Voikahvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Voikahvi on kahvijuoma, joka koostuu kahvista, voista ja MCT-öljystä.[1] Kahvireseptin on kehittänyt yhdysvaltalainen IT- ja terveysyrittäjä Dave Asprey vuonna 2009. Aspreyn mukaan voikahvi tehostaa oppimista ja painonpudotusta, ja juoma onkin saavuttanut suuren suosion maailmanlaajuisesti.[1] Tutkittuja terveyshyötyjä ainesosista on kuitenkin vähän.[2]

Valmistaminen ja ainesosat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aspreyn reseptiin kuuluu 2 dl mahdollisimman hyvälaatuista kahvia, jonka joukkoon sekoitetaan 1 rkl suolatonta voita ja 1 rkl MCT-öljyä.[3] Kaikki ainekset sekoitetaan blenderissä, ja juoma nautitaan kuumana.

Kahvilla väitetään olevan terveyshyötyjä. Juoma sisältää paljon antioksidantteja ja kohtuullisesti käytettynä kahvin sisältämä kofeiini piristää. Lisäksi kahvin väitetään tehostavan rasvanpolttoa, sillä kofeiinin väitetään tehostavan aineenvaihduntaa.[4] Lisäksi jotkut tutkimukset ovat osoittaneet kahvin ennalta ehkäisevän joitakin sairauksia. Lisäksi kahvin on väitetään myös nostattavan mielialaa.[4]lähde?

Voin lisääminen juomaan on vanha perinne. Muun muassa saamelaisten, mongolialaisten ja etiopialaisten on tiedetty lisäävän juomansa joukkoon voita.lähde? Voi on energiapitoinen lisä juomaan, ja lisäksi se on tyydyttynyttä rasvaa. Rasvan syöminen runsaasti voi kohottaa veren LDL- ja HDL-kolesterolipitoisuutta ja lisätä sydän- ja verisuonitautiriskiä. Elimistön reagoiminen rasvaan on kuitenkin yksilöllistä.

MCT-öljy on juoman toinen rasvakomponentti. MCT tulee englannin kielen sanoista medium-chain triglycerids ja tarkoittaa keskipitkiä triglyseridiketjuja. Näiden keskipitkien triglyseridien sanotaan olevan hiukan erilaisia kuin lyhyt- ja pitkäketjuiset. Keskipitkien triglyseridien sanotaan kulkeutuvan elimistössä suoraan maksaan eivätkä ne siten varastoituisi. Lisäksi MCT-öljyn väitetään kiihdyttävän rasvanpolttoa[3]lähde?

  1. a b Rasvakahvi-ilmiö saapui Suomeen – kahviin lorautetaan nyt voita ja öljyä HS.fi. Arkistoitu 24.10.2016. Viitattu 24.10.2016.
  2. Kahviin lisätään nyt myös voita, mutta onko siitä mitään hyötyä? HS.fi. Arkistoitu 25.10.2016. Viitattu 24.10.2016.
  3. a b Bulletproof kahvi eli voikahvi - Lifted.fi Lifted.fi. 25.7.2014. Arkistoitu 24.10.2016. Viitattu 24.10.2016.
  4. a b 13 Health Benefits of Coffee, Based on Science Authority Nutrition. 25.11.2013. Arkistoitu 24.10.2016. Viitattu 24.10.2016.