Albert Järvinen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Viola Ahti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka Johannes Järvinen
Albert Järvinen poseeraa pöllön kanssa 1970-luvulla.
Albert Järvinen poseeraa pöllön kanssa 1970-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt25. lokakuuta 1950
Iitti
Kuollut24. maaliskuuta 1991 (40 vuotta)
Lontoo, Englanti
Ammatti muusikko, talonmies, vaatturi
Muusikko
Taiteilijanimi Albert Järvinen
Aktiivisena 1967–1991
Tyylilajit rock and roll
hard rock
blues
funk
fuusiojazz
Soittimet kitara
Yhtyeet Kalevala
Hurriganes
Royals
Albert Järvinen Band
Levy-yhtiöt Love Records
Scandia
Sonet
Warner Music Finland

Pekka Johannes ”Albert” Järvinen (25. lokakuuta 1950 Iitti[1] – 24. maaliskuuta 1991 Lontoo) oli suomalainen rock- ja blueskitaristi. Monien mielestä Albert Järvinen oli yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista sähkökitaran soittajista. Hänet muistetaan parhaiten Hurriganesin nopeasormisena, savuke suupielessä soittavana kitaristina. Järvinen myös sävelsi salanimellä Viola Ahti.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alkuaikaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albert Järvinen sai ensimmäisen akustisen kitaransa kahdeksanvuotiaana. Hän opiskeli klassista kitaransoittoa Ivan Putilinin opastuksella, mutta lopetti saatuaan ystävältään lainaksi Tekniikan Maailman ohjeiden mukaisesti tehdyn sähkökitaran.[3] Vuonna 1965 hän osti ensimmäisen oman sähkökitaransa. 1960-luvun puolivälissä Järvinen liittyi ensimmäiseen yhtyeeseensä Unity, jossa rumpuja soitti Vesa Aaltonen.[4] Seuraavat yhtyeet olivat The Shepherd's Bush ja The Look.

Vuonna 1967 Järvinen liittyi bluesyhtyeeseen The Harp, jossa hän soitti seuraavat kaksi vuotta. Hän harjoitteli kopioimalla kaikkea, mitä The Shadows, The Beatles tai The Yardbirds olivat levyttäneet. Yksi Järvisen varhaisista esikuvista oli myös blueskitaristi Albert King, jonka mukaan Järvinen sai lempinimensä Albert.[5] Myöhemmin Järvisen kannalta tärkeiksi vaikuttajiksi muodostuivat myös Harvey Mandel, Randy California ja Todd Rundgrenin Utopia.

Lokakuussa 1969 Järvinen liittyi laulaja Kristianin taustayhtyeeseen Poison, joka myöhemmin säesti Eero Raittista. Raittisen tehtyä ensimmäisen soololevynsä Järvinen pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan levylle kappaleessa ”St. Louis Blues”, jonka säestyksestä vastasi The DDT Jazz Band.

Helmikuussa 1970 Järvinen liittyi Kalevala-yhtyeeseen, jonka Lido Salonen ja Remu Aaltonen olivat perustaneet. Syksyllä 1970 Järvinen erosi Kalevalasta riitaannuttuaan lyhytaikaisesti Aaltosen kanssa. Syksyllä 1971 hän liittyi mukaan Suomeen asettuneen bluesveteraani Eddie Boydin Euroopan kiertueyhtyeeseen. Yhtyeen rumpalina toimi Ronnie Österberg sekä basistina Tapio Seger, joka myös oli soittanut Eero Raittisen Poison- ja Help-taustayhtyeissä.[4]

Albert Järvinen kertoo kiertueesta näin:

»Melkein joka päivä oli keikka, Saksassa, Italiassa, Sveitsissä, Ranskassa. Päivässä saatettiin ajaa 500 kilometriä. Kaikki tulivat onnittelemaan, että onnea vaan amerikkalaiset. Kaikki luuli että me oltiin jenkkejä, kukaan ei uskonut että me oltiin suomalaisia – eihän Venäjällä soiteta bluesia. Ton kiertueen sopimuksessa luki, että paikassa piti olla vähintään 100 watin PA-laitteet eikä yhdessäkään ollut. Aina jouduttiin lainaamaan paikalliselta bändiltä jotkin limaiset PA-vehkeet. Mutta kyllä se oli helvetin nastaa. Tässä bändissä oli selvä jako: Eddie oli tähti ja me ei oltu! Ja me tiedettiin se helvetin hyvin.»
(Albert Järvinen, 1977.[4])

