Kapteeninpuukasvit
| Kapteeninpuukasvit | |
|---|---|
 Canelo (Drimys winteri) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Streptophyta |
| Kaari: | Versokasvit Embryophyta |
| Alakaari: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Luokka: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alaluokka: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Lahko: | Canellales |
| Heimo: |
Kapteeninpuukasvit Winteraceae Lindl. |
| Synonyymit | |
|
|
| Suvut | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Kapteeninpuukasvit (Winteraceae) on alle sata lajia käsittävä kasviheimo koppisiemenisten Canellales-lahkossa.
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapteeninpuukasvit ovat usein melko pieniä ainavihantia puita tai pensaita, joiden anatomisesti merkittävä seikka on putkiloiden puuttuminen. Kasvit ovat aromaattisia ja/tai pippurin makuisia. Lehdet ovat kierteisasentoisia ja yksinkertaisia, alta usein harmahtavia. Kukinto on tavallisesti viuhkomainen. Verholehtiä on kaksi, ne ovat yhteenkasvaneita ja muodostavat ns. hunnun (kalyptra), joka irtautuu kukan auetessa. Heteet sijaitsevat kierteisesti ja niitä on vähintään kolme, yleensä paljon, ja niiden palhot ovat tukevia ja kasvavat vielä kukan auetessa. Luotti on kaksiliuskainen ja tavallisesti johteinen. Siemenaiheita on tavallisesti viisi tai paljon enemmän kussakin emilehdessä. Hedelmä on usein pieni marja, joka ei ole verhiön suojaama.[1]
Joidenkin kapteeninpuukasvien kukissa ilmenee kemiallisen lämmön tuotantoa, termogeneesiä, millä houkutellaan pölyttäjiä, joita on koko joukko pieniä hyönteisiä, kuten ripsiäisiä. Uudessa-Kaledoniassa Sabatinca-leukaperhosaikuiset käyttävät ravintonaan Zygogynum-suvun siitepölyä; kasvin kukka toimii samalla leukaperhosten pariutumisareenana. Tasmannia-lajeilla kukat ovat tavallisesti yksineuvoisia ja kasvit kaksikotisia (erikseen hede- ja emikasvit).[1]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapteeninpuukasvit kasvavat tropiikin vuoristoissa Afrikan mannerta lukuun ottamatta.[2]
Fossiililöytöjen perusteella heimon levinneisyys on ollut paljon laajempi kuin se on nykyään. Gabonista on löytynyt 122,5 miljoonaa vuotta vanhoja siitepölyfossiileja. Fossiloitunutta puuta tunnetaan Kalifornian myöhäisliitukaudelta.[1]
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapteeninpuukasveihin kuuluu viisi sukua ja lajimääräarviot vaihtelevat 60–90. Heimossa on kaksi alaheimoa.[1]
- 1. Takhtajanioideae Leroy
- Alaheimossa on vain yksi laji, Takhtajania perrieri, joka kasvaa Madagaskarilla. Sen puusolukko on vain sieltä täältä ligniinipitoinen. Kukat ovat punateräisiä, ja verholehtiä on vähintään neljä. Heteenponnen puoliskot eli teekat ovat poikittaisasentoisia. Sikiäin koostuu kahdesta yhteenkasvaneesta emilehdestä, ja siinä on laitaistukat. Hedelmä on avautuva. Kromosomiluku yksiannoksisena on n = 18.[1]
- 2. Winteroideae Arnott
- Alaheimon muutaman kymmentä lajia ryhmitellään kolmesta kuuteen sukuun, ja ne kasvavat tropiikin vuoristoissa Afrikkaa lukuun ottamatta. Kukat ovat enemmän tai vähemmän valkoisia. Verholehdiksi tulkittavia kukan osia on muutama tai paljon, ja voivat ne puuttuakin. Terälehtimäisiä kukkalehtiä on 2–13. Erillisiä tai harvemmin jollain tavoin yhteen kasvaneita emilehtiä on muutama tai paljon. Hedelmä on pieni marja, joskus tuppilo. Kromosomiluku on n = 13 (19, 43).[1]
