Wikipedia:Vertaisarviointi
Tie suositelluksi artikkeliksi |
---|
Suositellusta artikkelista voidaan |
Tie suositelluksi luetteloksi |
---|
Suositellusta luettelosta voidaan |
Tällä sivulla Wikipedian käyttäjät voivat pyytää vertaisarviointeja erityisen paljon muokkaamilleen artikkeleille. Vertaisarvioinnin tärkein tavoite on artikkelien laadun parantaminen. Arvioinnin aikana on tarkoitus saada muilta käyttäjiltä niin paljon palautetta ja parannusehdotuksia, että artikkelilla olisi lopulta hyvät mahdollisuudet päästä suositeltujen artikkelien tai suositeltujen luetteloiden joukkoon.
Ennen kuin artikkeli voidaan asettaa ehdolle suositelluksi artikkeliksi tai luetteloksi, sen tulee olla vertaisarvioinnissa vähintään kaksi viikkoa. Vertaisarvioinnin kestolla ei ole takarajaa, mutta arvioinnin voi kuitenkin päättää, kun palautteen mukaiset tarpeelliset lisäykset ja korjaukset on tehty, eikä uusia parannusehdotuksia ole tullut enää neljään viikkoon.
Ohjeita
[muokkaa wikitekstiä]Pyynnön tekeminen
[muokkaa wikitekstiä]- Kuka tahansa voi esittää pyynnön vertaisarvioinnille tällä sivulla. Artikkelin, jolle tätä laatuarviointia pyydetään, tulisi olla jo pitkähkö, usean kappaleen mittainen. Artikkelin ei tarvitse kuitenkaan olla jotakin statusta ajatellen ”valmis”, vaan vertaisarviointia voi pyytää sellaisellekin artikkelille, jota pitää vielä parantaa.
- Jos mahdollista, erittele ne kohdat, jotka mielestäsi eniten kaipaavat parannusta. Ole valmis muokkaamaan artikkelia esitettyjen ehdotusten mukaisesti, jotta ehdotuksista todella olisi hyötyä.
- Voi olla hyödyllistä kertoa, mikä vertaisarvioinnin tavoite on: esimerkiksi tietyn laatutason tavoittelu, laatumerkityn mutta ongelmaisen artikkelin parantelu jotta laatumerkintää ei tarvitsisi poistaa, tai vain artikkelin parantaminen.
- Liitä uusi pyyntö listan ylimmäksi.
- Liitä artikkeliin vertaisarviointimalline {{vertaisarviointi}}. Se näyttää sivulla tällaiselta:
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja muokkaamalla tätä artikkelia. Mainitsethan tekemistäsi muutoksista vertaisarviointisivulla. Vertaisarvioinnin päätyttyä tämän huomautuksen voi poistaa. |
Kuinka pyyntöön vastataan
[muokkaa wikitekstiä]- Tutki alla olevaa listaa artikkeleista, ja valitse mieleisesi. Käy lukemassa artikkeli, ja pohdi, mitä asioita siinä voitaisiin parantaa: Onko artikkeli liian lyhyt tai pitkä, onko sen rakenne looginen, ovatko artikkelin faktat oikeita, onko sen kieliasu hyvä, onko lähteet merkitty oikein ja onko niitä riittävästi jne. Lisää kommenttisi tälle sivulle artikkelin otsikon alle.
- Jos muokkausehdotus on vähäpätöinen ja/tai sinulla on aikaa korjata, kerro myös tällä sivulla, että olet muokannut kyseisen kohdan artikkelista.
- Artikkelin kehityksen seuraamisen helpottamiseksi lisää vertaisarviointisivulle maininta kommenttien perusteella tekemistäsi muokkauksista.