Ura Hurriganesissa 1972–1975

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 1972 Albert Järvinen liittyi Hurriganesiin Ile Kallion erottua yhtyeestä. Vuoden 1973 aikana Järvinen soitti studiokitaristina monien Love Recordsin artistien levyillä. Näitä olivat esimerkiksi Muska, Maarit ja Rauli ”Badding” Somerjoki. Viimeksi mainittu osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun Matti ja Teppo Ruohosen kappaleella ”Ja rokki soi”, jonka sovitti ja jolla soolokitaraa soitti Albert Järvinen.

Vuonna 1974 Järvinen levytti ensimmäisen soololevynsä Ride On, jolla hän soitti sekä rock/blueskappaleita sekä jazz/funk-instrumentaaleja. Laulajina olivat Pave Maijanen, Dave Lindholm ja Janne Ödner.

Royals

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuuhun 1975 mennessä Järvinen oli saanut tarpeekseen suoraviivaisesta rockista, vaikkakin hän soitti sitä vielä samana vuonna Rock-Jerryn levyllä Eezie Now. Hän erosi Hurriganesista, ja kesän aikana syntyi Royals, jossa soittivat Järvisen lisäksi Pave Maijanen (basso) ja Ippe Kätkä (rummut) sekä loppuvaiheessa myös Mikko Rintanen (kosketinsoittimet ja kitara). Nuorten lehdissä yhtyeestä tehtiin Hurriganesin haastajaa, vaikka sen tyylisuuntana oli Cream-vaikutteinen funkahtava bluesrock. Järvistä oli pyydetty myös Dr. Feelgoodiin Wilko Johnsonin tilalle, mutta hän päätti keskittyä vasta perustettuun Royalsiin. Yhtye levytti kolme albumia: Spring 76, Out ja Royals Live sekä singlen ”Rolling Bones”.

Albert oli tutustunut Nick Lowen kautta useampaan englantilaiseen muusikkoon ja oli mm. roudaamassa Doctor Feelgoodia Riihimäen Riutalla 1975. Feelgood oli kiinnostunut palkkaamaan Järvisen, mutta pesti yhtyeeseen kaatui työlupa-asioihin ja Feelgood päätyi englantilaiseen kitaristiin. [6]

Helmikuussa Nick Lowe saapui Helsinkiin levyttämään neljä kappaletta Järvisen kanssa. Lowe toi mukanaan rumpali Terry Williamsin (Love Sculpture, Man, Rockpile, Dire Straits) ja kitaristi Martin Belmontin. Näitä levytyksiä ja Järvisen raitoja ei käytetty Lowen albumilla, vaan Lowen englantilainen kitaristi soitti uusiksi Järvisen soolot. Englantilaiset tekivät yllätysesiintymisen Royalsin keikalla Tavastia-klubilla ja Raumalla. Kokoonpano Lowe, Williams, Belmont ja Järvinen soitti myös yhden keikan 1500 hengen yleisölle Tukholman Flamingossa Wasa Express -yhtyeen lämmittelijänä. He esittivät kuusi nopeasti harjoiteltua kappaletta saaden suuren suosion.[7]

Toukokuussa 1978 Royals tuli tiensä päähän. Pave Maijanen ja Albert Järvinen harkitsivat elämänkumppaneidensa kanssa Englantiin lähtemistä. Kesällä Suomessa keikkaillut Elvis Costellokin kosiskeli Albertia yhtyeeseensä. Nick Lowe oli tuolloin Elvis Costellon tuottaja. Tuntemattomiksi jääneistä syistä Albert päätti jäädä Suomeen ja liittyi Dave Lindholmin yhtyeeseen Pen Lee.

Ura Hurriganesissa 1979–1981

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albert Järvinen Kaivopuiston-keikalla syyskuussa 1980.

Huhtikuussa 1979 Albert liittyi takaisin Hurriganesiin Ile Kallion perustettua veljensä Peran kanssa The Dogs -yhtyeen. Toinen kausi Hurriganesissa kesti kahden vuoden ja kahden levyn ajan. Jälkimmäinen levy 10/80 teki Hurriganesista jälleen suositun.

