Yhdysvaltalainen kirjallisuus
| Osa artikkelisarjaa |
| Yhdysvaltain kulttuuri |
|---|
 |
Yhdysvaltalainen kirjallisuus kehittyi itsenäiseksi, eurooppalaisesta kirjallisuudesta erkaantuneeksi kirjallisuudeksi 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa.
Alkuperäisväestön sanataide
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltojen alkuperäisväestön kielillä, noin 500 intiaanikielellä ja inuittikielillä, ei aikoinaan ole kirjoitettu kirjallisuutta. Sanataide eli näiden kansojen suullisena perintönä. Niitä on 1900-luvulta alkaen julkaistu.[1]
Siirtomaakauden ja itsenäistymisajan kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siirtomaakaudella amerikkalainen kirjallisuus oli osa Britannian kirjallisuutta. Amerikan mantereella ilmestyi esimerkiksi kuvauksia uudisraivaajien elämästä. Niinpä brittiläinen seikkailija John Smith kuvasi vuoden 1605 kirjassaan vasta perustettua Virginian siirtokuntaa, vuonna 1616 New Englandin siirtokuntaa ja 1623 seikkailujaan intiaanien parissa. Valtaosa 1600-luvun kirjallisuudesta on uskonnollista. Teologi William Bradford kuvasi 1651 pyhiinvaeltaja-uudisasukkaita ja pastori Roger Williams julkaisi pamfletteja, joissa hän vaati suvaitsevuutta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Anne Broadsheet, Michael Wigglesworth ja Edward Taylor taas julkaisivat sovinnaisen uskonnollista runoutta.[1]
Siirtokuntien kasvava itsenäisyyshalu purkautui 1700-luvulla valistushenkiseen kirjallisuuteen. Ajan tunnetuin kirjoittaja oli Benjamin Franklin, josta tuli huomattava lehtimies, kustantaja, luonnontieteilijä ja diplomaatti. Hänen kesken jäänyt omaelämäkertansa (1788–1789) kuvaa sekä hänen moraalifilosofiaansa että uskonnollisia käsityksiään. Yhdysvaltojen syntyä pohjustaneet monet pamfletistit hahmottelivat tulevan valtion periaatteita. Heistä tunnetuin on Thomas Paine. Samaan aikaan oli syntymässä yhdysvaltalainen romaanikirjallisuus. Charles Brockden Brown (1771–1810) kirjoitti kauhugoottilaisia romaaneja, joissa oli realistisiakin piirteitä. Satiirikko Hugh Henry Brackenrigde kuvasi rajaseutujen elämää.[1]
1800-luku: kohti realismia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun 1600-luvun kirjallisuuden valtavirta oli uskonnollista ja 1700-luvulla poliittis-nationalistista, siirtyi 1800-luvulla valtavirta aluksi taiteelliseen kaunokirjallisuuteen. Ensimmäinen kansainvälistä mainetta saavuttanut amerikkalainen kaunokirjailija oli Washington Irving (1783–1859). Hän kirjoitti novelleja, romaaneja ja matkakertomuksia. Maan runoilijoista tältä ajalta tunnetuin on William Cullen Bryant. [1] Vuosisadan merkittävimpiä kirjailijoita olivat silti Edgar Allan Poe (1809–1849), James Fenimore Cooper (1789–1851) ja Herman Melville (1819–1891).[2] Humoristista tyyliä kehitti Missourissa syntynyt Mark Twain (1835–1910), joka oli ensimmäisiä itärannikon ulkopuolella syntyneitä suuria kirjailijoita. Myös William Sydney Porter (1862–1910) eli O. Henry oli kiinnostunut etäisten paikkojen elämästä ja murteista.[3]
Orjuuskysymys ja siihen liittynyt sisällissota nostivat Etelävaltiot vahvasti esille sekä lehdistössä että kirjallisuudessa. Orjuuskysymyksen tunnettu tulkki oli Harriet Beecher Stowe romaanillaan Uncle Tom’s Cabin. Etelävaltioiden oma kirjallisuus alkoi muodostua omaleimaiseksi, kuten myös vasta asutettujen läntisten osavaltioiden alue. Näitä kuvattiin sekä romantisoiden että realistiseen tyyliin, kuten William Dean Howells, jota pidetään Yhdysvaltain realismin aloittajana. Mark Twainin lisäksi laajan lännen kuvaajia olivat Bret Harte ja Joel Chandler Harris ja George Cable. [1]
1900-luku: monitahoisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1900-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen näkyvyys maailmankirjallisuudessa kasvoi. Toisaalta maan kirjallisuus haarautui moniin suuntauksiin: realismi ja naturalismi toivat esille yhteiskunnan kipupisteitä. Näitä suuntia edustivat Theodore Dreiser (1871–1945), Jack London (1876–1916), Upton Sinclair (1878–1968) ja Sherwood Anderson (1876–1941). Sherwood Anderson aloitti kyllä naturalistina, mutta alkoi lopulta tarkastella yhteiskuntaa ja sen yksilöitä vähemmän ohjelmallisessa hengessä. Kun myös freudilainen psykoanalyysi alkoi näkyä kirjallisuudessa psyyken piilotajuisten voimien kuvauksena, syntyi psykologisoiva kirjallisuuden suuntaus. Runoudessa sitä edustivat Carl Sandburg, Vachel Lindsay ja Hart Crane. Ezra Pound sen sijaan kohosi runouden imagistiryhmän henkiseksi johtajaksi.[1] Imagismi hylkäsi mitallisuuden ja jälkiromantiikan tunnustuksellisuuden, ja runon perusyksikkö oli kuva (imago). Ezra Pound julkaisi imagismin ohjelman 1914 Poetry-lehdessä. Suuntaus antoi runsaasti vaikutteita myöhemmin esiin nousseille yhdysvaltalaiselle beat-runoudelle ja länsimaiselle modernismille.
