Ylä-Volgan kulttuuri

Ylä-Volgan kulttuuri (ven. Верхневолжская культура, Verhnevolžskaja kultura, engl. Upper Volga culture, saks. Oberwolga kultur) on Keski-Venäjällä Volgan ja Okan jokien tasangolla vaikuttanut kivikautinen kulttuuri, joka otti käyttöönsä Ylä-Volgan keramiikan. Keramiikan käyttö ei kuitenkaan edellyttänyt maanviljelyä, vaan ryhmät jatkoivat mesoliittista Butovon kulttuurissa kehittämäänsä elämäntyyliä ollen pääasiassa metsästäjä-keräilijöitä, jotka kalastivat paljon. Näiden seikkojen vuoksi Ylä-Volgan kulttuuri luokitellaan subneoliittiseksi. Se alkoi noin 6200−6000 ja päättyi eri alueilla eri aikoina 5000−4500 eaa. mennessä. Ylä-Volgan kulttuurin päättyminen on sidottu keramiikan valmistustraditioon, joka alkoi muuttua Ljalovon keramiikaksi 5000 eaa. alkaen. Ljalovon keramiikkaa pidetään Ylä-Volgan keramiikan seuraajana, sillä se levisi samalle alueelle.

Ilmasto ja ympäristö

Keski-Venäjällä vallitsi mannermaisen ympäristön ilmasto, joka sai Atlantilta sateita. Lämpötila oli noussut boreaalisen ilmastokauden tasosta ja nyt elettiin holoseenin lämpimintä aikaa, joka sijoittuu atlanttisen lämpökauden keskivaiheelle. Ylä-Volgan kulttuurin väestö eli taigan ja metsäaron välissä lehtimetsävyöhykkeellä. Volga ja sen sivuhaara Oka muodostivat suuren valuma-altaan, jossa Keski-Venäjän tasaisuudesta johtuva voimakas jokien haarautuminen ja lukuisien järvien ja lampien muodostama tulvaherkkä seutu takasi myös kalastusmahdollisuuksia metsästyksen rinnalle. Lehtimetsän kyky ylläpitää monipuolista eläimistöä ja kasvustoa lisäsivät väestön elinmahdollisuuksia.

Äkillinen kylmeneminen 8200 vuotta sitten eli noin 6200 eaa. saattoi vaikuttaa myös Ylä-Volgan mesoliittisiin asukkaisiin negatiivisesti. Vaikka ympäristö olikin pohjoisen elinoloihin tottuneelle väestölle otollinen, saattoi kylmeneminen kasvattaa painetta keksiä tai ottaa keramiikka käyttöön ravinnon varastoimiseksi tai ruuan valmistamiseksi paremmin.

Elämäntapa

Kulttuurin ytimen ja tiheämmin asutun alueen muodostivat Tverin, Jaroslavlin, Ivanovon ja Moskovan alueet. Ryhmät asettuivat järvien ja jokien rannoille korkealla oleville hiekkaisille paikoille. Asumusten lattiat olivat muodoltaan pyöreitä, soikeita tai nelikulmaisia, joiden halkaisija oli 6−12 metriä. Asumusten kattorakenteista ei ole saatu tietoa, joten niiden oletetaan olleen kotamaisia rakennelmia.

Kalastus ja linnustaminen vaikuttavat olleen tärkeimmät elinkeinot, mutta myös nisäkkäiden metsästyksellä oli suuri merkitys. Kalastamista harjoitettiin veneestä käsin harppuunoilla ja ongenkoukuilla. Pienkalaa pyydettiin verkoilla, katiskoilla ja sumpuilla. Linnustusta harjoitettiin verkoilla ja jousella. Erityisesti harjoitettiin muuttolintujen ja nuorten yksilöiden pyyntiä. Majava kuului vesinisäkkäänä pyydettyihin lajeihin. Hirven merkitys oli suuri erityisesti luisten työvälineiden raaka-aineena. Myös karhua ja villisikaa on pyydetty. Koiran luista löytyy lihan irrottamiseen viittaavia viiltojälkiä, joten myös koiraa syötiin.

Leviäminen

Alkuvaihe

Kulttuurin alku ajoitetaan lähteestä riippuen viimeistään noin 7100−7000 BP eli kalibroituna 6000−5900 eaa. Eräät tutkijat sijoittavat alun jopa 6200 eaa., joten alkuajankohdan voidaan vielä odottaa tarkentuvan. Keramiikka leviää ensin runsaille järvi- ja suoalueille, missä sen käytölle oli ensin tarvetta. Keramiikan valmistustaito levisi Volgan ja sen sivujokien asuinpaikoille sivujoen Okan haaraan saakka ja se kattoi Volgan ja Okan välinen tasankoalueen Okan latvoille saakka. Alueesta tuli pinta-alaltaan suurin keramiikkaa käyttävä yhteisö Venäjällä. Alkuvaihe kestää 6500 BP eli 5500 eaa. asti, tosin siitäkin esitetään varhaisempaa aikaa 5700 eaa.