Vertaisarvioinnin päättäminen
[muokkaa wikitekstiä]- Vertaisarvioinnin avaaja voi päättää vertaisarvioinnin sitten kun se on hänen mielestään täyttänyt tavoitteensa. Kun arviointipyyntö on ollut neljä viikkoa ilman uusia kommentteja, arviointi on suositeltavaa päättää joka tapauksessa. Voit halutessasi kuitenkin ensin lisätä keskustelun loppuun tällaisen varoituksen (voit samalla muokata sitä halutessasi):
- [[Kuva:Out of date clock icon 2.svg|28px]] Viimeisestä kommentista on kulunut [näin kauan], joten arkistoin vertaisarvioinnin [N] päivän kuluttua, ellei uusia kommentteja tule. --~~~~
- Arvioinnin päätyttyä poista vertaisarviointikeskustelu tältä sivulta ja siirrä arkistoituna artikkelin keskustelusivulle otsikon Arkistoitu vertaisarviointi alle. Jos vertaisarviointeja on ollut aiemmin, numeroi otsikko arabialaisin numeroin (Arkistoitu vertaisarvionti 2). Myös ensimmäiselle vertaisarvioinnille voi antaa numeron 1. Arkistoinnissa voi käyttää {{Arkistoitu osa}}-mallinetta näin:==Arkistoitu vertaisarviointi==
{{Arkistoitu osa}}
[kopioitu vertaisarviointi]
</div> - Lisää artikkelin keskustelusivulle mallineen {{Artikkelin historia}} avulla oikea {{Artikkelitapahtuma}}:{{Artikkelin historia|va|Täydennä riville artikkelin nimi, arvioinnin päivämäärät ja ikilinkki ("oldid"). Ikilinkki kopioidaan artikkelisivun vasemman "Työkalut"-linkkivalikon "ikilinkki"-linkistä avautuvan sivun urlin lopusta.
{{Artikkelitapahtuma|tapahtuma=va|ajankohta=pp.–pp.kk.vvvv|linkki=#Arkistoitu vertaisarviointi|tulos=Arvioitu|oldid=Ikilinkki}}
}} - Poista {{Vertaisarviointi}}-malline artikkelin alusta.
- Kun vertaisarviointi on päättynyt kestettyään vähintään kaksi viikkoa, artikkelin voi viedä suositeltu artikkeli -äänestykseen, suositeltu luettelo -äänestykseen tai laatuarviointiin.
Katso myös
[muokkaa wikitekstiä]- Wikipedia:Ehdokkaat suositelluiksi artikkeleiksi
- Laatuarvioinnissa olevat artikkelit eli hyväksi tai lupaavaksi ehdotetut
Vertaisarviointipyynnöt
[muokkaa wikitekstiä]Koraani-artikkeli on luokitukseltaan hyvä artikkeli, ja mielestäni se voisi olla myös suositeltu artikkeli. Luin sen läpi ja huomasin, että artikkeli on todella hyvin ja siististi kirjoitettu ja että kaikki tai lähes kaikki tiedot on lähteistettu. Artikkeli voisi yltää suositeltuihin artikkeleihin, jos esimerkiksi kaikille väitteille löytyisi lähteet. Myös mielestäni osioita "Koraanin arvostelua" ja "Koraanin laki" voisi sisällöllisesti täydentää. Jos on muita korjausehdotuksia, tässä voisi niitä ottaa esille. --Fi-info-la (Fi-info-la) 25. tammikuuta 2025 kello 21.47 (EET)
