Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2018-13
Tietotekniikka Viikon kilpailu 2018-13 |
|
---|---|
Tila | Päättynyt |
Aihe | Tietotekniikka |
Ajankohta |
Alkaa: 26.3.2018 Päättyy: 1.4.2018 |
Järjestäjä(t) | Parantaja asiantuntija (keskustelu) |
Voittaja | Eniten pisteitä kerännyt |
Palkinnot | |
Voittaja | |
2500 p | |
1000 p | |
500 p | |
200 p | |
Me olemme yhteensä lisänneet 67 kilotavualisänneet 1580 sanaa leipätekstiäluoneet 19 artikkelialisänneet 85 lähdettälisänneet 201 kuvaa |
|
Tietotekniikka on Viikon kilpailun aiheena viikolla 13 vuonna 2018.
Apuneuvot
[muokkaa wikitekstiä]Osallistujat
[muokkaa wikitekstiä]Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle
Pistelasku
[muokkaa wikitekstiä]Tässä kilpailussa lasketaan mukaan muokkaukset jotka ovat artikkeleita, jotka sijaitsevat luokassa Tietotekniikka.
Pisteet annetaan seuraavien sääntöjen mukaan:
- Jokaisesta uudesta artikkelista annetaan 10 pistettä
- Jokaisesta lisätystä tavusta annetaan 0,0125 pistettä, mutta enintään 60 pistettä per artikkeli
- Jokaisesta lisätystä sanasta annetaan 0,25 pistettä
- Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 5 pistettä, mutta enintään 15 pistettä per artikkeli
- Jokaisesta lisätystä lähteestä annetaan 5 pistettä ja 1 pistettä viittauksesta jo olemassa olevaan lähteeseen
- Jokaisesta vähintään 100 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 5 bonuspistettä
- Jokaisesta vähintään 200 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 10 bonuspistettä
- Jokaisesta vähintään 500 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 25 bonuspistettä
- Jokaisesta vähintään 1000 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 60 bonuspistettä
Muista ilmoittautua osallistujaksi!
Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.
Huomioita
[muokkaa wikitekstiä]- Ei huomioita
Tulokset
[muokkaa wikitekstiä]Tämä kilpailu on päättynyt – kiitos kaikille osallistuneille!
Ipr1 (1367 p)
[muokkaa wikitekstiä]46 artikkelia, 37,98 kB
- Simula (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet > Oliopohjaiset ohjelmointikielet
maanantai kello 12.46: 0.1 p (9 tavua)Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa. - Rengaspuskuri (19.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojärjestelmätiede > Tiedonhaku > Tiedonhallinta > Tietorakenteet
maanantai kello 13.22: 0.2 p (13 tavua)
maanantai kello 13.28: 0.9 p (73 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
maanantai kello 13.38: 6.2 p (496 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
maanantai kello 13.40: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 447 tavua, 26 sanaa. - Singleton U (48.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Suunnittelumallit
maanantai kello 16.25: 10.0 p (uusi sivu) + 6.8 p (543 tavua) + 5.5 p (22 sanaa)
maanantai kello 16.30: 2.4 p (194 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
maanantai kello 16.32: 1.1 p (87 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
maanantai kello 16.41: 4.4 p (351 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
maanantai kello 16.43: 0.1 p (4 tavua)
maanantai kello 16.46: 0.1 p (4 tavua)
maanantai kello 16.51: 0.4 p (29 tavua)
maanantai kello 17.01: 0.4 p (30 tavua)
maanantai kello 17.32: 0.3 p (24 tavua)
maanantai kello 19.39: 0.2 p (19 tavua)Yhteensä: 1 257 tavua, 47 sanaa. - Suunnittelumalli (0.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Suunnittelumallit
maanantai kello 16.46: 0.1 p (10 tavua)
maanantai kello 16.54: 0.4 p (29 tavua)Yhteensä: −70 tavua, 0 sanaa. - Luokka (ohjelmointi) (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointiparadigmat > Olio-ohjelmointi
maanantai kello 16.56: 0.1 p (4 tavua)
maanantai kello 16.56: 0.0 p (3 tavua)Yhteensä: 7 tavua, 0 sanaa. - Olio (ohjelmointi) (0.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointiparadigmat > Olio-ohjelmointi
maanantai kello 16.57: 0.4 p (28 tavua)Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa. - Muuttuja (ohjelmointi) (3.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointiparadigmat
maanantai kello 17.09: 0.9 p (72 tavua)
maanantai kello 17.10: 0.7 p (54 tavua)
maanantai kello 17.11: 1.3 p (104 tavua)
maanantai kello 17.12: 0.7 p (52 tavua)Yhteensä: 282 tavua, 0 sanaa. - Osoitin (ohjelmointi) (6.9 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
maanantai kello 17.13: 0.7 p (56 tavua)
maanantai kello 17.16: 2.7 p (212 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)Yhteensä: 268 tavua, 4 sanaa. - Virtuaalimetodi U (41.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointiparadigmat > Olio-ohjelmointi
maanantai kello 17.22: 10.0 p (uusi sivu) + 3.8 p (302 tavua) + 4.8 p (19 sanaa)
maanantai kello 17.23: 1.2 p (92 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
maanantai kello 17.24: 0.3 p (22 tavua) + 0.2 p (1 sana)
maanantai kello 17.25: 0.4 p (28 tavua) + 0.2 p (1 sana)
maanantai kello 17.29: 2.9 p (235 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
maanantai kello 17.29: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sana)
maanantai kello 17.32: 2.2 p (177 tavua) + 0.2 p (1 sana)
maanantai kello 17.35: 1.4 p (110 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
maanantai kello 17.57: 1.8 p (141 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
maanantai kello 17.57: 0.4 p (28 tavua) + 0.2 p (1 sana)
maanantai kello 17.58: 0.2 p (15 tavua)
maanantai kello 18.53: 0.2 p (12 tavua) + 0.2 p (1 sana)Yhteensä: 1 058 tavua, 45 sanaa. - Aliohjelma (54.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
maanantai kello 17.46: 1.1 p (84 tavua)
maanantai kello 17.50: 4.4 p (353 tavua)
maanantai kello 17.53: 1.2 p (93 tavua)
maanantai kello 18.04: 0.1 p (9 tavua)
maanantai kello 18.08: 2.0 p (163 tavua)
maanantai kello 18.10: 0.1 p (4 tavua)
maanantai kello 18.14: 2.9 p (232 tavua)
maanantai kello 18.16: 0.6 p (47 tavua)
maanantai kello 18.52: 0.5 p (41 tavua)
maanantai kello 19.03: 1.4 p (113 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
maanantai kello 19.05: 1.6 p (130 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
maanantai kello 19.15: 9.3 p (741 tavua)
maanantai kello 19.17: 0.1 p (10 tavua)
maanantai kello 19.24: 4.8 p (381 tavua)
maanantai kello 19.26: 1.3 p (105 tavua)
maanantai kello 19.28: 2.6 p (207 tavua)
maanantai kello 19.33: 2.5 p (203 tavua)
tiistai kello 16.32: 4.1 p (327 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
tiistai kello 16.33: 0.4 p (29 tavua)Yhteensä: 2 846 tavua, 0 sanaa. - Instanssi (ohjelmointi) (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
maanantai kello 18.00: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - Olio-ohjelmointi (0.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointiparadigmat > Olio-ohjelmointi
maanantai kello 18.55: 0.5 p (37 tavua)Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa. - Yhtenäinen osoitusperiaate (1.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
tiistai kello 16.29: 1.6 p (128 tavua)Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa. - Ni no Kuni (8.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
tiistai kello 16.37: 3.0 p (240 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 240 tavua, 0 sanaa. - Videopelivuosi 2018 (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelit vuosittain > 2010-luvun videopelit > Vuoden 2018 videopelit
tiistai kello 16.37: 1.1 p (85 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
tiistai kello 16.41: 0.6 p (44 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)Yhteensä: 129 tavua, 16 sanaa. - Far Cry 5 (5.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Ranskalaiset videopeliyritykset > Ubisoft > Far Cry