Maailmansotien välisen ajan huomattavimmat nimet olivat sotatodellisuuden kuvaaja Ernest Hemingway (1899–1961) ja romaanimuodon uudistaja William Faulkner (1897–1962), joka on koko vuosisadan suurimpia romaanikirjailijoita. 1930-luvulla astui esiin John Steinbeck (1902–1968) pula-ajan kuvauksillaan, joissa on paatoksellista köyhyyden analyysia. Vielä toisen maailmansodan jälkeenkin Steinbeck, Faulkner ja Hemingway olivat pitkään Yhdysvaltain kirjallisuuden keskeiset hahmot. Toisenlaista näkemystä esitti tennesseeläisestä aikakauslehdestä vauhtinsa saanut akateeminen ja konservatiivinen uuskriitikoiden ryhmä. Siihen kuuluivat nimekkäimpinä John Crowe Ransom, Allen Tate ja Robert Penn Warren. Maailmansotien välisenä aikana muutamia amerikkalaisia kirjailijoita oleskeli Pariisissa, jossa he hakivat vaikutteita teksteihinsä. Tunnetuin heistä on Gertrude Stein (1874–1946), mutta siellä vaikuttivat myös Hemingway, Anaïs Nin ja Henry Miller.[1]
Amerikkalaisuuteen yhdistetään vahvasti rikosromaanin tyylisuunta, joka sai ”lämminhenkisen” brittidekkarin vastapainoksi leiman kovaksikeitetty (hard boiled).[4] Sen perustaja oli Dashiell Hammett, joka yhdessä Raymond Chandlerin ja Ross Macdonaldin kanssa muodosti ”kovaksikeitetyn dekkarin kolmion”. Joskus kovaksikeitetyn koulukunnan ydinjoukkoon luetaan myös väkivaltainen ja oikeistolainen Mickey Spillane sekä James M. Cain.[1]
Sotien jälkeen on noussut esille myös afroamerikkalaisten kirjallisuus, jonka tunnetuimpiin nimiin lukeutuvat James Baldwin, Richard Wright ja Ralph Ellison. Näkyviä ovat olleet myös realismin perinteen jatkajat, kuten Saul Bellow (1915–2005), J. D. Salinger (1919–2010) ja Truman Capote (1924–1984). 1970-luvulla alkoi postmoderni liike, johon kuuluivat muun muassa Thomas Pynchon, Don DeLillo, Paul Auster, Toni Morrison, Philip Roth, Cormac McCarthy, Raymond Carver ja Joyce Carol Oates.[5][6][7][8]
Nobelistit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nobelin kirjallisuuspalkinto on myönnetty yhdelletoista yhdysvaltalaiselle kirjailijalle: Sinclair Lewis (1930), Eugene O'Neill (1936), Pearl S. Buck (1938), T. S. Eliot (1948), William Faulkner (1949), Ernest Hemingway (1954), John Steinbeck (1962), Saul Bellow (1976), Isaac Bashevis Singer (1978), Joseph Brodsky (1987) ja Toni Morrison (1993).[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Authors' Calendar Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 24.3.2012. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 8076–8078, art. Yhdysvaltain kirjallisuus. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9
- ↑ Liukkonen & Pesonen: Poe, Cooper, Melville
- ↑ O Henry Online Literature. Viitattu 23.3.2012. (englanniksi)
- ↑ kovaksikeitetty dekkari Tieteen termipankki. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ Siri Hustvedt and Paul Auster abc.net. Viitattu 19.3.2012.
- ↑ The Nobel Prize in Literature 1993 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)
- ↑ Jukka Petäjä: Philip Roth: Nobelistiksi en ole riittävän vasemmistolainen Helsingin Sanomat. 20.12.2009. Arkistoitu 21.12.2009. Viitattu 21.12.2009.
- ↑ Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Raymond Carver Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
- ↑ All Nobel Prizes in Literature nobelprize.org. Nobel-säätiö. Viitattu 24 .9.2012.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltalainen kirjallisuus Wikimedia Commonsissa