- Kun äsken siistin artikkelia ja lisäsin lähdepyyntöjä, harkitsin artikkelin laittamista arviointiin, mutta tarkoitus olisi ollut harkita hyvän artikkelin statuksen poistamista. Kirjoittajat ovat tehneet hyvää työtä, mutta lähteet on merkitty puutteellisesti ja osin teknisesti väärin. Käyttäjä Peltimikon työstämän Ha-statuksen jälkeen artikkeliin on tehty lisäyksiä koskien revisionistista näkökulmaa Koraanin syntyyn. Wikipediassa oli Kommenttipyyntö/Islam-aiheiset artikkelit, mutta se ei niinkään koskenut tätä. Asioiden painoarvoa artikkelikokonaisuudessa pitäisi kuitenkin miettiä, vrt. Criticism of the Quran -artikkelin vastine suomenkielisessä Wikipediassa on nimellä Koraanin historiallis-kriittinen tutkimus, mutta en:Quranic studies -artikkelia ei ole. Koraani-artikkeli voitaisiin laajentaa myös esimerkiksi sisältöä koskien, vrt. en:Quran. --Thi (keskustelu) 25. tammikuuta 2025 kello 22.55 (EET)
- En ole lukenut artikkelia moneen vuoteen, joten minulla ei ole siitä henkilökohtaista mielipidettä. Semminkin kun se on varmaan vuosien saatossa muuttunut viime näkemästä. Pyysin sen sijaan asiantuntija-arviota eräältä akateemiselta islam-tutkijalta, joka toivoi pysyvänsä nimettömänä, sillä ”suomenkielinen Wikipedia on (omien pienten kokemusten perusteella) aika hurja ja kurja paikka”. Koraani-artikkelista hän antoi seuraavan palautteen: ”Artikkeli ei heijastele nykytutkimuksen tilaa Koraanista. Se antaa paljon palstatilaa marginaalisille (usein ei-yliopistotutkijoiden) kirjoituksille Koraanista (mm. Inarah-liikkeen kirjoitukset). Artikkeli pitäisi kirjoittaa perin juurin uudelleen. Koraanin tutkimus on edennyt viime vuosina kovasti, kiitos Koraani-käsikirjoitusten tutkimuksen (ks. esim. Marijn van Puttenin ja François Dérochen kirjat ja artikkelit) ja Arabian niemimaan epigrafisen kenttätyön (esim. Ahmad Al-Jallad ja Christian Robin). Artikkeli on sisällöiltään hyvin puutteellinen ja sisältää myös implisiittistä ja eksplisiittistä islam-vastaisuutta, joka ei kuulu uskonnontutkimukseen.” Järkevintä olisi varmaan kirjoittaa lukusuositusten pohjalta artikkeli kokonaan uudestaan. Miihkali (K • M) 28. tammikuuta 2025 kello 14.54 (EET)
- Onpa mielenkiintoista! Kiitos tästä arviosta myös islam-tutkijalle.
- -- Fi-info-la (keskustelu) 28. tammikuuta 2025 kello 16.22 (EET)
- En ole lukenut artikkelia moneen vuoteen, joten minulla ei ole siitä henkilökohtaista mielipidettä. Semminkin kun se on varmaan vuosien saatossa muuttunut viime näkemästä. Pyysin sen sijaan asiantuntija-arviota eräältä akateemiselta islam-tutkijalta, joka toivoi pysyvänsä nimettömänä, sillä ”suomenkielinen Wikipedia on (omien pienten kokemusten perusteella) aika hurja ja kurja paikka”. Koraani-artikkelista hän antoi seuraavan palautteen: ”Artikkeli ei heijastele nykytutkimuksen tilaa Koraanista. Se antaa paljon palstatilaa marginaalisille (usein ei-yliopistotutkijoiden) kirjoituksille Koraanista (mm. Inarah-liikkeen kirjoitukset). Artikkeli pitäisi kirjoittaa perin juurin uudelleen. Koraanin tutkimus on edennyt viime vuosina kovasti, kiitos Koraani-käsikirjoitusten tutkimuksen (ks. esim. Marijn van Puttenin ja François Dérochen kirjat ja artikkelit) ja Arabian niemimaan epigrafisen kenttätyön (esim. Ahmad Al-Jallad ja Christian Robin). Artikkeli on sisällöiltään hyvin puutteellinen ja sisältää myös implisiittistä ja eksplisiittistä islam-vastaisuutta, joka ei kuulu uskonnontutkimukseen.” Järkevintä olisi varmaan kirjoittaa lukusuositusten pohjalta artikkeli kokonaan uudestaan. Miihkali (K • M) 28. tammikuuta 2025 kello 14.54 (EET)