tiistai kello 16.40: 3.3 p (264 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)Yhteensä: 247 tavua, 7 sanaa. - IBM AS/400 U (114.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt > IBM > n laitteistot > n tietokoneet
tiistai kello 23.49: 10.0 p (uusi sivu) + 6.0 p (479 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
tiistai kello 23.50: 0.4 p (30 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
tiistai kello 23.51: 0.9 p (73 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
tiistai kello 23.55: 2.6 p (211 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
tiistai kello 23.59: 4.7 p (374 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
keskiviikko kello 00.02: 3.2 p (256 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
keskiviikko kello 00.03: 2.2 p (178 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
keskiviikko kello 00.07: 1.1 p (84 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 00.12: 0.9 p (71 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
keskiviikko kello 00.17: 4.3 p (347 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
keskiviikko kello 00.18: 0.1 p (4 tavua)
keskiviikko kello 00.21: 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 01.54: 5.9 p (472 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
keskiviikko kello 02.14: 0.0 p (1 tavu)
lauantai kello 11.35: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)Yhteensä: 2 573 tavua, 87 sanaa. - Berkeley sockets U (197.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointirajapinnat
torstai kello 18.01: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2524 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 34.0 p (6 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
torstai kello 18.01: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
torstai kello 18.02: 0.1 p (11 tavua)
torstai kello 18.07: 1.3 p (107 tavua) + 0.2 p (1 sana)
torstai kello 18.08: 1.6 p (131 tavua) + 0.2 p (1 sana)
torstai kello 18.09: 0.4 p (29 tavua)
torstai kello 18.11: 3.9 p (309 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
torstai kello 18.17: 0.1 p (8 tavua)
torstai kello 18.17: 0.1 p (8 tavua)
torstai kello 18.20: 3.1 p (248 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
torstai kello 18.25: 4.0 p (323 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
torstai kello 18.25: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
torstai kello 18.27: 2.7 p (215 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
torstai kello 18.35: 2.4 p (188 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
torstai kello 18.50: 0.3 p (26 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
torstai kello 21.29: 3.9 p (310 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
torstai kello 21.32: 1.2 p (99 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
torstai kello 21.49: 1.9 p (148 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
perjantai kello 03.30: 1.3 p (243 tavua > maks) + 4.5 p (18 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
perjantai kello 03.38: 0.0 p (223 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
perjantai kello 03.43: 0.0 p (486 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
perjantai kello 03.46: 0.0 p (67 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)Yhteensä: 5 712 tavua, 175 sanaa. - Unix (8.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix
torstai kello 21.55: 0.1 p (4 tavua)
lauantai kello 08.44: 0.1 p (11 tavua)
lauantai kello 08.52: 2.6 p (208 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 223 tavua, 0 sanaa. - Berkeley Software Distribution (4.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > BSD
perjantai kello 03.35: 3.1 p (245 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)Yhteensä: 245 tavua, 5 sanaa. - General Comprehensive Operating System U (105.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät
perjantai kello 04.26: 10.0 p (uusi sivu) + 11.9 p (949 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
perjantai kello 04.30: 6.1 p (489 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
perjantai kello 04.37: 1.2 p (94 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
perjantai kello 04.37: 0.0 p (2 tavua)
perjantai kello 04.45: 4.4 p (348 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
perjantai kello 04.48: 0.2 p (12 tavua)
perjantai kello 07.11: 1.7 p (137 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
lauantai kello 07.50: 2.7 p (215 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 07.50: 3.2 p (256 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 08.36: 4.4 p (348 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 08.38: 0.4 p (29 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)Yhteensä: 2 618 tavua, 76 sanaa. - SNOBOL (20.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet
perjantai kello 04.59: 7.9 p (630 tavua)
perjantai kello 05.01: 1.2 p (100 tavua)
perjantai kello 05.04: 3.4 p (274 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 912 tavua, 2 sanaa. - Apache Hadoop U (59.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Vapaat ohjelmistot > Apache Software Foundation
perjantai kello 05.37: 10.0 p (uusi sivu) + 7.5 p (597 tavua) + 8.0 p (32 sanaa)
perjantai kello 05.40: 1.0 p (76 tavua)
perjantai kello 05.44: 4.9 p (393 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
perjantai kello 05.48: 2.9 p (230 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
perjantai kello 06.00: 0.1 p (9 tavua) + 0.2 p (1 sana)
perjantai kello 06.31: 3.8 p (307 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
perjantai kello 06.31: 0.2 p (17 tavua)
perjantai kello 06.32: 0.3 p (22 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
perjantai kello 06.34: 0.5 p (38 tavua)
lauantai kello 04.48: 0.2 p (19 tavua)Yhteensä: 1 708 tavua, 64 sanaa. - Lisenssien leviäminen (0.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Vapaat ohjelmistot
perjantai kello 06.01: 0.1 p (9 tavua) + 0.2 p (1 sana)Yhteensä: 9 tavua, 1 sana. - Apache Software Foundation (1.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Vapaat ohjelmistot > Apache Software Foundation
perjantai kello 06.02: 0.3 p (22 tavua)
perjantai kello 20.14: 0.2 p (19 tavua)
lauantai kello 04.54: 0.2 p (19 tavua)
lauantai kello 05.00: 0.3 p (23 tavua)Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa. - Apache (palvelinohjelma) (0.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux > Linux-ohjelmat
perjantai kello 06.34: 0.5 p (38 tavua)Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa. - Apache-lisenssi (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Vapaat ohjelmistot > Apache Software Foundation
perjantai kello 06.34: 0.1 p (7 tavua)Yhteensä: 7 tavua, 0 sanaa. - Atlassian (8.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Ohjelmistoyhtiöt > Atlassian
perjantai kello 06.39: 8.7 p (696 tavua)
perjantai kello 06.39: 0.0 p (3 tavua)Yhteensä: 699 tavua, 0 sanaa. - JOVIAL (40.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet
perjantai kello 07.57: 1.6 p (129 tavua) + 0.2 p (1 sana)
perjantai kello 08.00: 1.8 p (145 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
perjantai kello 08.00: 0.4 p (32 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
perjantai kello 08.03: 5.3 p (426 tavua) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
perjantai kello 08.07: 7.5 p (597 tavua)
perjantai kello 08.10: 2.0 p (162 tavua)
perjantai kello 08.10: 0.2 p (19 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
perjantai kello 08.11: 1.2 p (92 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
perjantai kello 08.12: 0.2 p (12 tavua)
perjantai kello 18.44: 1.1 p (88 tavua)
perjantai kello 18.44: 1.2 p (92 tavua)Yhteensä: 1 794 tavua, 10 sanaa. - Google (62.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google
perjantai kello 20.32: 7.7 p (617 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