Syyskuussa 1981 Järvinen joutui jättämään Hurriganesin runsaan alkoholinkäytön ja siitä seuranneen keikkojen epäonnistumisen ja peruuntumisten takia. Merkittävä syy Järvisen jo entisestäänkin huomattavaan mutta nyt lyhyessä ajassa runsaasti lisääntyneeseen alkoholinkäytöön oli hänen hyvän ystävänsä muusikko Janne Ödnerin kuolema. [8]

Ura Hurriganesin jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvinen liittyi seuraavaksi Sleepy Sleepers -yhtyeeseen, joka oli jo hieman aiemmin ottanut siipiensä suojaan Dave Lindholmin. Sleepy Sleepers tunnettiin runsaasta alkoholikäytöstään, mutta lopulta jopa Sakke Järvenpään mitta tuli täyteen. kenen mukaan?

Vuoden 1982 aikana Järvinen ja Hande Lemola (rummut) Sleepy Sleeperseistä erottuaan perustivat The Quips -yhtyeen, johon basistiksi tuli Maukka Siirala ja laulajaksi Harri Saksala. Saksalan tilalle tuli myöhemmin Kalle Fält, mutta yhtye lopetti 1983.

Vuonna 1984 julkaistiin Albert Järvinen Band nimellä ”Countdown” -maxisingle, jonka b-puolella instrumentaali ”Heads Off”. Singlen tuottajana toimi Motörhead-yhtyeen Lemmy Kilmister, joka myös lauloi kappaleessa.[9] Singlellä esiintyivät Albertin ohella Lemmy Kilmister, Hande Lemola, Maukka Siirala ja Markku Laakkonen (kitara).

1980-luvulla Järvinen piti pääasiassa matalaa profiilia toimien talonmiehenä ja tehden käsitöitä pitäen kuitenkin soittotaitoaan yllä. Vuonna 1985 Albert soitti Cisse Häkkisen soololevyllä I Love You Anyway. Vuonna 1987 Albert Järvinen, Cisse Häkkinen, Mato Valtonen ja Twist Twist Erkinharju levyttivät singlen ”Ragin’ On” / ”Singing The Memory” nimellä Bad Boys Club. Vuosikymmenen lopussa Albert soitti myös M. A. Nummisen uudessa Underground-yhtyeessä.

Vuonna 1988 Albert Järvinen teki soololevyn Braindamage – Or Still Alive, jolla soittivat myös Albert King ja William Clarke. Myöhemmin samana vuonna Järvinen levytti ja keikkaili Backsliders-yhtyeen kanssa nimellä Flashbacksliders.

Kesällä 1988 Hurriganes teki myös paluun, ja Järvinen toimi yhtyeen kitaristina. Muutaman keikan jälkeen Remu Aaltonen antoi Järviselle potkut liiallisen sooloilun ja miesten välien kiristymisen vuoksi. Järvisen korvasi Janne Louhivuori, mutta Hurriganes hajosi lopullisesti melko pian kesän lopussa. Syyskuussa 1990 julkaistu levy Let’s Go Rocking Tonight sisälsi uusia versioita Hurriganes-kappaleista. Loppuvuodesta Järvinen alkoi soitella Coupé de Villen kanssa. Singleä äänitettiin vuonna 1989.

Vuonna 1990 ilmestyi single ”Slippin’ and Slidin’” Coupé de Ville -yhtyeen kanssa, ja Järvinen teki myös samana vuonna kiertueen Coupé de Villen vieraana. Seuraavana vuonna ilmestyi Järvisen soololevy Mirror Tower. Albert Järvisen viimeiseksi studioäänitykseksi jäi Irwin Goodmanin viimeiseksi jääneen albumin Ai ai ai kun nuori ois viimeisen kappaleen ”Piip piip” kitarasoolot.[10]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1991 Järvinen kuoli yksityisellä konserttimatkalla Lontoossa. Hänet löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan.[11] Virallinen kuolinsyy oli äkillinen sydänkohtaus, joka johtui tarkemmin määrittelemättömästä sydänlihasvioittumasta. Suomessa tehdyn lopullisen kuolintodistuksen mukaan hän sairasti sydänlihaksen niukkaa hienojakoista sidekudosrappeutumista, ja ilmeisesti sydän oli ollut laajentunut ja myös pidemmän aikaa vajaatoimintainen. Hänen todettiin olleen hermotulehduslääkityksellä.