Uudestaan Messi tänne. Pitää katsoa, jos tuon uran saisi tosiaan omaan ala-artikkeliinsa. --Porvari (keskustelu) 12. tammikuuta 2025 kello 21.31 (EET)
- Huomasin, että artikkelissa on kaksi viittausvirhettä lähteissä. En itse osaa korjata niitä, joten kerron asiasta täällä, jos joku pystyisi ne korjaamaan. Ursaiod (keskustelu) 13. tammikuuta 2025 kello 19.45 (EET)
Jees, nyt julkaistu joku ura-artikkeli ja pääartikkelia sen myötä tiivistetty; herää vain kysymys mikä kaikki sinne on relevanttia? Ura-artikkeli ei toki ole vielä parhaimmillaan. --Porvari (keskustelu) 13. tammikuuta 2025 kello 22.13 (EET)
- Jos haluaa tehdä lisää ala-artikkeleita, niin Lionel Messin saavutuksista ja ennätyksistä voisi tehdä luettelon (en:List of career achievements by Lionel Messi). Mutta ilman tuotakin pärjäisi ihan hyvin. Žietäjäx (keskustelu) 13. tammikuuta 2025 kello 22.18 (EET)
Päivitettäköön tänne tähän väliin, että olen jollain tasolla aloittanut tämän: Luettelo Lionel Messin saavutuksista. --Porvari (keskustelu) 14. tammikuuta 2025 kello 21.34 (EET)
Tekstissä lukee: "Hänestä tuli seuraavana vuonna pelatuissa MM-kilpailuissa historian nuorin turnauksessa pelannut argentiinalainen." Tarkoittaako tuo pelkkiä MM-turnauksia vai turnauksia yleisesti? Varmistan ennen kuin kielenhuollan. --Kärrmes (keskustelu) 20. tammikuuta 2025 kello 17.17 (EET)
- Nuorin pelaaja kaikki MM-turnaukset mukaan luettuina. --Porvari (keskustelu) 20. tammikuuta 2025 kello 17.57 (EET)
Tavoitteena olisi saada artikkeli suositelluksi. Koska artikkelin parantaminen on osoittautunut vaikeaksi, toivon muilta käyttäjiltä yhteistyötä, toki pyrin itse parantamaan artikkelia niin paljon kuin mahdollista. --HenriHa (keskustelu) 2. joulukuuta 2024 kello 17.02 (EET)
- Artikkelissa lukee, että Huittisilla on viisi ystävyyskaupunkia, mutta niistä on lueteltu vain neljä. Ainakin tälle asialle pitäisi tehdä jotain. - AlexIsVerySmart (keskustelu) 3. joulukuuta 2024 kello 19.22 (EET)
- Korjattu. --HenriHa (keskustelu) 5. joulukuuta 2024 kello 11.07 (EET)
- Koetan lukea tämän myöhemmin tarkkuudella läpi. Tänään kiinnitin huomiota historiaosuuteen. Hyppy kauppaluuden hakemisesta vuoteen 2008 on suuri, etenkin verrattuna Haukilahteen, joka vaikuttaisi olevan lähin vertailukohde suositulleissa artikkeleissa. En tunne Huittisia tarpeeksi hyvin, mutta viimeisten viiden vuosikymmenten rakennemuutokset ovat varmasti sitäkin kaupunkia koetelleet. Artikkelissa käsitellään tätä osittain myös muiden alaotsikoiden alla, mutta laajemmat kehityskaaret voisi detaljoida historiaan. Joka tapuksessa näyttäisi, että artikkeli on lähempänä suositellun statusta kuin ei. Teksti on selkeää ja aiheiden käsittely laajaa. Saimuri (keskustelu) 9. joulukuuta 2024 kello 00.03 (EET)
