Vuokko Hurme
Vuokko Hurme (s. 12. maaliskuuta 1979 Tampere) on suomalainen lastenkirjailija ja taidekasvattaja.[1]
Hurme on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.[2] Hän on työskennellyt lasten taidekasvattajana ja toimittanut kasvatusaiheista kirjallisuutta. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa lasten tietokirjoja, puuhakirjoja, kuvakirjoja ja romaaneita.[3] Hurme on kirjoittanut muun muassa kolmiosaisen, alakouluikäisille suunnatun Huimaa-fantasiaromaanisarjan, jonka osat ovat nimeltään Kiepaus, Kaipaus ja Keikaus.
Vuonna 2021 Hurme sai Tietokirjailijat ry:n Tietopöllö-palkinnon.[4] Vuonna 2021 Hurmeen Värikkäät-sarjan avausosa Tiukun salaisuus oli ehdolla Lasten LukuVarkaus -palkinnon[5] ja Runeberg Junior -palkinnon[6] saajaksi.
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tehdään taidetta, 100 vinkkiä lapsiperheen luoviin hetkiin, Minerva 2011
- Pikkurillin käsikirja, tietoa lapsista lapsille, kuvitus: Sanna Pelliccioni, Viisas Elämä 2016
- Leikkimään, teippi!, kuvitus: Suvi-Tuuli Junttila, Kustantamo S&S 2016
- Karjukirja: hauskaa puuhaa pahiksille, kuvitus: Suvi Kari, Kustantamo S&S 2017
- Peukalon käsikirja, tietoa lapsille vanhenemisesta, kuvitus: Sanna Pelliccioni, Aula & Co. 2017
- Leikkimään, pahvi!, kuvat: Suvi-Tuuli Junttila, Kustantamo S&S 2019
- Eläinhoitola Pehmo ja kiero rakki, kuvitus: Tiina Konttila, WSOY 2019
- Karkkikirja, makeaa tietoa herkkusuille, kuvitus: Anni Nykänen, WSOY 2019
- Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto, kuvitus: Tiina Konttila, WSOY 2020
- Eläinkirja: kaikenkarvaista faktaa eläinten ystäville, kuvitus: Anni Nykänen, WSOY 2021
- Minisijainen, kuvitus: Giannetta Porta, WSOY 2021
- Hirveä Nälkä, kuvitus: Noora Katto, Into 2021
- Söpöt lemmikkijyrsijät, kuvitus: Aapo Ravantti, WSOY 2021
- Maailman napa, kuvat: Suvi-Tuuli Junttila, S&S 2021
- Karmeat taruolennot, kuvitus: Julia Savtchenko, WSOY 2022
- Hirveä Hoppu, kuvitus: Noora Katto, Into 2023
- Ihanat taruolennit, kuvitus: Julia Savtchenko, WSOY 2023
- Minisijainen metsäretkellä, kuvitus: Giannetta Porta, WSOY 2023
- Housuvaara-sarja
- Housuvaaran huvipuisto: huvipuistotietoa hurjastelijoille, kuvitus: Väinö Heinonen, Into 2018
- Housuvaaran uimahalli: tietoa vesihirmuille, kuvitus: Väinö Heinonen, Into 2020
- Housuvaaran paloasema: tulipalotietoa pikku pelastajille, kuvitus: Väinö Heinonen, Into 2022
- Huimaa-trilogia
- Kiepaus. (Kuvitus: Susanna Iivanainen) S&S, 2017. ISBN 978-951-52-4294-5
- Kaipaus. (Kuvitus: Susanna Iivanainen) S&S, 2018. ISBN 978-951-52-4590-8
- Keikaus. (Kuvitus: Susanna Iivanainen) S&S, 2019. ISBN 978-951-52-4879-4
- Värikkäät-sarja
- Värikkäät: Tiukun salaisuus. (Kuvitus: Reetta Niemensivu) S&S, 2020. ISBN 978-951-52-5121-3
- Värikkäät 2: Kirjava kartano. (Kuvitus: Reetta Niemensivu) S&S, 2021. ISBN 978-951-52-5276-0
- Värikkäät 3: Varjovieras. (Kuvitus: Reetta Niemensivu) S&S, 2022. ISBN 978-951-52-5579-2
- Värikkäät 4: Vaara värikylpylässä. (Kuvitus: Reetta Niemensivu) S&S, 2022. ISBN 978-951-52-5749-9
- Värikkäät 5: Tulisiskot. (Kuvitus: Reetta Niemensivu) S&S, 2023. ISBN 978-951-52-5993-6
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hurme Vuokko Suomen Nuorisokirjailijat. Viitattu 14.6.2023.
- ↑ Vuokko Hurme Aula & Co. Viitattu 14.6.2023.
- ↑ Vuokko Hurme S&S. Viitattu 23.7.2022.
- ↑ Vuoden 2021 Tietopöllö-palkinto Vuokko Hurmeelle 25.8.2021. Suomen tietokirjailijat ry. Viitattu 31.8.2021.
- ↑ Lasten LukuVarkaus -finaalikirjat 2021 Kirjasampo.fi. 8.3.2021. Viitattu 23.7.2022.
- ↑ Tulivirta, Henriika: Runeberg Junior -palkintoehdokkaat 2021 julkistettu Kirjasampo.fi. 12.11.2020. Viitattu 14.6.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vuokko Hurmeen verkkosivut
- Vuokko Hurme WSOY:n sivuilla
- Puukka, Päivi: Moni oman alansa huippu kirjoittaa tietokirjoja lapsille työnsä ohessa – vaikka yöllä jos aika ei muuten riitä Yle Uutiset. 30.8.2019.
- Horila, Heidi: Satujen avulla lapsi oppii käsittelemään synkkiä asioita Kirjastolehti. 16.2.2017.
- Jaetut maailmat: Vuokko Hurme ja Heini Saraste järjestävät maailmojaan kirjoittamalla Yle Areena. 2.2.2019.