Virkkalan–Ojamon rautatie
| Virkkalan–Ojamon rautatie | |
|---|---|
 Virkkalan-Ojamon rautatie kirkkaanpunaisella |
|
| Perustiedot | |
| Reitti | Virkkalan tehtaat–Ojamon kaivokset |
| Rakennettu | 1927–1928 |
| Avattu | 1928 |
| Lakkautettu | 1970 |
| Purettu | 1971 |
| Liikenne | |
|
tehtaiden sisäistä tavara- ja henkilöliikennettä |
|
| Tekniset tiedot | |
| Pituus | 7 km |
| Raiteiden lkm | 1 |
| Raideleveys | 1 000 mm |
| Sähköistys | ei |
| Sallittu nopeus | n. 30–40 km/h |
Virkkalan–Ojamon rautatie oli Lohjan Kalkkitehdas Oy:n omistama, Virkkalan tehtaita ja Ojamon kalkkikivikaivosta yhdistänyt raideleveydeltään 1 000 mm:n kapearaiteinen rautatie, jota käytettiin etupäässä louheen ja tarvikkeiden kuljetuksiin. Lisäksi rautatiellä ajoi päivittäinen työläisjunapari. Rata rakennettiin vuonna 1925, ja sillä liikennöitiin aina vuoteen 1970 saakka.[1]
Kolmosveturin viimeinen käyttötarkastus tehtiin 17.9.1965[2].
Kalusto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radalla oli kolme höyryveturia: Henschel-höyryveturi Ykkönen (19687/1923 0-6-0WT), Orenstein & Koppel -veturi "Kakkonen" (10942/1924, 0-4-0T) ja höyryveturi Krauss 7558/1918, 0-8-0T, sekä kaksi dieselveturia: nelonen, Jung L50, 12022/1955, 0-4-4-0dh ja Viitonen, Jung L40 13950/1966, 0-4-4-0dh joiden erikoisuus oli keskellä olleeseen ohjaamoon nivelöity runko, ns. krokotiili-rakenne, joka mahdollistaa normaalia jyrkemmissä kaarteissa, nousuissa ja laskuissa ajon.
Harvinaisia dieselvetureita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dieselvetureista vanhempi numero 4, Jung L50, rakennettiin vuonna 1955 Saksassa alun perin tilaustyönä brasilialaiselle MassFerg-yhtiölle, mutta sen valmistuessa vastaanottajamaassa olikin taas kerran ollut vallankumous eikä alkuperäisestä tilaajasta saati maksajasta ollut enää sitten tietoakaan, joten veturi myytiin muutaman vuoden seisottuaan sopuhinnalla ensimmäiselle kiinnostuneelle eli Lohjan Kalkille. Se osoittautuikin niin hyväksi, että vuonna 1966 Lohjan Kalkkitehdas tilasi toisen, samantyyppisen mutta hiukan pienemmän dieselveturin samalta yhtiöltä.
Nämä veturit ovat Euroopan ainoat lajissaan, muut vastaavalla rakenteella ovat sähkövetureita. Radan vaunuihin kuului kaksi isoa ja yksi pieni matkustajavaunu työläiskuljetuksia varten, muut vaunut olivat etupäässä louheen kuljetukseen käytettyjä 1960-luvulla uusittuja kaatokippivaunuja sekä muutamia avotavaravaunuja.
Mikään radan kalustosta ei kelvannut sotakorvauksiksi.
Muuta kalustoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lisäksi tehdasalueella oli jonkin verran 600 mm raiteita, joilla liikennöi yksi omatekoinen moottoriveturi ja yksi sähköveturi. Tarkemmat tiedot puuttuvat.
Radan loppu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Virkkalan–Ojamon rautatien liikenne lopetettiin vuonna 1970, viisi vuotta Ojamon kaivoksen sulkemisen jälkeen.
Suurin osa radan kalustosta, muun muassa alle kymmenvuotiaat kaatokippivaunut, meni romuksi. Toista uudehkoa Jung-dieselveturia kaupiteltiin vuosikausien ajan eri lehdissä, kunnes lopulta se ostettiin Sveitsiin.
Kaivoksen kohtalo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ojamon kaivos suljettiin kannattamattomana vuonna 1965. Koneet ja varusteet purettiin pois ja itse louhoksen annettiin täyttyä vedellä, koska tunnelithan ulottuvat pitkälle Lohjanjärven alle ja kaivosta jouduttiin muutenkin pitämään tyhjänä vedestä raskaiden pumppujen avulla. Vanha pumppuhuone revittiin auki ja jäännökset saivat jäädä paikalleen, koska todettiin, että ne olivat liian huonokuntoisia enää hyödynnettäviksi, vain koneet ja putkistot vietiin pois. Pumppuhuoneen rauniot ovat yhä jäljellä alle kymmenen metrin syvyydessä. Nykyään kaivoksessa koulutetaan sukeltajia ja meripelastajia[3].
Rataverkon kohtalo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rata purettiin pois vuonna 1971, osa sen pohjasta on kevytliikenneväylänä. Tehdasalueen radat hävisivät jossain välissä kaikessa hiljaisuudessa, ilmeisesti ne purettiin 1 000 mm tehdasratapihaa revittäessä.