- Käyn huomenna kirjastossa katsomassa löytäisinkö lisää lähteitä tuohon historia osuuteen. Tämä olisi ensimmäinen artikkeli, jonka olen saanut suositelluksi. Muiden avustamana tosin, mutta olen myös itse käyttänyt tähän paljon aikaa. --HenriHa (keskustelu) 10. joulukuuta 2024 kello 14.07 (EET)
- Historiaosuus kaipaa tosiaan laajennusta. Kirjoitusvinkki: Hae, mitä pitäjässä tapahtui Suomen historian tärkeinä hetkinä. Lisäksi lisää kuvia olisi kiva saada artikkeliin. --Vnnen (keskustelu) 12. joulukuuta 2024 kello 17.07 (EET)
- Laajensin historiaosuutta hieman 1980-luvun ja 1990-luvun osalta. 1990-luvun lama on muutenkin merkittävä tapahtuma Suomen historiassa. --HenriHa (keskustelu) 25. joulukuuta 2024 kello 15.25 (EET)
- Historiaosuus kaipaa tosiaan laajennusta. Kirjoitusvinkki: Hae, mitä pitäjässä tapahtui Suomen historian tärkeinä hetkinä. Lisäksi lisää kuvia olisi kiva saada artikkeliin. --Vnnen (keskustelu) 12. joulukuuta 2024 kello 17.07 (EET)
- Käyn huomenna kirjastossa katsomassa löytäisinkö lisää lähteitä tuohon historia osuuteen. Tämä olisi ensimmäinen artikkeli, jonka olen saanut suositelluksi. Muiden avustamana tosin, mutta olen myös itse käyttänyt tähän paljon aikaa. --HenriHa (keskustelu) 10. joulukuuta 2024 kello 14.07 (EET)
- Saimurin lisäämän lähdepyynnön lähteistän, kun käyn hakemassa kirjastosta toisenkin kirjan. Yritän käydä perjantaina, mutta vointi on välillä huonoa, joten en lupaa hakevani sitä perjantaina, mutta yritän. --HenriHa (keskustelu) 25. joulukuuta 2024 kello 15.30 (EET)
- Artikkeli on edelleen työn alla, mutta kärsin vaikeasta psykoottisesta masennuksesta ja ensin tietokoneeni hajosi ja sitten lukitsin itseni sieltä ulos, joten muokkaan IP-osoitteella. Mutta en siis ole unohtanut tätä projektia ja se on edelleen työn alla, mutta teen jaksamisen mukaan. Olen siis HenriHa. --2001:14BA:9C33:7200:4C73:4874:8E1D:9A05 12. tammikuuta 2025 kello 00.58 (EET)
- Pyysin kirjan maanantaina, pitäisi saapua kirjastoon minä päivänä tahansa. --HenriHa (keskustelu) 16. tammikuuta 2025 kello 14.32 (EET)
- Artikkeli on edelleen työn alla, mutta kärsin vaikeasta psykoottisesta masennuksesta ja ensin tietokoneeni hajosi ja sitten lukitsin itseni sieltä ulos, joten muokkaan IP-osoitteella. Mutta en siis ole unohtanut tätä projektia ja se on edelleen työn alla, mutta teen jaksamisen mukaan. Olen siis HenriHa. --2001:14BA:9C33:7200:4C73:4874:8E1D:9A05 12. tammikuuta 2025 kello 00.58 (EET)
- Nyt on lähdepyyntö korjattu. Jos uusia parannusehdotuksia tai vastustavia kommentteja ei tule, päätän arvioinnin 31. tammikuuta ja aloitan suositeltu artikkeli -äänestyksen. Kiitos kaikille kommentoijille. --HenriHa (keskustelu) 23. tammikuuta 2025 kello 14.58 (EET)
