Yksi silta liikaa
| Yksi silta liikaa | |
|---|---|
| A Bridge Too Far | |
 |
|
| Ohjaaja | Richard Attenborough |
| Käsikirjoittaja | William Goldman |
| Perustuu | Cornelius Ryanin romaaniin A Bridge Too Far |
| Tuottaja | |
| Säveltäjä | John Addison |
| Kuvaaja | Geoffrey Unsworth |
| Leikkaaja | Antony Gibbs |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | |
| Levittäjä |
United Artists Netflix |
| Ensi-ilta | 1977 |
| Kesto | 176 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti, saksa, hollanti |
| Budjetti | 27 miljoonaa dollaria |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Yksi silta liikaa (engl. A Bridge Too Far) on vuonna 1977 ensi-iltansa saanut brittiläinen sotaelokuva, joka perustuu Cornelius Ryanin samannimiseen romaaniin. Tarina kertoo liittoutuneiden toisessa maailmansodassa Alankomaissa toteuttamasta operaatio Market Gardenista. Elokuvan on ohjannut Richard Attenborough ja käsikirjoittanut William Goldman.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Dirk Bogarde | … | kenraaliluutnantti Frederick Browning |
| James Caan | … | kersantti Eddie Dohun |
| Michael Caine | … | everstiluutnantti J. O. E. Vandeleur |
| Sean Connery | … | kenraalimajuri Roy Urquhart |
| Edward Fox | … | kenraalimajuri Brian Horrocks |
| Elliott Gould | … | eversti Robert Stout |
| Gene Hackman | … | kenraalimajuri Stanislaw Sosabowski |
| Anthony Hopkins | … | everstiluutnantti John Frost |
| Laurence Olivier | … | Jan Spaander |
| Robert Redford | … | majuri Julian Cook |
| Liv Ullmann | … | Kate Ter Horst |
| Maximilian Schell | … | kenraaliluutnantti Wilhelm Bittrich |
| Hardy Krüger | … | kenraalimajuri Ludwig |
| Ryan O’Neal | … | prikaatinkenraali James Gavin |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva perustuu historioitsija Cornelius Ryanin vuonna 1974 julkaistuun toisen maailmansodan aikana syyskuussa 1944 toteutettua operaatio Market Gardenia kuvaavaan kirjaan A Bridge Too Far. Operaatio toteutettiin laskuvarjojoukoin Alankomaissa. Kirjasta tuli valtava menestys, joskin sen kirjoittaja kuoli syöpään vain muutamia viikkoja sen julkaisun jälkeen. Hieman ennen kuolemaansa hän oli keskustellut elokuvatottajana tunnetuksi tulleen Joseph E. Levinen kanssa toiveestaan saada kirjasta myös elokuvaversio. Levine rahoitti elokuvan ilman tuotantoyhtiötä keräämällä rahaa esimerkiksi myymällä ennakkoon sen esitysoikeuksia. Hän myös sijoitti tuotantoon 10 miljoonaa dollaria omasta taskustaan. Esituotantovaiheen alussa riskialttiilla tuotannolla ei ollut edes vielä käsikirjoitusta. William Goldmanin käsikirjoitus valmistui vasta marraskuussa 1975.[1]
Levine palkkasi elokuvan kuvaajaksi Geoffrey Unsworthin ja ohjaajaksi Richard Attenboroughin. Jälkimmäinen oli ohjannut aikaisemmin kaksi sotaelokuvaa, joista molemmat olivat tosin olleet floppeja. Kuvauksia varten tarvittiin suuri määrä lentyokoneita. C-47-kuljetuskoneita saatiin Portugalista, Djiboutista, Tanskasta ja Suomesta.[1] Kuvauksissa käytetyistä DC-3- eli C-47-kuljetuskoneista osa oli lainattu Suomen ilmavoimilta, jolla oli niitä vielä palveluskäytössä 1970-luvulla. Suomesta löytyi myös vielä lentäjiä, jotka osasivat lentää näillä koneilla laskuvarjojääkärien pudotusmuodostelmassa. Koneet maalattiin amerikkalaisiin väreihin ennen kuvausta ja palautettiin Suomeen peruskorjattuina ja suomalaisin värein maalattuina.lähde? Muita kuvauksien konetyyppejä olivat T-6 Texan, Auster III ja Spitfire Mk IX.[1]
