Jean-Baptiste Lamarck

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean-Baptiste Lamarck
Henkilötiedot
Syntynyt1. elokuuta 1744
Bazentin-le-Petit, Somme
Kuollut28. joulukuuta 1829 (85 vuotta)
Pariisi
Koulutus ja ura
Instituutti Ranskan tiedeakatemia
Muséum national d'histoire naturelle
Jardin des Plantes
Tutkimusalue biologia
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Jean-Baptiste Pierre Antoine de Monet, Chevalier de Lamarck (1. elokuuta 1744 Bazentin-le-Petit, Somme18. joulukuuta 1829 Pariisi) oli merkittävä 1800-luvun luonnontieteilijä. Hänen mukaansa on nimetty lamarckismi. [1] Yhtenä ensimmäisistä hän käytti termiä biologia sen nykyaikaisessa merkityksessä.

Lamarck muistetaan jo hylätystä perinnöllisyysteoriastaan eli hankittujen ominaisuuksien periytymisestä, jota nykyään kutsutaan lamarckismiksi. Kuitenkin muun muassa Charles Darwin piti häntä ensimmäisenä evoluutioteorian ajatusten esittäjänä. Esimerkiksi vuonna 1861 Darwin kirjoitti[2]:

»Lamarck oli ensimmäinen jonka päätelmät aiheesta saivat osakseen laajempaa huomiota. Tämä perustellusti maineikas luonnontieteilijä julkaisi ensimmäiset ajatuksensa 1801 ... hän teki ensimmäiset arvovaltaiset huomiot sen todennäköisyydestä, että kaikki muutokset niin orgaanisessa kuin epäorgaanisessakin maailmassa johtuvat mekaanisista säännöistä eivätkä yliluonnollisen väliintulosta.»

Lamarckin oma teoria evoluutiosta perustui ajatukseen, että yksilöt sopeutuvat ympäristöönsä elämänsä aikana ja siirtävät hankitut ominaisuudet jälkeläisiinsä. Jälkeläiset lisäävät vanhemmilta perittyjen sopeutumien päälle itse oppimansa ominaisuudet ja saavuttavat näin evolutionääristä etua. Ympäristöön sopeutumisen mekanismiksi Lamarck esitti, että yksilöt pystyvät parantamaan tiettyä ominaisuuttaan harjoittamalla niitä. Samalla ominaisuudet, joita eliö ei harjoita, häviäisivät. [1] Vaikkakaan tämä käsitys evoluutiosta ei kokonaan olekaan lähtöisin Lamarckilta, häneen on henkilöitynyt esidarwinistinen idea biologisesta evoluutiosta.

Köyhän aatelissäädyn jäsenenä Lamarck palveli armeijassa ennen kuin hän kiinnostui luonnontieteistä ja kirjoitti moniosaisen kirjasarjan Ranskan kasvillisuudesta. Kirjasarja herätti Buffonin kreivin mielenkiinnon, ja tämä järjesti Lamarckille viran Pariisin kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan johtajana;[2] Ranskan vallankumouksen aikaan Lamarck muutti puutarhan nimen nykyiseksi Jardin des Plantesiksi.

Lamarckin työskenneltyä vuosia kasvien parissa hänet nimitettiin selkärangattomien osaston hoitajaksi ja professoriksi vasta perustettuun Muséum National d'Histoire Naturelleen. Kasvitutkimustensa ansiosta Lamarck sai Ranskan tiedeakatemian jäsenyyden. [1] Vuoteen 1800 saakka hän oli essentialisti, joka uskoi, että lajit ovat muuttumattomia. Työskennellessään Pariisin alueen nilviäisfossiilien parissa hän vakuuttui, että lajeissa tapahtuu aikojen kuluessa transmutaatioita eli muutoksia. Selityksen tälle ilmiölle hän hahmotteli 1809 ilmestyneessä teoksessaan Philosophie Zoologique.[2]

Lamarck kehitti kaksi evoluution lakia:

1. Jokaisessa eläimessä, joka ei ole ylittänyt kehityksensä rajoja, lisääntyvä ja jatkuva elimen käyttö hiljalleen vahvistaa, kehittää ja kasvattaa elintä ja antaa sille voiman, joka on riippuvainen siitä, miten kauan elintä on näin käytetty. Elimen käyttämättömyys hiljalleen heikentää ja huonontaa sitä koko ajan enemmän ja vähentää sen käytettävyyttä, kunnes elin viimein häviää.
2. Kaikki saavutetut tai hävitetyt ominaisuudet, jotka luonto on aiheuttanut yksilöille, ympäristöstä, jossa laji on ollut kauan, elimen käytön tai käyttämättömyyden kautta; Kaikki nämä ominaisuudet siirtyvät seuraavaan polveen edellyttäen, että saadut muutokset ovat yhteisiä molemmille sukupuolille tai ainakin yhteisiä yksilöille, jotka lisääntyvät nuorina. [1]