Kauan sitten aloittamani artikkeli, joka on roikkunut puolivalmiina pari vuosikymmentä. Nyt aletaan kuitenkin olla lähellä maalia. Timo Rossi ja Tapio Liinoja ovat oikolukeneet artikkelin, joten siinä ei pitäisi olla pahoja asiavirheitä tai muita puutteita. Tavoittelen tälle suositellun asemaa. --Miihkali (K • M) 23. lokakuuta 2024 kello 19.51 (EEST)
- Lähinnä kahteen kirjaan lähteistetty, mutta hyvä kun on lähteistetty. --Höyhens (keskustelu) 25. lokakuuta 2024 kello 11.05 (EEST)
- Aiheesta ei ole kirjallisuutta paljoakaan. Lehtijuttuja toki runsaasti, mutta niissä ei liene paljoakaan sellaista, joka ei oleellisilta osiltaan löytyisi elämäkertakirjoista. Suomalaisen komiikan ja rockmusiikin yleisesityksistä saattaisi löytyä jotain. Miihkali (K • M) 25. lokakuuta 2024 kello 12.35 (EEST)
- Artikkeli kertoo, että "yhtyeellä oli optiosopimus toisesta albumista, mutta sitä ei koskaan julkaistu." Ymmärrän lauseen niin, että albumin materiaali olisi kyllä äänitetty, mutta se jätettiin julkaisematta. Onko noin, vai onko tarkoituksena ollut sanoa, että albumi jätettiin tekemättä? --Kärrmes (keskustelu) 29. lokakuuta 2024 kello 10.22 (EET)
- Taisi jäädä tekemättä, jos kohta suunnitelmia oli jo ennen bändin hajoamista (Järvelä 2012, s. 7) ja vielä sen jälkeenkin. Näistä välivuosien levytyssuunnitelmista on artikkelissa kerrottukin, mutta ne taisivat tapahtua ilman levy-yhtiön tukea. Miihkali (K • M) 29. lokakuuta 2024 kello 10.27 (EET)
- Tarkoitin siis, että voisiko tuota tarkentaa artikkelin tekstissä, mikäli lähde antaa siihen mahdollisuuden. --Kärrmes (keskustelu) 19. marraskuuta 2024 kello 08.14 (EET)
- Muotoilin artikkelitekstin selkeämmin. Miihkali (K • M) 19. marraskuuta 2024 kello 12.07 (EET)
- Tarkoitin siis, että voisiko tuota tarkentaa artikkelin tekstissä, mikäli lähde antaa siihen mahdollisuuden. --Kärrmes (keskustelu) 19. marraskuuta 2024 kello 08.14 (EET)
- Taisi jäädä tekemättä, jos kohta suunnitelmia oli jo ennen bändin hajoamista (Järvelä 2012, s. 7) ja vielä sen jälkeenkin. Näistä välivuosien levytyssuunnitelmista on artikkelissa kerrottukin, mutta ne taisivat tapahtua ilman levy-yhtiön tukea. Miihkali (K • M) 29. lokakuuta 2024 kello 10.27 (EET)
- Varsin massiivinen artikkeli, jolla kyllä sinänsä on aika vaikutusvaltaiset esilukijat. Sisältöä on paljon, kuvitusta harmillisen vähän, mille ei tietysti voi oikein mitään. Punaisia linkkejä on jonkin verran. Tiedä sitten, paljonko niistä on syytä sinistää. Johdannon nostokappale ainakin on oleellinen, ei sitä muuten johdannossa mainittaisi. Mutta yleisesti varmaan aikalailla kaikki on kerrottu ja varsin selkeästi. --PtG (keskustelu) 11. marraskuuta 2024 kello 21.51 (EET)
- Pyrin sinistämään olennaiset. Miihkali (K • M) 11. marraskuuta 2024 kello 22.42 (EET)
- Tuo vähäinen kuvitus on tosiaan ainoa, mikä itseäni askarruttaa. Suositellun artikkelin kriteereissä vaaditaan aiheeseen sopivaa kuvitusta, miten ikinä se sitten määritelläänkään. Löytyisikö yhtyeen jäsenistä kuvia bändin toiminnan ulkopuolelta elävöittämään artikkelia? --Kärrmes (keskustelu) 29. marraskuuta 2024 kello 18.51 (EET)
