Westot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Westot
Merkittävät asuinalueet
Etelä-Carolina1656-1667
Virginia1667-1680
Kielet irokeesikielet,
Uskonnot Erie-intiaanien uskonto
Sukulaiskansat huronit, irokeesit

Westot olivat intiaaniyhteisö, joka asui Pohjois-Amerikan kaakkoisosissa lähellä nykyistä Augustan kaupunkia Etelä-Carolinassa.[1] Heidän taloutensa perustui kaupankäyntiin brittiläisten siirtokuntien kanssa ja he erikoistuivat erityisesti orjakauppaan. Arviot westojen määrästä vaihtelevat, mutta siirtolaisväestön tekemien muistiinpanojen pohjalta on heitä on arveltu olleen noin 800-2 000 henkeä. Enemmistö westoista tuhottiin vuonna 1680 käydyssä sodassa ja pakoon päässyt kansanosa adoptoitiin muihin heimoihin.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Westojen kauppasuhteet Virginian siirtokuntaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen havainto westoista tehtiin vuonna 1656, jolloin heidän leirinsä ilmestyivät itäiseen Virginiaan lähelle nykyistä Richmondia. Paikalliset siirtolaiset suhtautuivat aluksi vihamielisesti westoihin ja aikoivat häätää nämä pois. Virginialaisten uskallus ei kuitenkaan riittänyt avoimeen sodanjulistukseen, sillä westojen lukumäärä saattoi olla oletettua suurempi ja lisäksi heillä oli hallussaan joitakin musketteja.[2] Epävakaa tilanne johti vuonna 1658 solmittuun rauhaan, jonka juhlistamiseksi Virginian siirtokunta salli kaikenlaisen kaupankäynnin alueella liikkuvien "ystävällismielisten intiaanien" kanssa. Kaupankäynti ei rajoittunut pelkkiin turkiksiin ja elintarvikkeisiin, vaan virginialaiset alkoivat myydä westoille myös tuli-aseita ja ammuksia. [3] Tämä antoi westoille suuren sotilaallisen edun verrattuna muihin kaakkoisalueen heimoihin, jotka joutuivat turvautumaan perinteisiin jousiin ja nuoliin.[1]

Menestyksen vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhain 1660-luvulla westot alkoivat tehdä ryöstöretkiä, jotka ulottuivat Georgiaan ja Floridaan asti. Palatessaan he toivat mukanaan muista heimoista ja espanjalaisilta lähetysasemilta sieppaamiaan vankeja, joista brittien siirtokunnat maksoivat hyvin. Näin westot omaksuivat keskeiseksi elinkeinokseen orjakaupan. Menestyksensä rohkaisemina he tekivät ryöstöretkiä myös suurempien kansojen kuten cherokeiden ja creekien kyliin. Vuosikymmenen lopulla virginialaisten ja westojen välit viilenivät, kun Virginia alkoi myydä aseita ja ammuksia cherokeille ja muille pienemmille heimoille. Tämä vähensi westojen aseellista ylivoimaa ja he muuttivat juuri perustettuun Etelä-Carolinan provinssiin.[4] Siellä westot perustivat tukikohtansa Savannahjoelle Georgian rajalle ja solmivat kauppasuhteet Carolinan kauppiaisiin. Kaupankäynti osoittautui kannattavaksi kummallekin osapuolelle ja auttoi Etelä-Carolinan siirtokunnan hyvään alkuun. Siirtolaiset hyödynsivät westojen vahvasti aseistettuja sotapartioita ja käyttivät näitä barrikadina estämään espanjalaisten asutuksien leviämisen Carolinaan.[5]

Tuottoisan orjakaupan vaurastamina westot nousivat 1660-luvun aikana lähes kaksi vuosikymmentä kestävään kukoistuskauteen. He olivat koko kaakkoisrannikon menestynein kauppakansa, joskin muut heimot vaativat pääsyä mukaan kasvavaan Atlantin kauppaan.[6] Rannikon pienet heimot kammosivat westoja, sillä hyökkäyksissä henkiinjääneet kylien asukkaat kuvailivat näitä kannibaaleiksi.[7] Viittauksia kannibalismista tuli yhtä lailla niin brittien kuin espanjalaistenkin lähteistä, mutta asiaan ei koskaan saatu täyttä varmuutta.[8]

Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä Carolinaan saapuneet shawneet horjuttivat westojen asemaa nousemalla kilpaileviksi orjakauppiaiksi. Irokeesisotia paenneet shawneet eivät olleet onnistuneet hankkimaan tuliaseita Floridan espanjalaisilta, mutta asetuttuaan lähelle Charlestonia he solmivat kauppasuhteet laittomia aseita myyviin "Goose Creekin miehiin". Tämä Barbadokselta saapunut voimapolitiikkaa suosiva ryhmittymä ajoi omia etujaan ja vastusti Carolinan hallitusta ja näiden westo-liittolaisia.[9] Vuosikymmenen puoleenväliin tultaessa he aseistivat muita kaakkoisrannikon heimoja westoja lukuun ottamatta. Orja- ja asekauppa laajeni joka suuntaan samalla kun westojen merkitys kaupankäynnissä pieneni. Tilanteen korjaamiseksi westot suunnittelivat geopoliittisia strategioita, joilla pyrittiin hallitsemaan siirtokunnan omien heimojen toimia, estämään siirtolaisten matkat sisämaahan ja pitämään loitolla siirtokunnan ulkopuolelta tulevat intiaani-kauppiaat. Stretegia toimi jonkin aikaa, mutta ei pystynyt estämään kauppamarkkinoiden laajenemista.[10]

Tuho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1677 Britannian ylähuoneessa istuvat kahdeksan Carolinan perustajaa (Lord Proptietors), joilla oli kuningas Kaarle II myöntämä lupakirja päättää siirtokunnan asioista, vaativat westoille 7 vuoden kauppamonopolia. Siirtolaiset eivät kuitenkaan noudattaneet vaatimusta.[11] He jopa kielsivät westojen pääsyn siirtokuntaan koska nämä eivät olleet antaneet tyydyttävää selitystä kahden siirtolaisen murhaan.[12]

Vuosina 1678 - 1679 westojen välit huononivat entisestään Etelä-Carolinan siirtolaisten kanssa, sillä Goose Creekin ryhmittymän omavaltainen politiikka lisäsi suosiotaan. He hankkivat omat kauppatuotteensa ja orjatyövoimansa mieluummin merirosvoilta tai muilta heimoilta kuin westoilta. Myös westojen kanssa hyvissä väleissä olleet shawneet taivutettiin kääntymään näitä vastaan. Keväällä 1780 tehty westojen orjahyökkäys georgialaiselle lähetysasemalle epäonnistui, kun espanjalaiset olivat aseistaneet lähetysaseman intiaanit. Tapaus romahdutti westojen maineen orjien toimittajana.[13]

Kesällä 1780 Goose Creekin ryhmittymä rahoitti yksityisen sodan westoja vastaan. He katsoivat, että westoista oli tullut selvä este muun intiaanikaupan kehittämiselle. Lisäksi taustalla oli halu hankkia lisämaata nopeasti kasvavalle siirtokunnalle ja westojen maat olivat sopiva kohde. Carolinan perustajat Englannissa olivat täysin tietämättömiä Goose Creekin ryhmittymän suunnitelmista ja kuulivat niistä vasta kun sota oli jo ohi.[14] Westot saivat varoituksen sodan uhasta ja he lähettivät rauhanlähettilään shawneiden kylään. Lähettilään kohtalo jäi tuntemattomaksi. Pian tämän jälkeen hyvin aseistetut shawneet ja muut Carolinan intiaanit tunkeutuivat westojen kylään ja tuhosivat sen. Suuri osa kyläläisistä surmattiin tai lähetettiin orjuuteen.[13]

Viimeiset westot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäyksen aikana pakoon päässeet westot jakaantuivat moniin eri ryhmiin. Carolinalaiset, shawneet ja muut brittimieliset intiaanit jäljittivät heitä pitkään ja onnistuivat vangitsemaan tai surmaamaan joitakin pakolaisia. Vuonna 1682 erään georgialaisen creek-kylän päällikkö kertoi siirtolaisille, että hänen kansansa keskuudessa eli noin 60 westo-pakolaista. Samana vuonna 600 westoa antautui irokeesiliiton senecoille Virginiassa. Viimeinen maininta creekien parissa asuvista westoista on vuodelta 1716.[15]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Westojen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Westojen asuntoina toimivat irokeesikansoille tyypilliset pitkätalot

