Volframiheksakloridi
| Volframiheksakloridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | WCl6 |
| Moolimassa | 396,54 |
| Ulkomuoto | Tummansininen kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 275 °C[1] |
| Kiehumispiste | 346 °C[1] |
| Tiheys | 3,52 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Volframiheksakloridi eli volframi(VI)kloridi (WCl6) on volframin ja kloorin muodostama epäorgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään kemian prosesseissa katalyyttinä ja volframipinnoitteiden sekä muiden volframiyhdisteiden valmistamiseen.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa volframiheksakloridi on tumman violetinsinistä kiteistä ainetta. Yhdiste hydrolysoituu veden vaikutuksesta kidevedelliseksi volframitrioksidiksi eli volframihapoksi, mutta liukenee tetrakloorimetaaniin ja hieman hiilidisulfidiin. Yhdiste reagoi helposti nukleofiilien kuten bromidi-ionien, alkoksidien ja organolitiumyhdisteiden kanssa muodostaen johdannaisia, joissa klooriatomit ovat korvautuneet muilla nukleofiileilla. Volframiheksakloridi on suhteellisen voimakas hapetin ja voidaan pelkistää pelkistimien kuten vedyn tai punaisen fosforin avulla muiksi volframin klorideiksi, joissa volframi on alemmalla hapetusasteella ja lopulta metalliseksi volframiksi. Volframikloridi laajenee voimakkaasti jäähdytettäessä alle 168 °C:n lämpötilaan.[1][2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Volframiheksakloridia valmistetaan alkuaineistaan volframista ja kloorista 600 °C:n lämpötilassa. Muodostuva sula tuote jäähdytetään, jolloin se kiteytyy.[3][4][5]
- W + 3 Cl2 → WCl6
Volframiheksakloridia käytetään muun muassa alkeenien metateesissa käytettävien katalyyttien valmistamiseen. Muita käyttökohteita ovat muiden metallien tai metallioksidien päällystäminen ohuella volframikerroksella, muiden volframiyhdisteiden kuten volframiheksabromidin valmistus ja metallurgiassa fluksina.[3][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1019-1020. (2nd Edition) Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4 (englanniksi)
- ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 1129. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.12.2014). (englanniksi)
- ↑ a b c Thomas W. Penrice: Tungsten Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 13.12.2014
- ↑ a b c Erik Lassner, Wolf-Dieter Schubert, Eberhard Lüderitz & Hans Uwe Wolf: Tungsten, Tungsten Alloys, and Tungsten Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 13.12.2014
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1386. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.12.2014). (englanniksi)