Vuoriloikko
| Vuoriloikko | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Saniaiset Pteridophytina |
| Luokka: | Polypodiopsida |
| Lahko: | Polypodiales |
| Heimo: | Loikkokasvit Cystopteridaceae |
| Suku: | Loikot Cystopteris |
| Laji: | montana |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Vuoriloikko (Cystopteris montana) on pienikokoinen, vuoristoissa ja arktisilla alueilla tavattava saniainen.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_IMG_1463.jpg)
Vuoriloikon maavarsi on pitkä ja musta. Yksittäin maavarresta nousevat lehdet kasvavat 10–40 cm korkeiksi. Lehden ruoti on 1–2 kertaa lehtilavan pituinen, väriltään vihreä tai oljenkeltainen. Lehtilapa on 7–12 cm pitkä, kolmiomainen tai leveänpuikea ja kolme kertaa parilehdykkäinen. Lehdykät ovat kolmiomaisen puikeita ja suippoja, alin lehdykkäpari on selvästi muita isompi. Pikkulehdykät ovat suippotyvisiä. Lehtien alla sijaitsevat itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä. Suomessa vuoriloikon itiöt kypsyvät heinä-elokuussa. Itiöpesäkkeiden kypsyessä niiden katesuomut varisevat pois. Vuoriloikon murskatut lehdet tuoksuvat karvasmantelilta.[2][3]
Vuoriloikko muistuttaa läheisesti vaalealoikkoa (C. sudetica), jota ei kuitenkaan tavata Suomesta.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimensä mukaisesti vuoriloikkoa tavataan erityisesti vuoristoalueilla sekä myös arktisilla alueilla. Euroopassa sitä kasvaa Pyreneillä, Alpeilla, Apenniineilla, Karpaateilla, Balkanin niemimaalla, Skotlannissa, Kaukasuksen alueella ja Fennoskandian vuoristo- ja tunturialueilla Ruotsissa, Norjassa sekä Suomessa, josta levinneisyysalue jatkuu laikuttaisena Pohjois-Venäjälle ja edelleen Siperiaan. Pohjois-Amerikassa vuoriloikkoa kasvaa Alaskassa, Kalliovuorten pohjoisosissa ja mantereen koillisosassa. Lisäksi sitä esiintyy muun muassa Turkissa, Kiinassa ja Grönlannissa.[4]
Suomessa vuoriloikkoa kasvaa ainoastaan Pohjois-Suomessa, ja sielläkin levinneisyysalue on hajanainen. Eteläisimmät havainnot ovat Kainuusta. Pohjoisempana lajin runsaimpia keskittymiä on Kuusamossa ja Kittilässä.[5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoriloikko viihtyy kosteissa lehdoissa, ohutturpeisissa lehto- ja lettokorvissa, lähteiköissä ja tihkupinnoilla. Laji on kalkinvaatija.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen Lajitietokeskus 2022: Suomen eliölajien lajiluettelo 2021.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 52–53.
- ↑ a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 52.
- ↑ Den virtuella floran: Finbräken (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 8.10.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Vuoriloikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 8.10.2011.