raportti TKK-F-B204, ISBN 978-951-22-9178-6, luku 7 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ The Nobel Prize in Physics 1976 nobelprize.org. The Nobel Foundation. Viitattu 14.11.2013. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Prize in Physics 2008 nobelprize.org. The Nobel Foundation. Viitattu 14.11.2013. (englanniksi)
- ↑ Quark HyperPhysics. Georgia State University. Viitattu 14.11.2013. (englanniksi)
- ↑ Ruuskanen, Vesa: ”Hiukkasen historiaa”, Alkeishiukkasten maailma kvarkeista äärettömyyteen, s. 40–51. Helsinki: Suomen Fyysikkoseura ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1980. ISBN 951-9269-13-4
- ↑ Hunting the Quark Gluon Plasma (pdf) 18.8.2005. Brookhaven National Laboratory, New York. Arkistoitu 20.1.2013. Viitattu 14.11.2013. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gell-Mann, Murray: Kvarkki ja jaguaari: Seikkailuja yksinkertaisessa ja monimutkaisessa. (Alkuteos: The quark and the jaguar, 1994.) Suomentanut Ritva ja Tapio Tuomi. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20464-1
- Hawking, Stephen W.: Ajan lyhyt historia. ((Alkuteos: The Illustrated A Brief History of Time, 1996.) Tarkistettu ja täydennetty, kuvitettu laitos) Suomentanut Risto Varteva. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-19440-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kvarkki Wikimedia Commonsissa
Alkeishiukkaset | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Fermionit | |||||
| Bosonit |
| ||||
| Hypoteettiset |
| ||||
| Yhdistelmähiukkaset | |||||
| Hadronit |
| ||||
| Muut |
Atomi · Atomiydin · Dikvarkki · Eksoottinen atomi (Positronium · Myonium · Tauonium) · Molekyyli · Pentakvarkki · Tetrakvarkki | ||||
| Hiukkaslöytöjen aikajana | |||||