Yhdistynyt kuningaskunta ensimmäisessä maailmansodassa

Englannin historian aikakaudet
Esihistoria n. 43 asti Rooman Britannia n. 43–410 Anglosaksit n. 500–1066 Normannit 1066–1154 Plantagenet 1154–1485 Tudor 1485–1603      Elisabetin 1558–1603 Stuart 1603–1714      Jaakon 1603–1625      Kaarlen 1625–1649      (Interregnum) 1649–1660      Restauraatio 1660–1714 Yrjöjen 1714–1837      Sijaishallitsijoiden 1811–1837 Viktoriaaninen 1837–1901 Edvardiaaninen 1901–1914 I maailmansota 1914–1918 Sotien välinen 1918–1939 II maailmansota 1939–1945

Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta taisteli ensimmäisessä maailmansodassa 1914–1918 muiden ympärysvaltojen kanssa keskusvaltoja (Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari, Osmanien valtakunta ja Bulgarian kuningaskunta) vastaan. Valtion asevoimat järjesteltiin uudelleen – esimerkiksi Kuninkaalliset ilmavoimat luotiin sodan myötä – ja niitä laajennettiin tammikuussa 1916, kun asevelvollisuus otettiin käyttöön ensi kertaa maan historiassa. Sodan syttymistä on pidetty yleisesti sosiaalisesti yhdistävänä tapahtumana, tosin sittemmin tämä näkemys on haastettu. Joka tapauksessa reaktiot Britanniassa vuonna 1914 olivat samankaltaiset kuin muualla Euroopassa.

Sodan kynnyksellä maassa oli uhkaavia sisäisiä levottomuuksia (työväen- ja äänioikeusliikkeiden parissa ja etenkin Irlannissa), mutta suuri osa väestöstä asettui nopeasti hallituksen taakse. Maan vihollisten päihittämisen nimissä tehtiin merkittäviä uhrauksia ja monet heistä, jotka eivät voineet taistella, olivat osallisena hyväntekeväisyysjärjestöissä. Ruokapulan ja työvajeen pelossa hallitus sääti lakeja, kuten Defence of the Realm Act 1914, jotta se saisi uusia valtuuksia. Pääministeri H.H. Asquithin ”toimitaan kuten tavallista” -ajatuksesta luovuttiin ja siirryttiin kohti totaalista sotaa (täydellistä valtion väliintuloa julkiseen toimeen) David Lloyd Georgen johdolla, ensi kertaa Britannian historiassa. Sodassa todistettiin myös ensimmäisiä ilmapommituksia Britannian kaupunkeihin.

Sanomalehdillä oli tärkeä rooli pitää yllä kannatusta sodalle. Valtio tuotti suuria määriä propagandaa journalistien kuten Charles Masterman ja sanomalehtien omistajien, kuten lordi Beaverbrook, johdolla. Sopeutumalla työväen muuttuvaan väestöryhmään (tai ”työväen laimentumiseen” kuten sitä nimitettiin) sotaan liittyvät teollisuudenalat kasvoivat nopeasti ja tuotanto lisääntyi, kun ammattiliitoille annettiin nopeasti toimilupia. Siinä mielessä osa katsoo sodan vetäneen naisia mukaan valtavirran työhön ensimmäistä kertaa. Väittelyt sodan vaikutuksesta naisten emansipaatioon jatkuvat ottaen huomioon, että suurelle osalle naisista annettiin äänioikeus ensi kertaa vuonna 1918. Yksittäisten naisten kokemukset sodan aikana vaihtelivat; paljon riippui ympäristöstä, iästä, siviilisäädystä ja ammatista.

Siviilikuolleisuus nousi ruokapuutosten ja espanjantaudin, joka iski maahan vuonna 1918, vuoksi. Sotakuolemien arvioidaan olleen yli 850 000. Imperiumi saavutti huippunsa rauhanneuvottelujen päätyttyä. Sota kuitenkin korosti siirtomaiden uskollisuuden lisäksi myös yksittäisiä kansallisidentiteettejä alusmaissa (Kanada, Newfoundland, Australia, Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikka) ja Intiassa. Irlannin kansallismieliset siirtyivät Lontoon kanssa yhteistyön tekemisestä vuonna 1916 vaatimaan välitöntä itsenäisyyttä (pääsiäiskapina), siirto, joka sai suuren sysäyksen vuoden 1918 asevelvollisuuskriisistä.