perjantai kello 20.34: 7.0 p (558 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
perjantai kello 20.35: 0.6 p (44 tavua)
lauantai kello 04.46: 4.6 p (366 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 04.48: 3.9 p (310 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 1 894 tavua, 34 sanaa. - MIPS-arkkitehtuuri (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonelaitteisto > Suorittimet > Suoritinarkkitehtuurit
perjantai kello 20.44: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Moniytimellisyys (tietotekniikka) (6.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri
perjantai kello 20.48: 1.2 p (99 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa. - Profilointi (ohjelmointi) (99.9 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmiston optimointi
lauantai kello 02.52: 3.5 p (281 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 02.55: 2.0 p (163 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 02.57: 4.3 p (344 tavua) + 8.8 p (35 sanaa)
lauantai kello 02.58: 0.2 p (18 tavua)
lauantai kello 02.58: 0.3 p (22 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
lauantai kello 03.12: 0.2 p (13 tavua)
lauantai kello 03.21: 1.3 p (107 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
lauantai kello 03.23: 0.2 p (18 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 03.27: 4.8 p (386 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 03.28: 0.3 p (26 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 03.29: 1.2 p (100 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
lauantai kello 03.33: 4.0 p (317 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
lauantai kello 03.34: 0.1 p (7 tavua)
lauantai kello 03.47: 0.4 p (33 tavua)
lauantai kello 03.48: 0.4 p (31 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 03.49: 0.4 p (31 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 03.56: 0.2 p (20 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 04.07: 5.4 p (429 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 04.15: 1.6 p (130 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
lauantai kello 04.20: 4.8 p (386 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
lauantai kello 05.19: 0.1 p (4 tavua)
lauantai kello 05.26: 0.6 p (45 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)Yhteensä: 2 911 tavua, 110 sanaa. - CodeXL (22.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Laitteistovalmistajat > AMD
lauantai kello 03.07: 1.9 p (149 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
lauantai kello 03.09: 4.4 p (353 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 03.10: 1.0 p (80 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
lauantai kello 03.11: 1.5 p (123 tavua)
lauantai kello 03.12: 0.3 p (23 tavua)Yhteensä: −443 tavua, 0 sanaa. - Alustariippumattomuus (0.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
lauantai kello 03.35: 0.5 p (37 tavua)Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa. - Linux (ydin) (0.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux
lauantai kello 04.00: 0.4 p (33 tavua)Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa. - IBM (0.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt > IBM
lauantai kello 04.04: 0.4 p (35 tavua)Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa. - Apache Spark U (52.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Vapaat ohjelmistot > Apache Software Foundation
lauantai kello 04.31: 10.0 p (uusi sivu) + 9.6 p (769 tavua) + 9.0 p (36 sanaa)
lauantai kello 04.34: 0.5 p (39 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
lauantai kello 04.39: 2.1 p (172 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
lauantai kello 04.41: 0.4 p (28 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 04.54: 4.3 p (344 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 04.58: 1.6 p (126 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)Yhteensä: 1 471 tavua, 70 sanaa. - Ershovin numero U (40.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmiston optimointi
lauantai kello 05.09: 10.0 p (uusi sivu) + 7.0 p (563 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 05.15: 4.5 p (357 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 05.15: 0.1 p (10 tavua)
lauantai kello 05.18: 0.1 p (11 tavua)
lauantai kello 05.20: 0.2 p (19 tavua)Yhteensä: 957 tavua, 31 sanaa. - Ohjelman optimointi U (96.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmiston optimointi
lauantai kello 05.28: 10.0 p (uusi sivu) + 7.3 p (585 tavua) + 10.0 p (40 sanaa)
lauantai kello 05.32: 4.6 p (371 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 05.36: 2.4 p (195 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 05.38: 0.0 p (2 tavua)
lauantai kello 05.41: 0.4 p (34 tavua)
lauantai kello 05.53: 1.9 p (150 tavua) + 4.2 p (17 sanaa)
lauantai kello 06.08: 5.1 p (408 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 06.22: 3.6 p (284 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
lauantai kello 06.39: 6.3 p (505 tavua) + 7.2 p (29 sanaa)
lauantai kello 07.26: 0.4 p (31 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)Yhteensä: 2 565 tavua, 134 sanaa. - GE-645 U (59.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokoneet > Tietokonetyypit > Suurtietokoneet
lauantai kello 08.30: 10.0 p (uusi sivu) + 10.7 p (855 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
lauantai kello 08.32: 1.6 p (126 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
lauantai kello 08.40: 1.2 p (99 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
lauantai kello 08.58: 3.2 p (257 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
lauantai kello 09.01: 2.4 p (188 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 1 525 tavua, 43 sanaa. - Honeywell (0.9 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt
lauantai kello 09.25: 0.3 p (21 tavua)
lauantai kello 10.37: 0.1 p (7 tavua)
lauantai kello 10.42: 0.2 p (20 tavua)
lauantai kello 19.36: 0.3 p (22 tavua)Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa. - Honeywell 6000 -sarja U (55.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokoneet > Tietokonetyypit > Suurtietokoneet
lauantai kello 09.30: 10.0 p (uusi sivu) + 12.5 p (996 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
lauantai kello 09.36: 1.1 p (91 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
lauantai kello 10.34: 1.5 p (121 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
lauantai kello 19.37: 0.7 p (52 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)Yhteensä: 1 260 tavua, 35 sanaa. - IBM System/38 U (54.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt > IBM > n laitteistot > n tietokoneet
lauantai kello 11.31: 10.0 p (uusi sivu) + 10.1 p (809 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
lauantai kello 11.31: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
lauantai kello 11.32: 0.6 p (51 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
lauantai kello 11.34: 1.3 p (107 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
lauantai kello 11.36: 1.6 p (129 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)Yhteensä: 1 102 tavua, 53 sanaa. - Burroughs B5000 U (48.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokoneet > Tietokonetyypit > Suurtietokoneet
lauantai kello 12.01: 10.0 p (uusi sivu) + 10.8 p (865 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
lauantai kello 12.04: 0.2 p (19 tavua)
lauantai kello 12.05: 0.4 p (35 tavua)
lauantai kello 12.15: 4.2 p (340 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 1 259 tavua, 32 sanaa. - Moniprosessointi (10.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka
lauantai kello 19.44: 4.0 p (324 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)Yhteensä: 324 tavua, 7 sanaa.