- Katsotaan, josko pystyisin tekemään asialle jotakin. En lupaa mitään. Miihkali (K • M) 29. marraskuuta 2024 kello 19.24 (EET)
- Vaikuttavaa työtä tosiaan ja arvovaltaiset tarkastajat. Enpä minäkään keksi tästä juuri huomautettavaa, en vanhana fanina enkä wikipedistinä. Onkohan Lintujen mahdollisesta vaikutuksesta muuta sanottavaa kuin EVVK:n tunnetuksi tekeminen? Siis onko Lapinlahden Linnut toiminut esikuvana tai innoittajana joillekin myöhemmin perustetuille yhtyeille, huumoriryhmille tai tv-viihteen tekijöille? Tietysti jos lähteet eivät tästä mitään sano, niin eipä siitä voi artikkeliinkaan kirjoittaa. --Risukarhi (keskustelu) 13. marraskuuta 2024 kello 18.53 (EET)
- Eipä tule äkkiseltään mieleen kuin hevibändi Dead Shape Figure, jonka levyllä vieraili laulamassa Tapio Liinoja. Miihkali (K • M) 14. marraskuuta 2024 kello 12.52 (EET)
- Tässä on muuten ollut pientä epäselvyyttä Poptorin julkaisemille albumeille myönnetyistä kulta- ja platinalevyistä. Lisätietoa löytyy artikkelin Kolmas jalka haudassa keskustelusivulta. Kuulisin mielelläni mielipiteitä siitä, miten asia kannattaisi pääartikkelissa ilmaista. Miihkali (K • M) 15. marraskuuta 2024 kello 22.09 (EET)
- Mainitsee, että kultalevyt on myöntänyt Poptori? Tai voisiko lisätä huomautuksen, että vuosina 2000-2003 ilmestyneistä albumeista on kulta- ja platinalevyt myöntänyt IFPIn sijaan Poptori. --Kärrmes (keskustelu) 16. marraskuuta 2024 kello 06.33 (EET)
- Lisäsin alahuomautukset. Voi miettiä muitakin ratkaisuja, mutta olkoon nyt alkajaisiksi noin. Miihkali (K • M) 16. marraskuuta 2024 kello 09.25 (EET)
- Mainitsee, että kultalevyt on myöntänyt Poptori? Tai voisiko lisätä huomautuksen, että vuosina 2000-2003 ilmestyneistä albumeista on kulta- ja platinalevyt myöntänyt IFPIn sijaan Poptori. --Kärrmes (keskustelu) 16. marraskuuta 2024 kello 06.33 (EET)
- Moi, silmäilin artikkelin läpi ja en löytänyt mitään huomautettavaa. Sopisi mielestäni suositelluksi artikkeliksi oikein hyvin. --Alex AlexIsVerySmart (keskustelu) 29. marraskuuta 2024 kello 18.05 (EET)
- Olisikohan aika päättää arviointi ja pistää äänestys pystyyn? --HenriHa (keskustelu) 5. joulukuuta 2024 kello 11.11 (EET)
- Haluaisin ensin selvittää Kärrmeksen (Kärrmesin?) esiin nostaman kuva-asian ja sinistää muutamia punalinkkejä. Miihkali (K • M) 5. joulukuuta 2024 kello 11.37 (EET)
- Linkkien sinistyshanke on edennyt aika mukavasti, mutta Pertti Jarlan sarjakuva-albumista ja Timo Rossin historiikki voisi ainakin vielä sinistää. Myös Puosu Liesisestä ja muutamista leipätekstissä mainituista sinkuista voisi tehdä artikkelit. Miihkali (K • M) 5. tammikuuta 2025 kello 19.39 (EET)
- Haluaisin ensin selvittää Kärrmeksen (Kärrmesin?) esiin nostaman kuva-asian ja sinistää muutamia punalinkkejä. Miihkali (K • M) 5. joulukuuta 2024 kello 11.37 (EET)