Evolutiivisesti heimo on kovin vanha. Takhtajania lienee peräisin jo ajalta, jolloin Gondwana-manner hajosi, ja kasvi jäi Madagaskarin asukiksi. Näin varhainen alkuperä on nykyisten koppisiemenisten keskuudessa hyvin harvinaista. Toisen alaheimon sopeutumislevittäytyminen sen sijaan ajoittuu tertiäärikauden puolelle.[1]
Alkeellisina pidettyjen ominaisuuksien esiintymisen vuoksi kapteeninpuukasveja on aiemmin pidetty niiden kasvien läheisimpinä sukulaisina, joista nykyiset koppisiemeniset ovat polveutuneet. Tällaisia ominaisuuksia ovat mm. em. putkiloiden puuttuminen, kaksineuvoiset kukat, verrattain erilaistumattomat heteet, siitepölyn yksi-itureikäisyys, emien erillisyys ja vartalottomuus, niiden avointen reunojen toimiminen luottipintoina, siemanaiheiden suoruus eli anatrooppisuus ja siementen alkeellisuus.[3] Kladistiset ja molekyylitutkimuksen menetelmät ovat kuitenkin osoittaneet, että heimo sijoittuu varsin ylös ns. paleodikotyledonien evoluutiopuussa kanellapuukasvien (Canellaceae) sukulaiseksi.[1]
Eräs näkemys kapteeninpuukasvisuvuista (synonyymit suluissa):[4]
- Drimys J.R.Forst. & G.Forst. (Tasmannia DC., Wintera Murray – kapteeninpuut)
- Pseudowintera Dandy (Wintera G.Forst.)
- Takhtajania Baranova & J.-F.Leroy
- Zygogynum Baill. (Belliolum Tiegh., Bubbia Tiegh., Exospermum Tiegh., Sarcodrimys (Baill.) Baum.-Bod., Tetrathalamus Lauterb.)
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapteeninpuukasvien mausteisia ja voimakkaasti tuoksuvia lehtiä ja kuorta on käytetty rohdoksina. Eteläamerikkalaisen canelon (Drimys winteri) kuorta merenkulkijat käyttivät keripukin torjumiseen. Useita lajeja viljellään koristekasveina mm. puistoissa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Stevens, P. F. (2001 onwards). Angiosperm Phylogeny Website. Version 12, July 2012 [and more or less continuously updated since]. http://www.mobot.org/MOBOT/research/APweb/.
- Kasvien suomenkieliset nimet: Winteraceae
- Kasvien maailma. Otavan iso kasvitietosanakirja. Osa 5. – Otava, Helsinki, 1981. ISBN 951-1-06363-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Stevens 2001–, Viitattu 27.11.2014
- ↑ http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/maps/winteraceaemap.gif. Varhaisliitukautisia fossiileja malvanvärisillä, myöhäisliitukautisia ja tertiäärikautisia vihreällä.
- ↑ a b Kasvien maailma, 5: 2097.
- ↑ http://data.kew.org/cgi-bin/vpfg1992/genlist.pl?WINTERACEAE
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- http://www.kew.org/science/tropamerica/neotropikey/families/Winteraceae.htm (Arkistoitu – Internet Archive) (neotropiikin kapteeninpuukasvit)
- http://delta-intkey.com/angio/www/winterac.htm (Arkistoitu – Internet Archive) (heimon tuntomerkkejä)
- Poole, I. & Francis, J. E., 2000:The First Record of Fossil Wood of Winteraceae from the Upper Cretaceous of Antarctica. – Annals of Botany 85: 307–315. http://aob.oxfordjournals.org/content/85/3/307.full.pdf (artikkeli Etelänapamantereen yläkivihiilikautisesta puufossiilista)