Pahkiqaz (1096 p)
[muokkaa wikitekstiä]219 artikkelia, 8,55 kB
- 1C Company (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Venäläiset videopeliyritykset
maanantai kello 13.47: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - 1UP.com (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Urheilu- ja vapaa-aikasivustot > Pelisivustot > Videopelisivustot
maanantai kello 13.48: 0.4 p (31 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa. - 1st Playable Productions (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 13.48: 0.4 p (33 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa. - 2015 (yritys) (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 13.49: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - 2048 (videopeli) (12.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Linux-mobiilikäyttöjärjestelmät > Android > Android-sovellukset > Android-pelit
maanantai kello 13.50: 7.1 p (564 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 564 tavua, 0 sanaa. - 2K Czech (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Tšekkiläiset videopeliyritykset
maanantai kello 13.51: 0.2 p (17 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa. - 2K Play (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 13.52: 0.6 p (50 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa. - 505 Games (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Italialaiset videopeliyritykset
maanantai kello 13.53: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - AOL Instant Messenger (5.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Pikaviestintä > Pikaviestintäohjelmat
maanantai kello 13.56: 0.8 p (64 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa. - Abgeordnetenwatch.de (6.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot maittain > Saksalaiset verkkosivustot
maanantai kello 13.59: 1.1 p (84 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa. - Acclaim Entertainment (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset > Entiset yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 14.00: 0.7 p (52 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa. - Accolade (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset > Entiset yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 14.00: 0.2 p (17 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa. - ActiveX (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Selaimet > Selainlaajennukset
maanantai kello 14.01: 0.6 p (51 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa. - Agoda (6.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Urheilu- ja vapaa-aikasivustot
maanantai kello 14.03: 1.4 p (111 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa. - Akamai Technologies (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Pilvipalvelut
maanantai kello 14.04: 0.2 p (15 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa. - Aldebaran Robotics (5.9 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokoneet > Tietokonetyypit > Sulautetut järjestelmät > Robotiikka
maanantai kello 14.10: 0.9 p (74 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa. - Alexa Internet (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Hakukoneet
maanantai kello 14.11: 0.3 p (25 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa. - Amadeus (varausjärjestelmä) (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkokaupat
maanantai kello 14.13: 0.7 p (59 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa. - Apollo Computer (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt
maanantai kello 14.17: 0.3 p (25 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa. - Apple Lossless (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Tiedostojärjestelmät > Tiedostomuodot > Äänitiedostomuodot
maanantai kello 14.20: 0.5 p (42 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa. - Applied Materials (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Laitteistovalmistajat
maanantai kello 14.20: 0.3 p (26 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa. - Archive.is (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Internetin historia
maanantai kello 14.22: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa. - Arctic (yritys) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikan tuotemerkit
maanantai kello 14.23: 0.3 p (21 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa. - Ars Technica (5.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Tietotekniikkasivustot
maanantai kello 14.24: 0.9 p (68 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa. - Aspyr Media (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 14.24: 0.2 p (20 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - Assassin’s Creed III: Liberation (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Ranskalaiset videopeliyritykset > Ubisoft > Assassin’s Creed > Assassin’s Creed -pelit
maanantai kello 14.29: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa. - Academy of Interactive Arts & Sciences (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Videopelijärjestöt
maanantai kello 14.45: 0.6 p (46 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa. - Atlus (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Sega > Atlus
maanantai kello 14.50: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - Boot Camp (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > MacOS
maanantai kello 14.54: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa. - Braid (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat > Mac OS -pelit
maanantai kello 14.55: 0.5 p (36 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa. - Broken Sword (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
maanantai kello 14.56: 0.4 p (29 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa. - Brøderbund (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 14.57: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - Bungie Studios (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 14.58: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - C++ (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet > Oliopohjaiset ohjelmointikielet > C++
maanantai kello 14.59: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - Cairo (ohjelmisto) (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointirajapinnat > Ohjelmakirjastot > Käyttöliittymäkirjastot > GTK+
maanantai kello 15.22: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - CD Projekt (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Puolalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 15.23: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - Clock Tower (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
maanantai kello 15.24: 0.2 p (20 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - Clojure (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet > Funktionaaliset ohjelmointikielet > Lisp
maanantai kello 15.25: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - Creative Assembly (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Sega > Creative Assembly
maanantai kello 15.29: 0.3 p (26 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa. - Crysis (pelisarja) (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelit lajityypeittäin > Toimintapelit > Ampumapelit > Ensimmäisen persoonan ammuntapelit
maanantai kello 15.30: 0.4 p (29 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa. - Crystal Dynamics (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Square Enix
maanantai kello 15.31: 0.3 p (25 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa. - Cubase (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Musiikkiohjelmistot
maanantai kello 15.31: 0.6 p (49 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa. - DBASE (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot
maanantai kello 15.32: 0.5 p (36 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa. - DEFCON (peli) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux > Linux-ohjelmat > Linux-pelit
maanantai kello 15.33: 0.3 p (22 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa. - Deep Silver (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Saksalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 15.45: 0.3 p (21 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa. - Deus Ex (pelisarja) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
maanantai kello 15.47: 0.3 p (23 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa. - Digg (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt
maanantai kello 15.50: 0.3 p (27 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa. - Dinamic Software (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Espanjalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 15.53: 0.2 p (20 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - Dino Crisis (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Sega > Sega Dreamcast -pelit
maanantai kello 15.54: 0.5 p (42 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa. - Dino Crisis 2 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Capcom > Capcomin videopelit
maanantai kello 15.55: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa. - Drakengard (pelisarja) (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
maanantai kello 15.57: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - Dreambox (5.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux > Linux-pohjaiset laitteet
maanantai kello 16.02: 0.8 p (61 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa. - Ableton Live (17.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat
maanantai kello 17.23: 7.6 p (611 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)Yhteensä: 611 tavua, 0 sanaa. - Alien: Isolation (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkopelit > Virtuaalimaailmat > Virtuaalitodellisuuspelit > Oculus Rift -pelit
maanantai kello 17.24: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa. - Armored Warfare (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat > Windows-pelit
maanantai kello 17.27: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa. - Bejeweled (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-sovellukset > Android-pelit
maanantai kello 17.28: 0.3 p (27 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa. - Dashboard (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat
maanantai kello 17.31: 0.5 p (41 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa. - ESET (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Verkkokauppa > Tietoturva > Tietoturvaohjelmat
maanantai kello 17.33: 0.3 p (23 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa. - Final Cut Pro (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat
maanantai kello 17.35: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - HP-UX (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix
maanantai kello 17.37: 0.3 p (26 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa. - HTC One S (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 17.38: 0.5 p (41 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa. - HTC One V (6.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 17.39: 1.1 p (89 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa. - Halo Wars 2 (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkopelit > Verkkomoninpelit
maanantai kello 17.40: 0.4 p (33 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa. - Hearts of Iron II: Doomsday (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat > Mac OS -pelit
maanantai kello 17.40: 0.5 p (36 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa. - Hitman (vuoden 2016 videopeli) (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat > Mac OS -pelit
maanantai kello 17.41: 0.2 p (20 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - IWeb (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat
maanantai kello 17.42: 0.4 p (35 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa. - Insomniac Games (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 17.42: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa. - Kane & Lynch: Dead Men (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat > Windows-pelit
maanantai kello 17.44: 0.6 p (45 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa. - Kingdom Come: Deliverance (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat > Windows-pelit
maanantai kello 17.45: 0.5 p (41 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa. - Loki Software (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset > Entiset yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 17.46: 0.3 p (22 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa. - Mac OS X 10.0 (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > MacOS
maanantai kello 17.47: 0.6 p (48 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa. - Metal Gear Solid V: Ground Zeroes (5.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Konami > Metal Gear > Metal Gear -pelit
maanantai kello 18.32: 0.1 p (11 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 11 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 435 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.33: 0.4 p (32 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 532 (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.34: 0.3 p (26 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 540 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.34: 0.4 p (33 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 640 (6.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.35: 0.9 p (75 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 650 (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet valmistajan mukaan > Microsoftin matkapuhelimet > Microsoft Lumia
maanantai kello 18.36: 0.3 p (22 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 950 (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet valmistajan mukaan > Microsoftin matkapuhelimet > Microsoft Lumia
maanantai kello 18.36: 0.2 p (16 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 950 XL (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet valmistajan mukaan > Microsoftin matkapuhelimet > Microsoft Lumia
maanantai kello 18.36: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.19: 0.1 p (7 tavua)Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Train Simulator (7.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat > Windows-pelit
maanantai kello 18.37: 7.2 p (572 tavua)Yhteensä: 572 tavua, 0 sanaa. - Nokia 3 (5.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.41: 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: −1 tavu, 0 sanaa. - Nokia 8 (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.41: 0.3 p (21 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa. - Nokia Asha (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet valmistajan mukaan > Microsoftin matkapuhelimet
maanantai kello 18.42: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 710 (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.42: 0.4 p (28 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 730 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.43: 0.5 p (38 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 16.20: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa. - Nokia X2 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 18.43: 0.5 p (37 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa. - Novell (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset ohjelmistoyritykset
maanantai kello 18.44: 0.2 p (15 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa. - Prey (vuoden 2017 videopeli) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat > Windows-pelit
maanantai kello 19.27: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa. - RPM Package Manager (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux > Linux-ohjelmat > RPM
maanantai kello 19.28: 0.5 p (37 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa. - Ready at Dawn (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 19.29: 0.4 p (30 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy A3 (2017) (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.30: 0.4 p (32 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy A5 (2016) (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.31: 0.4 p (31 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy A7 (2016) (11.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.32: 0.7 p (59 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)
keskiviikko kello 15.22: 0.2 p (17 tavua)Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy A9 (2016) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.33: 0.3 p (21 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy Fit (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.33: 0.7 p (57 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy J1 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.34: 0.4 p (34 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
keskiviikko kello 15.22: 0.1 p (10 tavua)Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy J5 (10.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.37: 0.7 p (54 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)
keskiviikko kello 15.23: 0.1 p (10 tavua)Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy J7 (10.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.37: 0.8 p (60 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy S4 Mini (10.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.38: 0.7 p (58 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa. - Shazam (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-sovellukset
maanantai kello 19.39: 0.4 p (34 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa. - SimTower (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Sega > Sega Saturn -pelit
maanantai kello 19.40: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - Sony Xperia M4 Aqua (10.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 19.41: 0.8 p (61 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa. - Subversion (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat
maanantai kello 19.42: 0.4 p (28 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa. - The Evil Within (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat > Windows-pelit
maanantai kello 19.46: 0.3 p (26 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa. - Theme Park (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Nintendo > Nintendon pelikonsolit > Super Nintendo Entertainment System > Super Nintendo Entertainment System -pelit
maanantai kello 19.47: 0.2 p (13 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa. - Theme Park World (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat > Mac OS -pelit
maanantai kello 19.49: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege (5.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Ranskalaiset videopeliyritykset > Ubisoft > Rainbow Six > Rainbow Six -pelit
maanantai kello 19.50: 0.8 p (65 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa. - Tom Clancy’s The Division (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkopelit > MMOG-pelit > MMORPG-pelit
maanantai kello 19.52: 0.6 p (45 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa. - Total War: Rome II (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Sega > Creative Assembly > Total War -pelit
maanantai kello 19.56: 0.6 p (45 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa. - Trend Micro (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Ohjelmistoyhtiöt
maanantai kello 19.56: 0.2 p (20 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - TriStar Pictures (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Sony
maanantai kello 19.57: 0.2 p (20 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - Tropico 5 (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat > Mac OS -pelit
maanantai kello 19.57: 0.2 p (13 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa. - VirusTotal (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google
maanantai kello 19.58: 0.5 p (38 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa. - Voddler (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat
maanantai kello 19.59: 0.6 p (49 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa. - Vsauce (7.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > YouTube > YouTube-kanavat
maanantai kello 20.00: 1.1 p (91 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 91 tavua, 4 sanaa. - Windows 10 S (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-versiot
maanantai kello 20.01: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa. - X-COM (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux > Linux-ohjelmat > Linux-pelit
maanantai kello 20.01: 0.4 p (31 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa. - XNA Framework (5.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt > Microsoft > Microsoftin ohjelmistot