Keskivaihe

Keskivaihe kestää noin 5700−5300 eaa. ja tänä aikana keraaminen traditio leviää edelleen kaakkoon päin, Volgan haaraa Unžaa pitkin pohjoiseen ja Vienanjoen sivuhaaran Suhonan latvoille. Samalla keramiikan tyylin yhtenäisyys hajoaa, koska sen länsipuolisen alueen keramiikan muotoa aletaan kutsua Ljalovon keramiikan esimuodoksi ja Suhonan muotoa "toiseksi kampakeraamiseksi ryhmäksi".

Keskivaiheen aikana tapahtuu muitakin muutoksia. Alun mesoliittistyylinen esineistö muuttuu ehkä piikivi-raaka-aineen laadun tai saatavuuden heikennyttyä erilaiseksi. Muutokseen kului vain 100−200 vuotta noin 5500−5400 eaa. (6500−6400 BP), mikä näkyi myös uutena keraamisena koristeluna.

Loppuvaihe

Viimeisen vaiheen, joka on määritelty noin 5300−5000 eaa., esineistö säilyi muuten keskijakson kaltaisena, mutta keramiikkaan ilmestyi kampaleimoja, jotka hallitsivat astioiden koristelua. Tässä yhteydessä voidaan puhua "kampakeramiikasta". Ylä-Volgan alueen länsiosien ryhmät, jotka olivat Valdain kulttuurin naapureina, alkoivat valmistaa astiat tavalla, jota kutsutaan Ljalovon keramiikan esimuodoksi. Uusi perinne vahvistui ja levisi samalla itään korvaten siellä Ylä-Volgan keramiikan. Viimeinen vaihe päättyi ydinalueella ehkä jo 5900 BP eli 4800 eaa., mutta viimeistään 4500 eaa.

Merkittäviä asuinpaikkoja

Ylä-Volgan kulttuurin asuinpaikat ovat usein samoja kuin mesoliittisella kaudella. Näitä ovat esimerkiksi Voimezh (ven. Boимeч), Ozerki (ven. Озерки), Okaemovo (ven. Окаемово), Gavrilovka (ven. Гавриловка), Vladytšinskaja-Beregobaja (ven. Владычинская-Береговая), Odojevskije fermy (ven. Одоевские фермы), Sahtyš (ven. Сахтыш), Ivanovskoje (ven. Ивановское), Ozero Lovetskoje (ven. oзеро Ловецкое), Šagara (ven. Шагара), Zaretšje (ven. Заречье), Jazykovo (ven. Языково), Bogdarnja (ven. Богдарня), Nikolo-Perevoz (ven. Николо-Перевоз), Berendeevo (ven. Берендеево), Zamostje (ven. Замостье) ja Repishche (ven. Репище)

Esineistö

Veneet

Yhtään ruuhta tai venettä ei ole löydetty, mutta sitäkin enemmän meloja. Venettä ei välttämättä tarvita kalastukseen, mutta Ylä-Volgan alueella siitä on suurta apua liikkumisessa. Elinkeinotkin olivat voittopuolisesti kalastukseen painottuvia, joten verkkojen ja lukuisien katiskojen kokeminen sujui veneellä parhaiten.

Keramiikka

Pääartikkeli: Ylä-Volgan keramiikka

Keraamiset astiat olivat kivikauden keramiikkaa ja ne olivat joko tasa-, pyöreä- tai suippopohjaisia. Suuaukko saattoi aueta suureksi kuin malja, supistua kuin katkaistu kaksoiskartio tai seinät saattoivat nousta suoraan ylöspäin. Ne valmistettiin kiinnittämällä savinauhoja edellisten jatkeeksi, kunnes astia muotoutui halutunlaiseksi. Suuaukon halkaisija saattoi olla jopa 20−30 cm ja seinämän paksuus vaihteli 0,5−0,9 cm:n välillä. Niiden savimassaan oli sekoitettu keramiikan murusia, kotilon kuoria, orgaanista ainetta ja karkeaa hiekkaa. Keramiikan levinneisyysalueen ydinalueilla voidaan koristelussa erottaa kaksi päävaihetta, joita erottaa lyhyempi siirtymävaihe noin 5600−5400 eaa.. Aluksi keramiikka oli koristelematonta tai vain vähän koristeltua. Siirtymävaiheessa ilmaantuivat mukaan erilaiset kuoppamaiset jäljet ja "hampaanjälki"-leimat. Myös astioiden pohjat olivat koristeltuja. Loppuvaiheessa vallitseviksi kuvioiksi tulivat pitkät ja ohuet kampaleimat ja tätä vaihetta kutsutaan kampakeraamiseksi vaiheeksi. Ylä-Volgan keraamista traditiota kuvaa koristelun moni-ilmeisyys ja varioiden suuri määrä valmistuksessa, muotoilussa ja koristelussa. Onkin ehdotettu, että alkuvaiheen aikana alueelle ilmaantui useita keraamisia traditioita, joiden sulautumisen jälkeen syntyi oma paikallinen traditio, joka kehittyi täällä eteenpäin.

