Vladimir Aleksandrov (fyysikko)

Vladimir Valentinovitš Aleksandrov (ven. Владимир Валентинович Александров; 1. tammikuuta 1938 Pamjat Parižskoi Kommuny, Gorkin alue – kadonnut 31. maaliskuuta/1. huhtikuuta 1985) oli neuvostoliittolainen fyysikko.

Aleksandrov opiskeli Moskovan fysiikan ja teknologian instituutissa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1967. Hän työskenteli Nikita Moisejevin kanssa Neuvostoliiton tiedeakatemian tietojenkäsittelykeskuksessa. Aleksandrov teki yhteistyötä myös Yhdysvaltain ilmakehätutkimuksen keskuksen ja Lawrence Livermore National Laboratoryn tutkijoiden kanssa. Carl Saganin varoitettua maaliskuussa 1983 ydinsodan tuhoisista ilmastovaikutuksista Aleksandrov alkoi tutkia aihetta ja päätyi ilmastomallinnuksellaan vastaaviin johtopäätöksiin ydintalvesta. Neuvostoliitto salli Aleksandroville huomattavan kansainvälisen matkustusvapauden. Aleksandrov meni Saganin kanssa Vatikaaniin varoittamaan Johannes Paavali II:ta ydinkatastrofista ja puhui Yhdysvaltain senaatin edessä. Yhdysvaltalaisia tutkijoita päästettiin vastavuoroisesti vierailemaan Aleksandrovin kotona Moskovassa.

Aleksandrovilla oli vaimo ja tytär.

Katoaminen ja sitä koskevat teoriat

Aleksandrov katosi maaliskuun 31. ja huhtikuun 1. päivän välisenä yönä 1985 Madridissa. Hän oli vieraillut ydinaseita vastustaneiden liikkeiden kansainvälisessä kokouksessa Córdobassa. Córdobasta hän lähti 31. maaliskuuta Madridiin, jossa häntä ei tavoitettu hotellihuoneestaan aamulla 1. huhtikuuta. Laajan yleisön huomion katoaminen sai osakseen Nature-lehden julkaistua aihetta koskeneen ruotsalaisen raportin heinäkuussa 1985. Nature piti kaukaa haettuina arveluita, joiden mukaan Aleksandrov olisi loikannut, joutunut väkisin palautetuksi Neuvostoliittoon tai tullut tapetuksi loikkauksen tai neuvostovastaisten puheiden estämiseksi. Konservatiivinen kolumnisti Ralph de Toledano kertoi 1980-luvulla saaneensa yhdysvaltalaiselta tutkijalta puhelun, jonka mukaan kaksi todistajaa oli nähnyt Aleksandrovin tulleen pakotetuksi autoon ja viedyksi Neuvostoliiton suurlähetystölle. Hänen mukaansa väitteiden tueksi ei ollut esitetty todisteita vaan eri teorioissa oli käsitelty myös loikkaamista Yhdysvaltain tiedustelun palvelukseen ja brittitiedustelun vangitsemaksi joutumista. 1. huhtikuuta 1985 Neuvostoliiton suurlähetystö teki epävirallisia tiedusteluja Aleksandrovin olinpaikasta, ja 17. huhtikuuta 1985 Neuvostoliiton suurlähetystö esitti Espanjan hallitukselle virallisen pyynnön kadonnut henkilö -tutkinnasta. Toimittaja Andrew Revkinin mukaan Aleksandrov oli viimeisen kerran nähty hotellinsa vieressä olleen bingosalin ulkopuolella.

Tieteenhistorioitsija Giulia Rispoli käsitteli Aleksandrovin katoamista esseekokoelmassaan De la guerra fria al calientamento global (2019). Hän esitteli teoriaa CIA:n osuudesta, mutta myönsi, ettei todisteita ole sen kummemmin CIA:a kuin KGB:takaan vastaan. Historioitsija Lino Camprubín mukaan katoamistapauksessa kuitenkin oli samankaltaisuuksia Jamal Khashoggin murhan kanssa. Ilmastotutkija Mike Wallacen mukaan paljon CIA:n syyttämistä uskottavampi selitys on politiikkaan liittymätön rikos, kuten ryöstö. Neuvostoliiton suurlähetystön virkailijoiden ja Córdoban kommunistisen pormestari Julio Anguitan toimiston lehdistölle välittämien tietojen mukaan Aleksandrov oli ollut koko Espanjassa oleskelunsa ajan humalassa. Kolumnisti Ralph de Toledanon mukaan Aleksandrovin puhe ydinaseiden vastustajien konferenssissa oli kuitenkin saanut hyvään vastaanoton. Hän piti juopottelusyytöksiä standarditaktiikkana länsimaihin loikanneiden parjaamiseksi. Aleksandrovin tuntenut ilmastotutkija Mike Wallace kuitenkin kertoi Aleksandrovin saattaneen ajoittain juoda liiallisesti. Ilmastotutkija Michael MacCracken esitti toimittaja Andrew Revkinin kanssa näkemyksen, että Neuvostoliiton suurlähetystössä työskennelleet kuubalaiset vartijat olisivat saattaneet ylireagoida Aleksandrovin mahdolliseen humalatilaan. MacCrackenin mukaan millään organisaatiolla ei ollut nähtävissä olevaa motiivia murhaan.