maanantai kello 20.02: 0.8 p (64 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa. - Xiaomi Redmi 1S (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 20.03: 0.5 p (42 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa. - Xiaomi Redmi 2 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 20.04: 0.5 p (41 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa. - Xiaomi Redmi Note 2 (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 20.04: 0.6 p (46 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa. - Xiaomi Redmi Note 3 (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 20.05: 0.6 p (46 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa. - Xiaomi Redmi Note 4 (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
maanantai kello 20.05: 0.6 p (47 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa. - ZeniMax Media (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Yhdysvaltalaiset videopeliyritykset
maanantai kello 20.06: 0.3 p (22 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa. - Aegisub (10.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmat
tiistai kello 18.34: 0.6 p (44 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa. - Packard Bell (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt
tiistai kello 18.43: 0.3 p (21 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa. - Tandem Computers (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkayhtiöt > Yhdysvaltalaiset tietotekniikkayhtiöt > Hewlett-Packard
tiistai kello 18.44: 0.3 p (25 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa. - ARM (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonelaitteisto > Suorittimet > Suoritinarkkitehtuurit
tiistai kello 18.55: 0.2 p (12 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa. - Another World (videopeli) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Nintendo > Nintendon pelikonsolit > Super Nintendo Entertainment System > Super Nintendo Entertainment System -pelit
tiistai kello 19.00: 0.3 p (23 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa. - Atelier (pelisarja) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
tiistai kello 19.15: 0.3 p (21 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa. - Backbone.js (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet > JavaScript
tiistai kello 19.17: 0.4 p (31 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa. - Kaitsepolitseiamet (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Verkkokauppa > Tietoturva > Tiedustelu > Tiedustelupalvelut
tiistai kello 19.18: 0.7 p (53 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa. - Kalenteri (ohjelma) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Apple > Applen ohjelmistot > Mac OS > Mac OS -ohjelmat
tiistai kello 19.19: 0.3 p (23 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa. - Killzone (pelisarja) (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
tiistai kello 19.25: 0.2 p (16 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa. - Killzone 3 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelit lajityypeittäin > Toimintapelit > Ampumapelit > Ensimmäisen persoonan ammuntapelit
tiistai kello 19.25: 0.5 p (41 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa. - Kotaku (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Urheilu- ja vapaa-aikasivustot > Pelisivustot > Videopelisivustot
tiistai kello 19.27: 0.4 p (34 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa. - LINQPad (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat
tiistai kello 19.32: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa. - LeEco (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat
tiistai kello 19.34: 0.2 p (13 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa. - Linda Hunt (6.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Videopelien ääninäyttelijät
tiistai kello 19.36: 0.5 p (42 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 42 tavua, 2 sanaa. - Linux Journal (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux > Linux-lehdet
tiistai kello 19.37: 0.3 p (22 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa. - Lips (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelit vuosittain > 2000-vuosikymmenen videopelit > Vuoden 2008 videopelit
tiistai kello 19.37: 0.2 p (13 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa. - Mass Effect (pelisarja) (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelit lajityypeittäin > Toimintapelit > Ampumapelit > Kolmannen persoonan ammuntapelit > Mass Effect
tiistai kello 19.42: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa. - Max Payne (pelisarja) (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat
tiistai kello 19.43: 0.2 p (18 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - Megami Tensei (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Sega > Atlus > Megami Tensei
tiistai kello 19.45: 0.3 p (22 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa. - Metal Gear Solid: Peace Walker (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Konami > Metal Gear > Metal Gear -pelit
tiistai kello 19.46: 0.5 p (38 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa. - QNX (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix
tiistai kello 19.48: 0.2 p (17 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa. - Älykaiutin (12.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka
tiistai kello 19.52: 1.3 p (105 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)Yhteensä: 105 tavua, 4 sanaa. - Zelda’s Adventure (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Nintendo > Nintendon videopelit > Nintendon julkaisemat videopelit > The Legend of Zelda -pelit
tiistai kello 19.53: 0.4 p (30 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa. - Zaxxon (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Sega > Segan kolikkopelit
tiistai kello 19.54: 0.2 p (15 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa. - ZDoom (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat > Doom
tiistai kello 19.54: 0.4 p (28 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa. - Yume Nikki (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat > Windows-pelit
tiistai kello 19.55: 0.3 p (26 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa. - Xiaomi Redmi Note (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
tiistai kello 19.58: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa. - Xiaomi Mi-3 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
tiistai kello 19.59: 0.5 p (38 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa. - Tivi (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikkalehdet > Suomalaiset tietotekniikkalehdet
keskiviikko kello 15.16: 0.2 p (12 tavua)Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy A5 (2017) (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.22: 0.2 p (17 tavua)Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy A7 (2017) (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.22: 0.2 p (17 tavua)Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy J5 (2017) (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.23: 0.2 p (17 tavua)Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy Note 3 Neo (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.24: 0.2 p (18 tavua)Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy Note II (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.24: 0.2 p (15 tavua)Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy Note7 (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.25: 0.2 p (13 tavua)Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy S6 Active (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.25: 0.2 p (17 tavua)Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy S7 Edge (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.25: 0.2 p (15 tavua)Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy S8 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.25: 0.1 p (10 tavua)Yhteensä: 10 tavua, 0 sanaa. - Samsung Galaxy S8+ (1.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Elektroniset tietoteokset > Linkkikirjastot > Google > Googlen ohjelmistot > Android > Android-pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 15.26: 1.1 p (87 tavua)Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 430 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.17: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 535 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Microsoft Lumia 640 XL (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.18: 0.1 p (7 tavua)Yhteensä: 7 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 530 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.20: 0.1 p (10 tavua)Yhteensä: 10 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 630 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.20: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 635 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.20: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 735 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.21: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 830 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.21: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Nokia Lumia 930 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Mobiilisovellukset > Mobiilikäyttöjärjestelmät > Windows Phone > Windows Phone -pohjaiset laitteet
keskiviikko kello 16.21: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa. - Nokia 2010 (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 1990-luvun matkapuhelimet > Vuoden 1994 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.33: 0.4 p (30 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa. - Nokia 5250 (5.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 2010-luvun matkapuhelimet > Vuoden 2010 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.35: 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: −17 tavua, 0 sanaa. - Nokia 6250 (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 2000-vuosikymmenen matkapuhelimet > Vuoden 2000 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.36: 0.3 p (27 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa. - Nokia 7380 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 2000-vuosikymmenen matkapuhelimet > Vuoden 2005 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.40: 0.5 p (43 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa. - Nokia 7600 (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 2000-vuosikymmenen matkapuhelimet > Vuoden 2003 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.42: 0.4 p (30 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa. - Nokia 8110 4G (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 2010-luvun matkapuhelimet > Vuoden 2018 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.43: 0.2 p (14 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa. - Nokia 8810 (5.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 1990-luvun matkapuhelimet > Vuoden 1998 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.44: 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: −5 tavua, 0 sanaa. - Nokia 8910 (5.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 2000-vuosikymmenen matkapuhelimet > Vuoden 2000 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.45: 0.3 p (25 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa. - Nokia E73 (5.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelimet > Matkapuhelimet julkaisuvuoden mukaan > 2010-luvun matkapuhelimet > Vuoden 2010 matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.46: 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: −6 tavua, 0 sanaa. - Nokia X Platform (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Puhelintekniikka > Matkapuhelinliikenne > Matkapuhelinvalmistajat > Nokia > Nokian matkapuhelimet