Lamarck näki alkusynnyn olevan käynnissä jatkuvasti ja siitä syntyneet yksinkertaiset eliöt muuntumassa ajan myötä (Lamarckin mekanismin kautta) monimutkaisemmiksi ja lähemmäs ihanteellista muotoa. Hän siis uskoi teleologiseen (tavoitteelliseen) prosessiin, jossa organismit tulevat täydellisemmiksi kehittyessään. Lamarckista tuli kiistelty henkilö jo elinaikanaan lähinnä siksi, että hän kritisoi paleontologi Georges Cuvierin kehitystä vastustavaa näkemystä. Lamarckin teoksiin kuului myös aineen, energian ja hydrogeologian luonteen selvittelyjä, jotka jäivät hänen omana aikanaan vaille huomiota. Myöhempi tutkimus on osoittanut hänen ymmärtäneen aikalaisiaan paremmin monia biologian peruskysymyksiä.[1]

Lamarckin puolustajien mielestä hänen maineensa on väärin perustein mustattu. He huomauttavat, että hän uskoi elimelliseen evoluutioon aikana, jolloin ei ollut mitään teoreettista perustaa selittää evoluutiota. Hän väitti myös, että tarkoitus tulee ennen ulkomuotoa, joka oli hänen aikojensa evolutionäärien keskuudessa kiistanalainen asia. Toisaalta hankittujen ominaisuuksien periytyminen on nykyään laajalti kumottu. August Weismann osoitti teorian vääräksi katkaisemalla hiiriltä häntiä ja osoittamalla, ettei tämä vamma periydy jälkeläisille. Muslimit, juutalaiset ja muut uskonnolliset ryhmät ovat ympärileikanneet miehiä satojen sukupolvien ajan ilman, että esinahassa olisi tavattu mitään havaittavia muutoksia. Lamarck itse ei kuitenkaan huomioinut vammoja tai silpomista todellisiksi hankituiksi ominaisuuksiksi. Ainoastaan sellaiset ominaisuudet, jotka ovat lähteneet eläimen omista tarpeista, periytyisivät tuleville sukupolville.

Nykyään hankittujen ominaisuuksien periytymisen teoriaa kutsutaan lamarckismiksi. Viime aikoihin asti tätä näkökulmaa on pidetty modernin genetiikan vastaisena, mutta viimeaikaiset löydökset epigenetiikasta osoittavat, että asia ei välttämättä olekaan aivan näin – hankitut ominaisuudet voivat vaikuttaa perimään epigeneettisesti. Lamarckismille voi siis olla vielä tilaa evoluution piirissä. Toinen nykyajan näkemys on, että meemiset ideat kulttuurievoluutiosta voitaisiin ajatella olevan jonkinlainen lamarckistinen, ei darwinistinen (geneettinen), ominaisuuksien perimistapa.

Darwin ylisti Lamarckin ajatusta kirjassaan The Origin of Species (Lajien synty) siitä, että tämä tuki evoluution käsitettä ja teki siitä yleisesti tunnetun, mutta myös siitä, että tämä hyväksyi elimen käytön ja käyttämättömyyden ajatuksen. Darwin kehittikin pangenesismin osittain osoittaakseen, miksi Lamarckin teoria näytti toimivan. Yhdessä useiden aikalaistensa kanssa Darwin uskoi hankittujen ominaisuuksien periytymisen ideaan, joka olikin uskottava, kunnes geneettiselle transmissiolle löydettiin solumekanismit. Muuten Darwin ymmärsi, että hänen teoriansa tulisi olemaan osittain puutteellinen, jos periytymiseen liittyvää mekanismia ei saataisi selvitettyä.

  1. a b c d e ”Lamarck”, Otavan suuri ensyklopedia, 5. osa (kriminologia-makuaisti), s. 3512. Otava, 1978. ISBN 951-1-04827-9
  2. a b c Jean-Baptiste Lamarck (1744-1829) Regents of the University of California. Viitattu 4.12.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]