Volframihappo
| Volframihappo | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | H2WO4 |
| Moolimassa | 249,856 g/mol |
| Ulkomuoto | Keltainen jauhe[1] |
| Sulamispiste | 100 °C (hajoaa)[2] |
| Tiheys | 5,5 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Volframihappo (H2WO4) on epäorgaaninen volframin yhdiste, jota voidaan pitää volframitrioksidin hydraattina (WO3·H2O). Yhdistettä voidaan käyttää muiden volframiyhdisteiden valmistukseen ja keltaisena väriaineena.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa volframihappo on keltaista amorfista jauhetta. Se ei liukene veteen eikä happoihin, mutta on luonteeltaan hapanta ja liukenee emäsliuoksiin kuten hydroksideihin ja ammoniakkiin muodostaen volframaattisuoloja. Vetyfluoridi liuottaa volframihappoja muodostaen komplekseja.[1][3][4][5]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Volframihappoa muodostuu keltaisena usein kolloidisena sakkana käsiteltäessä kuumia volframaattisuolaliuoksia, esimerkiksi ammoniumparavolframaattia, hapoilla. Kylmistä liuoksista saostuu tyypillisimmin valkoista sakkaa, joka on vaihtelevia määriä kidevettä sisältävää volframitrioksidia. Volframihappoa muodostuu myös useiden volframiyhdisteiden kuten volframiheksafluoridin, -heksakloridin ja -heksabromidin reagoidessa veden kanssa.[1][3][4][5]
Volframihappoa käytetään hyvin puhtaan hienojakoisen metallisen volframin valmistuksessa. Lisäksi sitä voidaan käyttää muiden volframiyhdisteiden valmistukseen ja kirkkaankeltaisena pigmenttinä lasitteissa.[3][4][5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 209. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
- ↑ a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–96. (39th Edition) CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.2.2016). (englanniksi)
- ↑ a b c Thomas W. Penrice: Tungsten Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 23.2.2016
- ↑ a b c Erik Lassner, Wolf-Dieter Schubert, Eberhard Lüderitz & Hans Uwe Wolf: Tungsten, Tungsten Alloys, and Tungsten Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 23.2.2016
- ↑ a b c Erik Lassner,Wolf-Dieter Schubert: Tungsten, s. 153. Springer, 1999. ISBN 978-0-306-45053-2 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.2.2016). (englanniksi)