keskiviikko kello 16.47: 0.2 p (15 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa. - Hitman (pelisarja) (0.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelisarjat > Hitman
keskiviikko kello 19.24: 0.4 p (31 tavua)Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa. - Five Nights at Freddy’s 2 (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > Linux > Linux-mobiilikäyttöjärjestelmät > Android > Android-sovellukset > Android-pelit
keskiviikko kello 19.47: 0.2 p (20 tavua)Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa. - BeWelcome (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > Yhteisöpalvelut
torstai kello 19.02: 0.7 p (55 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa. - Delicious (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt
torstai kello 19.04: 0.6 p (48 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa. - Digital Combat Simulator (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkopelit > Virtuaalimaailmat > Virtuaalitodellisuuspelit > Oculus Rift -pelit
torstai kello 19.05: 0.2 p (15 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa. - Donna Simpson (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Internet-kulttuuri > Internet-persoonat
torstai kello 19.06: 0.7 p (54 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-1 (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.35: 0.0 p (3 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-10 (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.35: 0.1 p (4 tavua)Yhteensä: 3 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-15 (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.36: 0.0 p (3 tavua)Yhteensä: 3 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-16 (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.36: 0.0 p (3 tavua)Yhteensä: 3 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-2 (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.36: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-4 (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.36: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-5 (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.36: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - ISO 8859-9 (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Merkistöt > ISO 8859
perjantai kello 16.36: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - DIALux (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokoneavusteinen suunnittelu
perjantai kello 17.19: 0.6 p (50 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa. - EPLAN (5.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat
perjantai kello 17.19: 0.4 p (29 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa. - BitchX (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Pikaviestintä > IRC > IRC-asiakasohjelmat
lauantai kello 19.05: 0.6 p (47 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa. - Geni.com (6.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > Yhteisöpalvelut
lauantai kello 19.13: 0.6 p (46 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 46 tavua, 2 sanaa. - Gizmodo (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Blogit
lauantai kello 19.14: 0.6 p (45 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa. - Hi5 (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt
lauantai kello 19.17: 0.5 p (39 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa. - ICQ (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Pikaviestintä > Pikaviestintäohjelmat
lauantai kello 19.18: 0.6 p (48 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa. - Japan Game Awards (6.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopelikulttuuri > Videopelitapahtumat > Videopelipalkintogaalat
lauantai kello 19.21: 0.7 p (56 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 56 tavua, 3 sanaa. - Kansainväliset tietotekniikkaolympialaiset (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikka ja yhteiskunta > Tietotekniikka-alan tapahtumat
lauantai kello 19.23: 0.4 p (34 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 34 tavua, 1 sana. - Kassem G (6.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > YouTube > Tubettajat > Yhdysvaltalaiset tubettajat
lauantai kello 19.24: 0.8 p (65 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 65 tavua, 4 sanaa. - Kibo (Usenet) (5.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Internet-kulttuuri > Internet-persoonat
lauantai kello 19.25: 0.4 p (30 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 30 tavua, 1 sana. - Kurzgesagt – Pähkinänkuoressa (5.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > YouTube > YouTube-kanavat
lauantai kello 19.25: 0.7 p (59 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa. - Lockerz (6.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > Yhteisöpalvelut
lauantai kello 19.26: 0.6 p (48 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 48 tavua, 2 sanaa. - Meebo (6.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Pikaviestintä > Pikaviestintäohjelmat
lauantai kello 19.27: 0.5 p (43 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 43 tavua, 2 sanaa. - Ning (6.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt
lauantai kello 19.28: 0.5 p (42 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 42 tavua, 2 sanaa. - Periscope (6.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > Yhteisöpalvelut
lauantai kello 19.30: 0.7 p (55 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 55 tavua, 2 sanaa. - QuakeNet (6.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Pikaviestintä > IRC > IRC-verkot
lauantai kello 19.34: 0.6 p (49 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 49 tavua, 2 sanaa. - ResearchGATE (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > Yhteisöpalvelut
lauantai kello 19.35: 0.5 p (36 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa. - Slashdot (6.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt
lauantai kello 19.37: 0.6 p (50 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 50 tavua, 2 sanaa. - SoundCloud (5.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Yhteiskunnalliset verkkosivustot > Virtuaaliyhteisöt > Yhteisöpalvelut
lauantai kello 19.52: 0.5 p (39 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa. - The Huffington Post (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > World Wide Web > Verkkosivustot > Verkkosivustot aiheittain > Uutissivustot
lauantai kello 19.56: 0.2 p (12 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa. - Webby-palkinto (5.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Internet-kulttuuri
lauantai kello 20.06: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
4shadoww (396 p)
[muokkaa wikitekstiä]12 artikkelia, 19,49 kB
- Maaginen numero U (39.3 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka
maanantai kello 22.22: 10.0 p (uusi sivu) + 10.0 p (799 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
maanantai kello 22.29: 1.3 p (103 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)Yhteensä: 902 tavua, 48 sanaa. - Tiedostopääte (0.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietokoneverkko > Internet > Metadata
maanantai kello 22.26: 0.2 p (17 tavua) + 0.2 p (1 sana)Yhteensä: 17 tavua, 1 sana. - Executable and Linkable Format (81.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka
lauantai kello 13.32: 60.0 p (9678 tavua > maks) + 6.0 p (24 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
lauantai kello 13.40: 0.0 p (408 tavua)Yhteensä: 9 874 tavua, 24 sanaa. - Portable Executable U (51.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka
tiistai kello 22.15: 10.0 p (uusi sivu) + 16.9 p (1349 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
keskiviikko kello 19.47: 0.1 p (6 tavua)Yhteensä: 1 355 tavua, 49 sanaa. - Yasm U (45.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielen kääntäjät
keskiviikko kello 14.46: 10.0 p (uusi sivu) + 12.7 p (1013 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
keskiviikko kello 19.50: 0.9 p (68 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
keskiviikko kello 20.03: 0.3 p (23 tavua)Yhteensä: 1 104 tavua, 37 sanaa. - Netwide Assembler U (47.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielen kääntäjät
keskiviikko kello 19.57: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1147 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
keskiviikko kello 20.03: 0.3 p (23 tavua)Yhteensä: 1 170 tavua, 44 sanaa. - Richard Stallman (0.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmoijat > Yhdysvaltalaiset ohjelmoijat
keskiviikko kello 20.19: 0.2 p (14 tavua)
keskiviikko kello 20.20: 0.1 p (10 tavua)
keskiviikko kello 20.25: 0.4 p (34 tavua)Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa. - Profilointi (ohjelmointi) (0.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmiston optimointi
perjantai kello 12.36: 0.2 p (13 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)Yhteensä: 13 tavua, 2 sanaa. - GNU Binutils U (63.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > GNU
perjantai kello 13.24: 10.0 p (uusi sivu) + 37.5 p (3002 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)Yhteensä: 2 998 tavua, 21 sanaa. - GNU linker U (66.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix > GNU
perjantai kello 21.30: 10.0 p (uusi sivu) + 17.8 p (1424 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
perjantai kello 21.31: 0.0 p (1 tavu)
perjantai kello 21.32: 0.2 p (14 tavua)
perjantai kello 21.33: 0.2 p (1 sana)
perjantai kello 21.51: 7.9 p (630 tavua)Yhteensä: 2 069 tavua, 49 sanaa. - Debuggaus (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto
perjantai kello 22.37: 0.1 p (6 tavua)Yhteensä: 6 tavua, 0 sanaa. - Muistivuoto (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
perjantai kello 22.45: 0.2 p (16 tavua)Yhteensä: −10 tavua, 0 sanaa.