Kaluston vaiheita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Höyryveturit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henschel-höyryveturi Ykkönen (19687/1923 0-6-0WT) ja Orenstein & Koppel -veturi Kakkonen (10942/1924, 0-4-0T) sekä lähes kaikki vaunut sekä kiskotus vaihteineen myytiin romuttajalle.
Kolmoshöyryveturi (Krauss 7558/1918, 0-8-0T) ja ”saunavaunu” eli etupäässä tarkastusmatkoilla liikkuneiden johtajien käyttöön varattu pienin matkustajavaunuista, jotka alun perin sijoitettiin tehtaiden portille muistomerkiksi ovat Haapamäellä ja kaksi muuta romuttajalta ostettua matkustajavaunua odottaa kunnostusta Jokioisten Museorautatien Humppilan varikkohallissa.
Dieselveturien jatkuva työvuoro
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Krokotiili-dieselveturit ovat töissä Sveitsissä: veturi n:o 5 (Jung L40 13950/1966), 0-4-4-0dh, myöhemmin vuosina 1972-1976 Honkataipaleen tukkiradan veturi myytiin ensin Saalasti Oy:lle, jolta se meni Kymin Oy:lle, joka puolestaan, tukkiliikenteen loppumisen varmistuttua, myi sen vuonna 1982 Sveitsiin Furka-Oberalp-radalle, jossa on edelleen käytössä vaihtoveturina.[4]
Myös sen sisarveturi, entinen Virkkala-Ojamo-radan n:o 4, hiukan isompi Jung L50, 12022/1955, 0-4-4-0dh, on Sveitsissä Luzern-Stans-Engelberg-radalla vaihtoveturina.
Molemmat ovat edelleen kitkavetureita eli niihin ei asennettu Sveitsissä tavallista hammasratalaitteistoa.
Suomeen jäänyt kalusto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomeen jäänyt radan kalusto eli Krauss-veturi ja kaikki kolme matkustajavaunua ovat Jokioisten Museorautatien omaisuutta, tosin veturi ja ns. saunavaunu oli pitkään deponoitu kunnossapitoehdoin Haapamäen höyryveturipuistoon.
Veturi ja vaunu siirrettiin vuonna 2016 Humppilan varikkohalliin koska veturista oli saatu ostotarjous Saksasta.
Tämän vm. veturin erikoisuus on se, että se tuotiin maahan käytettynä: sen kerrotaan olleen alun perin panssaroitu sotilaskäyttöön, ja tieto siitä, riisuttiinko panssarointi vasta Suomessa vai vielä Saksassa ennen myyntiä, on epävarma ja ristiriitainen.
Veturi ei ole enää alkuperäisessä asussaan: sen kattila, hiekka/höyrykupu ja savupiippu ovat Lokomon 50-luvulla uusimia. Samoin alun perin nokikaapin oikeassa kyljessä ollut Latowsky-soittokello on siirretty savupiipun taakse.
Veturin keulalla olleet kaivosliikennettä varten asennetut lisäpainot on poistettu ja PT-4 -veturin tyyppinen halkoturbiini vaihdettiin hiilipiipuksi muistomerkiksi siirron jälkeen, koska halkopiippu oli jo täysin hajalle ruostunut.
Pitkällisiksi venyneiden neuvottelujen jälkeen kolmosveturi myytiin Jokioisten Museorautatien yleiskokouksen 5.11.2016 tekemällä päätöksellä saksalaiselle Selfkantbahn-rautatielle Aachenin lähelle.
Veturi siirrettiin ulos Humppilan varikkohallista 20.11.2016 ja seuraavana päivänä se lähti lavetilla kohti Saksaa.
Kuljetuksessa oli omat vaikeutensa mutta lopulta se saatiin loppuun.
Veturin kunnostus aloitettiin 7.1.2017 Veendamissa, Hollannissa, koska Selfkantbahnin tallien ovet vaativat korotusta tätä veturia varten.
Nykyisen omistajan mukaan kunnostus valmistunee vuosien 2020-21 paikkeilla.
Veturin tulevaa käyttöä on alustavasti kuvailtu monipuoliseksi ja kattavaksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Torsti Salonen: Ojamon kalkkikiviradalta 1930-luvulla sci.fi. 2001. Arkistoitu 18.1.2021. Viitattu 23. tammikuuta 2008.
- ↑ Resiina 1/2017, s. 13
- ↑ Sami Raappana: Pelastautumiskoulutusyksikkö - Koulutuksen esittely 15. kesäkuuta 2007. Meriturva. Arkistoitu 10.4.2008. Viitattu 26.8.2009.
- ↑ Honkataipaleen Jung veturit (Arkistoitu – Internet Archive) komentosilta.net
- ↑ Resiina 1/2017, s. 15
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- vaunut.org, kuva 53724: Honkataipaleen radan krokotiili-mallinen veturi, Jung 13950/1960, malli L40 B+B (0-4-4-0dh)