Kalastusvälineet

Launeet ja ongenkoukut ovat mesoliittista perua ja niiden valmistusmenetelmät yhtenäistyivät subneoliittisella kaudella. Kalakoukut valmistettiin luusta taitavasti vuolemalla, poraamalla ja hiomalla. Ne muuttuivat sirommiksi ja muotoilu yhtenäistyi. Kalanluiden jäännökset ja kalakoukkujen hampaiden nirhaumat kertovat, että hauki, ahven, kuha ja mahdollisesti made kuuluivat ongittuihin lajeihin.

Väkäselliset harpuunat ja nuolien kärjet olivat myös kalastusvälineitä muun muassa tulvan tai matalanveden aikaan, kun kalan näki ruuhesta hyvin. Jousi oli kätevä pienemmän ja vikkelämmän kalan pyynnissä, kun harppuuna soveltui raskaaseen saaliiseen, joka pyristeli voimakkaasti irti. Samalla voitiin nuolella ampua myös vesilintuja. Nuolenkärjet valmistettiin hiotusta puusta tai luusta taikka iskemällä lohkotusta piikivestä. Harppuunat olivat hirvenluuta ja Ylä-Volgan kulttuurissa niiden väkäset lyhenivät melkein sahalaitaiseksi.

Kalaverkoilla pyydettiin pienempää kalaa tehokkaasti. Kasvikuiduista valmistetuissa verkoissa silmäkoko mitoitettiin särki- ja karppikalaa varten. Kaarnakellukkeita ja tuoheen käärittyjä kivipainoja sekä verkonriekaleita on löytynyt, mistä nähdään, että verkon periaate oli tuolloin sama kuin mesoliittisella kaudella.

Kala-ansojen ja katiskoiden jäänteitä on löytynyt useilta asuinpaikoilta. Kalat johdettiin näihin pitkillä V-kirjaimen muotoisilla kala-aidoilla, jotka nekin valmistettiin kuusesta tai pajusta liistetyistä päreistä. Päreet sidottiin yhteen naruilla tai tuohilla. Katiskoiden muoto oli tuolloin sama koko Pohjois-Euroopassa ja on pysynyt samana nykyaikaan asti. Muutamat löydöt paikalleen hylätyistä katiskoista kertovat, että ne viritettiin virtaaviin kapeikkoihin.

Kivityökalut ja -aseet

Nuolen- ja keihään kärjet valmistettiin lyömällä piikiven ytimen ympäriltä säleitä, jota muotoiltiin naksuttamalla niistä "suomuja" irti. Mesoliittisen kauden nuolenkärjet muuttuivat Ylä-Volgan kulttuurissa pajulehden muotoisiksi ja edelleen ruodollisiksi vinoneliön muotoisiksi. Kaapimet valmistettiin piivestä irrotetusta levystä. Veitset olivat usein säleitä, joita ei jatkokäsitelty ollenkaan. Ytimestä lyödyn säleen poikkileikkaus oli puolisuunnikas tai kolmio, mikä piikiven tapauksessa tarkoitti erittäin terävää työvälinettä. Reikien tekemiseen valmistettiin teräväkärkisiä työvälineitä, jossa paksu osio sopi hyvin käteen. Osa näistä päätyi poran teriksi.

Tutkimushistoria

Jo 1929 B. S. Zhukov kuvaili paksuseinäistä keramiikkaa, jonka massaan oli sekoitettu keramiikanmuruja ja joka oli koristeltu pitkillä rinnakkaisilla leimoilla ja muillakin leimoilla. Aineiston lisääntyessä uskottiin pitkään varhaisimman keramiikan olevan Ljalovon keramiikkaa, jota oli löytynyt runsaasti. Vuonna 1972 D. A. Krainov löysi Ylä-Volgan asuinpaikalta Ivanovskoje-3 (ven. Ивановское) uutta keramiikkaa, joka poikkesi selvästi Ljalovon keramiikasta ja jonka yhteydessä löytyi mesoliittisia kivi-, luu- ja puuesineitä. Nämä ajoitettiin siitepölyn avulla atlanttisen ilmastokauden alku- ja keskivaiheelle. Nykyään tunnetaan yli 150 asuinpaikkaa, joista antoisimmat ovat suoalueiden kohteet. Niissä on säilynyt myös orgaaninen materiaali, joka on näin vanhoissa kohteissa yleensä lahonnut olemattomiin.

Lähteet

• Tsvetkova, N. A.: Ранний неолит бассейна Верхней Волги (engl. The Early Neolithic in the Upper Volga basin). Краткие сообщения, 2012, s. 271–280. Moskova, Venäjä: науки Институт археологии, PAH (Science Institute of Archaeology, Venäjän tiedeakatemia). ISSN 0130-2620 Verkkoversio. (pdf) Viitattu 7.7.2014. (venäjäksi)

• Engovatova A. V. & Zhilin M. G. & Spiridonova E. A.: Chronology of the Upper Volga early Neolithic culture. Rossijskaâ arheologiâ, 1998, nro 2, s. 11–21. Moskova, Venäjä: Nauka. ISSN 0869-6063 Lehti-info. Viitattu 24.6.2014. (venäjäksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

• ВерхнеВолжская культУра (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suoarkeologinen kaivauskohde: Zamostye 2 (Arkistoitu – Internet Archive)