Linkkerpar (31 p)
[muokkaa wikitekstiä]12 artikkelia, 0,58 kB
- Hyppykäsky (0.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
maanantai kello 08.21: 0.4 p (30 tavua)Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa. - LilyPond (0.4 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Vapaat ohjelmistot
maanantai kello 08.28: 0.2 p (13 tavua)
maanantai kello 09.05: 0.0 p (1 tavu)
maanantai kello 09.10: 0.2 p (15 tavua)Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa. - Hollywood (ohjelmointikieli) (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows > Windows-ohjelmat
maanantai kello 08.33: 0.1 p (9 tavua)Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa. - B (ohjelmointikieli) (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet
maanantai kello 08.35: 0.1 p (9 tavua)Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa. - BCPL (0.1 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet
maanantai kello 08.38: 0.1 p (9 tavua)Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa. - Rekursio (1.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi
maanantai kello 08.45: 1.0 p (81 tavua)Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa. - Simula (1.5 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet > Oliopohjaiset ohjelmointikielet
maanantai kello 08.57: 1.5 p (6 sanaa)Yhteensä: −9 tavua, 6 sanaa. - ALGOL (23.7 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointikielet
maanantai kello 08.58: 1.2 p (95 tavua) + 22.5 p (90 sanaa)Yhteensä: 95 tavua, 90 sanaa. - Tk (käyttöliittymäkirjasto) (1.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Ohjelmistotuotanto > Ohjelmointi > Ohjelmointirajapinnat > Ohjelmakirjastot > Käyttöliittymäkirjastot
maanantai kello 09.03: 1.0 p (83 tavua)Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa. - Salatut elämät (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Siirtotiet > Radio > Radio-ohjelmat > Saippuasarjat > Salatut elämät
perjantai kello 10.37: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - Kannettava tietokone jokaiselle lapselle (1.9 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietotekniikka ja yhteiskunta
perjantai kello 20.24: 1.9 p (148 tavua)Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa. - Otaverkko (1.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Tietoliikenneyhtiöt > Suomalaiset tietoliikenneyhtiöt
lauantai kello 23.51: 1.2 p (99 tavua)Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
Zunter (11 p)
[muokkaa wikitekstiä]1 artikkeli, 0,05 kB
- Cmd.exe (11.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Microsoft Windows
maanantai kello 20.44: 0.6 p (48 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
maanantai kello 20.45: 0.1 p (5 tavua) + 9.8 p (39 sanaa)Yhteensä: 53 tavua, 42 sanaa.
Jylöstalo (9 p)
[muokkaa wikitekstiä]5 artikkelia, −0,11 kB
- Rygar (3.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Ohjelmistot > Videopelit > Videopeliteollisuus > Pelitalot > Videopeliyritykset maittain > Japanilaiset videopeliyritykset > Nintendo > Nintendon pelikonsolit > Nintendo Entertainment System > Nintendo Entertainment System -pelit
sunnuntai kello 22.12: 0.9 p (74 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)Yhteensä: −97 tavua, 0 sanaa. - Käyttöjärjestelmä (4.8 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä
maanantai kello 21.33: 0.9 p (74 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
tiistai kello 22.17: 0.7 p (57 tavua)
tiistai kello 22.18: 0.1 p (6 tavua)
torstai kello 17.10: 0.6 p (45 tavua)Yhteensä: 182 tavua, 9 sanaa. - 3D-grafiikka (0.6 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietojenkäsittelytiede > Tietokonegrafiikka
maanantai kello 23.14: 0.1 p (6 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)Yhteensä: 6 tavua, 2 sanaa. - Reititysprotokolla (0.0 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietoliikennetekniikka > Tietoliikenne > Dataliikenne > Tietoliikenneprotokollat > Reititysprotokollat
tiistai kello 22.09: 0.0 p (2 tavua)Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa. - Tru64 UNIX (0.2 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka > Tietokonetekniikka > Tietokonearkkitehtuuri > Käyttöjärjestelmä > Käyttöjärjestelmät > Unix
perjantai kello 17.28: 0.2 p (19 tavua)Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
Jni (4 p)
[muokkaa wikitekstiä]1 artikkeli, 0,14 kB
- Maaginen numero (3.9 p)Luokkaosuma: Tietotekniikka
tiistai kello 19.14: 1.7 p (135 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)Yhteensä: 135 tavua, 9 sanaa.
Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity
UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset. ✓ Lista päivitettiin viimeksi 2. huhtikuuta 2018 kello 09.32. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
|
<< 1 Vuosi 2017 2 Paleontologia 3 Nuoret henkilöt 4 Espanja ja Portugali 5 Uskonnollinen kirjallisuus 6 Pohjanmaa 7 Yritykset ja tavaramerkit 8 Olympialaiset 9 Viro 10 Naiset 11 Paralympialaiset 12 Informaatiotiede 13 Tietotekniikka 14 Kemia ja farmasia 15 Venäjä 16 Liikenne 17 Pääkaupunkialueet Itämeren rannalla 18 Kuvitus 19 Tieteilijät 20 Luetuimmat artikkelit 2017 21 Päivitystä kaipaavat sivut 22 Vedenalainen maailma 23 Italia, San Marino ja Vatikaani 24 Pohjoismaat ilman Suomea 25 Koulutus ja 1990-luku 26 Uudet artikkelit 27 Kielet ja kirjaimet 28 Geologia 29 Nykyiset ja entiset Guineat 30 Antiikki 31 Yhdyskuntatekniikka 32 Alkuperäiskansat 33 Siirtomaahistoria ja tutkimusmatkailu 34 Moottoriurheilu ilman Formula 1:tä ja rallia 35 Muunkielisten Wikipedioiden suomalaiset 36 Tyngät 37 Ranska 38 Tekstiilit ja vaatteet 39 1950-luku 40 Yhdysvallat ja Kanada 41 Mysteerit ja näennäistiede 42 Rikollisuus ja poliisitoimi 43 Pesäpallo ja sen sukulaispelit 44 Ongelmia näkökulmassa 45 Yhdistynyt kuningaskunta 46 Uskonto 47 Järjestöt ja säätiöt 48 Pohjoismaiset hiihtolajit 49 Vesiliikenne 50 Tyynimeri 51 Sisällissodat 52 Luettelot >>