Willem de Vlamingh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Willem de Vlaminghin muotokuva.
Willem de Vlaminghin patsas Vlielandissa.

Willem de Vlamingh (28. marraskuuta 1640 Vlieland Alankomaat – noin 1698) oli flaamilainen merikapteeni, joka kävi tutkimusmatkalla Australian lounaisrannikolla 1600-luvun loppupuolella.

Vlamingh liittyi vuonna 1688 VOCiin eli Hollannin Itä-Intian kauppakomppaniaan ja lähti samana vuonna ensimmäiselle matkalleen Bataviaan. Vuonna 1696 de Vlaminghin retkikunta lähti kartoittamaan Amsterdamista Uuden Hollannin (nykyisen Australian) lounaisrannikoa niitä aluksia varten, jotka purjehtivat Intian valtamerellä ja myös etsimään aluksen Ridderschap van Hollant haaksirikosta vuonna 1694 selviytyneitä. Hänen komennossaan oli kolme alusta, lippulaiva Geelvink sekä Nyptangh ja Wezeltje.

Haaksirikkoisia ei löytynyt, mutta 29. joulukuuta 1696 de Vlamingh löysi Rottnestin (”rotanpesä”) saaren, jonka hän nimesi havaittuaan siellä rotan kaltaisia eläimiä, jotka todellisuudessa olivat pussieläimiin kuuluvia lyhythäntäkenguruja eli quokkia. 10. tammikuuta 1697 hän osui joelle Swan River (”joutsenvirta”), jonka hän nimesi, koska joessa ja sen ympäristössä oli mustia joutsenia.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Playford, Phillip E. (1998) Voyage of discovery to Terra Australis : by Willem De Vlamingh in 1696-97 Perth, W.A. Western Australian Museum. ISBN 0730712214