Westojen alkuperä selvisi, kun heidän puhumansa irokeesinkielinen murre johti intiaanihistorian tutkijat Suurten järvien rannoille asuneeseen eriein kansakuntaan. Eriet olivat asuttaneet monia kyliä Ohiossa, Pennsylvaniassa ja New Yorkissa kunnes vuosina 1654 - 1656 tapahtuneet irokeesien liittokunnan hyökkäykset olivat tuhonneet heidän kylänsä. Osa erieistä pakeni etelään ja pysähtyi Virginiaan rakentamaan tukikohtansa. Heidät tunnettiin jonkin aikaa siellä nimellä ricahecrian (rickahocan) kunnes hiedän nimensä muotoutui westoiksi Virginian Jamesjoella sijaitsevan asekauppiaiden omistaman Westover-plantaasin mukaan.[2]

Populaatio ja kylät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisten lähdetiedot westojen lukumääristä vaihtelevat suuresti, mutta keskimääräisen arvion mukaan heitä oli noin 800 - 2 000. Populaation määrän vaihtelu vuosien 1656 - 1680 välillä oli sidoksissa heidän sotaiseen luonteeseensa ja siihen, että he luultavasti adoptoivat sotavankeja, enimmäkseen naisia ja lapsia. Westojen pääkylässä Hickauhaugaussa vuonna 1674 vieraillut tohtori Henry Woodward ei onnistunut laskemaan kylän asukkaita, mutta arvioiden mukaan sotureita oli joitakin satoja ja asukkaita tuhat. Jos westoilla oli useampia kyliä, niistä ei ole merkintöjä.[16] Woodwardin mukaan westojen pitkientalojen kattoparruissa roikkui joukoittain muilta intiaaneilta otettuja päänahkoja. Mahdollisten hyökkäysten vuoksi kylä oli suojattu sisämaan puolelta kaksinkertaisella paaluvarustuksella, mutta jätetty joenpuolelta heikommin suojatuksi.[17] Vierailunsa aikana Woodward sai isänniltään lahjaksi oman orjan, joka oli nuori intiaanipoika.[18]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bowne, Eric: The Westo Indians. Univ Alabama Press, 2005. ISBN 978-0817351786 (englanniksi)
  • Edgar, Walter B.: South Carolina: A History. Univ of South Carolina, 1998. ISBN 978-1570032554 (englanniksi)
  • Silverman, David J.: Thundersticks. Belknap Press, 2016. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  • Virrankoski, Pentti: Pohjois-Amerikan intiaanit - intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukon-joelle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1994. ISBN 951-717-7887
  • Warren, Stephen: The Worlds the Shawnees Made: Migration and Violence in Early America. Univ of North Carolina Press;, 2014. ISBN 978-1469611730 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b History &Archaelogy: Westo .georgiaencyclopedia.org. (englanniksi)
  2. ↑ a b Silverman 2016, s. 60.
  3. ↑ Bowne 2005, s. 58.
  4. ↑ Silverman 2016, s. 62.
  5. ↑ Edger 1998, s. 86.
  6. ↑ Bowne 2005, s. 89.
  7. ↑ Warren 2014, s. 13.
  8. ↑ Bowne 2005, s. 69-70.
  9. ↑ Edger 1998, s. 85.
  10. ↑ Bowne 2005, s. 105.
  11. ↑ Silverman 2016, s. 64.
  12. ↑ Bowne 2005, s. 98.
  13. ↑ a b Bowne 2005, s. 99.
  14. ↑ Bowne 2005, s. 100.
  15. ↑ Bowne 2005, s. 106-107.
  16. ↑ Bowne 2005, s. 25.
  17. ↑ Warren 2014, s. 89.
  18. ↑ Bowne 2005, s. 84.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Westot&oldid=22821368”