Yksin oot sinä, ihminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yksin oot sinä, ihminen on V. A. Koskenniemen runo, joka ilmestyi alun perin runokokoelmassa Elegioja vuonna 1917. Se on surumielinen elegia onnen hetkellisyydestä ja yksinäisyyden tunteesta, jonka taustalla on rakkaudessa koettu pettymys. Runolla ei ole kokoelmassa erillistä otsikkoa, mutta se tunnetaan alkusanoistaan ”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, / yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.”[1] Sitä on sanottu yhdeksi suomalaisen runouden tunnetuimmista ja useimmin lainatuista yksinäisyyttä käsittelevistä runoista.[2] Varsinkin ensimmäisestä säkeestä on tullut tunnettu fraasi.[3]

”Yksin oot sinä, ihminen” tunnettiin aikanaan varsinkin lausuntataiteilijoiden esittämänä, mutta siihen on myös laulusovituksia.[1] Yrjö Kilpinen on säveltänyt runon sanoihin yksinlaulun Elegia yksinäisyydelle (op. 25) vuonna 1921.[4] Kaj Chydenius sävelsi vuonna 1966 runon jenkaksi, jonka Kaisa Korhonen esitti reippaana tulkintana. Heidän tarkoituksenaan oli pilkata Koskenniemen vanhentuneena pidettyä ja oikeistolaista aatemaailmaa sekä runon yksilökeskeisyyttä.[1]

  1. a b c Uusi-Hallila, Tuula & Helttunen, Anne: Sitaattien salat – Mitä jokaisen tulee tietää suomalaisesta kirjallisuudesta, s. 202–203. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2016.
  2. Yksinäisyys ja surumieli Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Viitattu 18.12.2019.
  3. elegia Tieteen termipankki. Viitattu 18.12.2019.
  4. Arkistoluettelo 104: Yrjö Kilpinen Kansalliskirjasto. Viitattu 18.12.2019.