Viron perustavan kokouksen vaalit
 | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
.jpg)
Viron perustavan kokouksen vaalit (vir. Asutava Kogu valimised) olivat vaalit, joissa valittiin Viron perustavan kokouksen edustajat. Perustava kokous sääti Viron perustuslain ja äänesti muun muassa Viron itsenäisyydestä ja tasavaltaisesta hallitusmuodosta. Vaalit pidettiin 1.–3. maaliskuuta 1919 Viron vapaussodan aikana. Vaalien menestyksekkäin puolue oli sosiaalidemokraatit.
Ennen vaaleja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaalit oli alun perin tarkoitus pitää helmikuussa 1919, mutta sotatilanne pakotti siirtämään ne myöhempään ajankohtaan. Puolueet olivat valmistautuneet vaaleihin talven 1918–1919 aikana. Suurimmista puolueista jokainen piti puoluekokouksen maaliskuussa 1919. Radikaalidemokraatit ja etelävirolainen demokraattipuolue olivat marraskuussa 1918 tehneet periaatepäätöksen puolueiden yhdistymisestä. Ne pitivät yhteisen puoluekokouksen 1.−3. maaliskuuta 1919, ja niistä muodostui uusi puolue nimeltä Viron kansanpuolue eli ERE. Tähän puolueeseen liittyi myöhemmin myös osa virolaisten isäntien talonpoikaisliiton eli ETL:n jäsenistä. Loput sen jäsenistä liittyivät etelävirolaisten isäntien maalaisliittoon eli EMRL:n.[1] EMRL piti oman puoluekokouksensa 19.−21. maaliskuuta. Kirkolliset piirit ja demokraattinen oikeisto liittyivät yhteen helmikuussa, ja uuden puolueen nimeksi tuli kristillinen kansanpuolue. Sen puoluekokous pidettiin 4. maaliskuuta.[2]
Sosialistipuolueet pitivät puoluekokouksensa 1.−3. maaliskuuta 1919. Sosialistipuolueista työpuolue eli ETE oli väliaikaishallituksessa. Oppositiossa olivat sosiaalidemokraatit (ESDTP) ja sosialistivallankumoukselliset (ESRP). Oppositiopuolueet ESDTP ja ESRP kävivät vaalikampanjaansa parjaamalla väliaikaishallitusta. Baltiansaksalaiset perustivat oman puolueensa nimeltä Saksalainen puolue Virossa (DPE). Siinä vaikuttivat monet niistä suurporvareista ja paroneista, jotka olivat olleet duumassa keisarin aikaan. Viron venäläiset perustivat Venäläisen kansalliskokouksen. Muut omat vaaliliittonsa muodostaneet ryhmät olivat hiidemaalaiset ja merimiehet.[2]
Vaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perustavan kokouksen vaalit pidettiin 5.−7. huhtikuuta 1919. Äänestysoikeus oli sekä miehillä että naisilla.[2] Äänestysikäraja oli 20, ja voidakseen äänestää tuli olla Viron kansalainen[3]. Myös rintamalla olleille vietiin äänestyslaatikoita. Hyväksyttyjä ääniä tuli 458 216 ja äänestysprosentti oli yli 60. Vaaleissa ehdokkaita olivat asettaneet kymmenen vaalilistaa, joista kahdeksan sai edustajan läpi. Bolševikkien osallistuminen vaaleihin oli kielletty. Bolševikkien äänet menivät pääasiassa sosiaalidemokraateille ja työpuolueelle.[2]
| Puolue | Edustajat[4] | Äänet[5] | |
| Lukumäärä | Osuus | ||
| Sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 41 | 152 341 | 33,3 % |
| Viron työpuolue | 30 | 114 879 | 25,1 % |
| Kansanpuolue | 25 | 94 892 | 20,7 % |
| Maaliit | 8 | 29 989 | 6,5 % |
| Sosialistivallankumoukselliset | 7 | 26 536 | 5,8 % |
| Kristillinen kansanpuolue | 5 | 20 157 | 4,4 % |
| Saksalainen puolue Virossa | 3 | 11 462 | 2,5 % |
| Venäläinen kansalliskokous | 1 | 5 765 | 1,2 % |
| Hiiu saare elanike partei | 1 090 | 0,2 % | |
| Üle-eestimaaline Meremeeste Liit | 795 | 0,14 % | |
| Yhteensä | 120 | 457 906 | 100 % |
Vaalien tulos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sosiaalidemokraatit olivatkin vaalien suurin voittaja 41 edustajallaan[2]. Sosiaalidemokraattien äänisaalis selittyi enimmäkseen hallituksen epäsuosiolla. Muista vasemmistopuolueista työpuolue sai 30 ja sosialistivallankumoukselliset 7 edustajaa. Keskusta sai 38 edustajaa. Liberaalipuolueista kansanpuolue sai ennakko-odotuksia enemmän edustajia, yhteensä 25. Oikeiston ja vasemmiston välimaastossa ollut Maaliit kärsi karvaan vaalitappion saaden 8 edustajaa. Kansanpuolueesta lohjennut kristillinen kansanpuolue sai 5 edustajaa, minkä lisäksi saksalaiset saivat 3 ja venäläiset yhden edustajan.[3] Vasemmiston kannatus herätti huolta väliaikaisessa hallituksessa, sillä se pelkäsi maan leimautumista länsivaltojen silmissä puolikommunistiseksi valtioksi. Tämän taas pelättiin uhkaavan länsivaltojen tukea sodassa. Vaalien jälkeen Viron väliaikainen hallitus erosi pääministeriksi noustessa työväenpuolueen Otto Strandman. Hallituksessa sosiaalidemokraatit ja työväenpuolue saivat molemmat neljä ministerinsalkkua kansanpuolueen saadessa kaksi.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mirko Harjula: Viro 1914–1922. Maailmansota, vallankumoukset, itsenäistyminen ja vapaussota. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-085-1
- Seppo Zetterberg: Viron Historia. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203