Elokuvan 14. päärooliin saatiin huomattava joukko aikansa elokuvatähtiä, joita olivat Dirk Bogarde, James Caan, Michael Caine, Sean Connery, Edward Fox, Elliott Gould, Anthony Hopkins, Gene Hackman, Hardy Krüger, Ryan O’Neal, Laurence Olivier, Robert Redford, Maximilian Schell ja Liv Ullmann. Ullmannin esittämää Horstin rooliin kaavailtiin alkujaan Audrey Hepburnia, jonka palkkapyyntöä pidettiin kuitenkin liian suurena. Samasta syystä elokuvassa ei lopulta esiintynyt myöskään Steve McQueen.[1]
Kuvaukset Alankomaissa kestivät kuuden kuukauden ajan huhtikuusta lokakuuhun 1976. Elokuva valmistui lopulta etuajassa ja myös oman budjettinsa alittaneena. Kaikkiaan kuvauksiin oli osallistunut 130 näyttelijää, satoja avustavia näyttelijöitä ja 100 teknikkoa. Lentokoneiden ohella elokuvassa esiintyy panssarivaunuja ja muita ajoneuvoja, jotka oli oikeasti saatava ajokuntoiseksi, kun nykyisen kaltaista CGI-grafiikkaa ei vielä tuolloin ollut käytössä.[1]
Elokuvan käsikirjoitus seuraa hyvin tarkasti Cornelius Ryanin alkuperäisen teoksen tarinaa ja se on enimmäkseen historiallisesti tarkka. Jotkin pienemmät yksityiskohdat tosin poikkeavat oikeista tapahtumista. Esimerkiksi laskuvarjohyppyjä kuvaavissa kohtauksissa osa sotilaista hyppää ilman aseita tai muuta varustusta, mikä lisäksi laskuvarjot ovat tyyppiä, jota ei käytetty vielä vuonna 1944. Elokuvassa esiintyvä saksalaisten II SS panssaridivisioona oli oikeasti II SS-panssariarmeijakunta. Kuriositeettina operaatio Market Gardenin tärkeä taustavaikuttaja marsalkka Bernard Montgomery ei esiinny elokuvassa lainkaan. Elokuvassa elokuvan nimen mukainen ilmaus "yksi silta liikaa" tehdään taistelujen aikana, vaikka tosiasiassa kenraaliluutnantti Frederick Browning käytti ilmausta jo operaation suunnitteluvaiheessa.[1]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan lipputulot olivat 50,7 miljoonaa dollaria. Sen budjetti oli ollut 27 miljoonaa dollaria. Ottaen kuitenkin huomioon elokuvan tuotannon laajuuden ja sen eturivin näyttelijäkaartin, lipputuloja voidaan pitää lopulta pettymyksenä. Elokuva ei saanut Oscar-ehdokkuuksia ja se sai vaihtelevan vastaanoton elokuvakriitikoilta. Sitä arvosteltiin esimerkiksi sen pituudesta ja liian monesta pääroolista. Elokuva esittää liittoutuneiden sotaoperaation myös suurena epäonnistumisena, kun sotaelokuvat tyypillisesti keskittyivät sodankäynnin voittoisiin puoliin.[1]
Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen sanoo ”raskaan spektaakkelin lilluvan pöhöttyneenä katastrofisen manööverin veressä ja jyräävässä tuhossa”. Hän antaa elokuvalle kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[2] VideoHound’s Golden Movie Retriever sanoo elokuvaa todellisen taistelun huolelliseksi rekonstruktioksi ja antaa sille kaksi tähteä neljästä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Robert Niemi: 100 great war movies : the real history behind the films, s. 54-57. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1 (englanniksi)
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
- ↑ A Bridge Too Far[vanhentunut linkki], VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yksi silta liikaa Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Yksi silta liikaa Elonet.