Albert Järvinen on haudattu Honkanummen hautausmaalle Vantaalle. Samaan hautaan on haudattu jo aikaisemmin hänen isänsä Niilo Johannes Järvinen (1907–1988).[12]

Albert Järvisellä on kaksi poikaa, vuonna 1980 syntynyt Silas ja vuonna 1988 syntynyt Jasper.[13]

John Fagerholmin sekä Jaakko Riihimaan kirjoittama Albert Järvinen -elämäkerta julkaistiin juhlakonsertissa 5. lokakuuta 2010.[14]

Julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hurriganesin kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden yhtyeiden kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD-tallenteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Albert Järvinen: Finnish guitar legend video history 1974–1990 (2007) (Sisältää muun muassa puolitoistatuntisen kitaraklinikan, joka on kuvattu Tampereella vuonna 1989.)
  • Albert Järvinen & Coupé de Ville: Kesän Viimeinen Blues (Livenä Sipoossa 16.8.1990) VHS CVF4412, julkaisija PAN Vision Oy 2002

Albert Järvisen sävellyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Patchy Moss, Ride on, (LRCD106), 1974 (Albert Järvinen)
  • Hot Matter, Ride on, (LRCD106), 1974 (Albert Järvinen)
  • Let's Have A Ball (In The Fat Man's Valley), Ride on, (LRCD106), 1974 (Albert Järvinen)
  • Whorehouse Queen, Ride on, (LRCD106), 1974 (Albert Järvinen)
  • Women At The Back Door, Love Studio Sessions, 1978 (Albert Järvinen)
  • Just For You, Hurriganes - 10/80, 1980 (Albert Järvinen)
  • Braindamage - Or Still Alive, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
  • Milkshake, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
  • My Joy, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
  • L.A. Shuffle, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
  • Tribute To Pidgeon, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
  • Albert's Boogie, 1989 (Albert Järvinen)
  • The Tribe, 1991 (Albert Järvinen)
  • Mirror Tower, 1991 (Albert Järvinen)
  • I'd Rather Go Blind, 1991 (Albert Järvinen)
  • Peace And Harmony, 1991 (Albert Järvinen)
  • I Love You Anyway, Mirror Tower (WISHCD 42), 1991 (Viola Ahti)

Albert Järvisen käyttämiä kitaroita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
  • Gibson ES-335 (Kalevala)
  • Fender Telecaster, useita eri vuosilta (esimerkiksi Hurriganes - Rock And Roll All Night Long, Royals - Dancin` In The Street)
  • Fender Stratocaster vm. 1962 (esimerkiksi Hurriganes - Roadrunner, Royals)
  • Tämä yksilö on alun perin Henrik Granön omistama ja Järvinen nimitti sen "Emmaksi". Hän piti sitä parhaana omistamistaan Stratocaster-kitaroista[15]
  • Fender Jaguar olympic white (Hurriganes)
  • Fender Mustang
  • Gibson Les Paul Recording (Hurriganes)
  • Gibson Les Paul Junior (Hurriganes)
  • Gibson Melody Maker
  • Gibson Firebird V vm.1963
  • Gibson ES-335 Sunburst (1980)
  • Gibson ES-355 Stereo – (esimerkiksi Hurriganes - Roadrunner)
  • Gibson L5S jonka hän osti Lontoosta käytettynä 550 punnalla. Kuulunut aiemmin Freen Paul Kossofille. (Royals)[15]
  • Gibson Les Paul Heritage Standard-80 (Hurriganes - 10/80)
  • Gibson Les Paul Heritage Standard-80 Elite #519 (esimerkiksi Hurriganes - 10/80, Braindamage or still alive)
  • Musicman Sabre Black (Hurriganes)
  • Fender Stratocaster Eric Clapton signature
  • Fender Stratocaster Plus
  • Fender The Strat 2kpl Candy Apple Red ja Lake Placid Blue
  • Fender Stratocaster vm. 1963 (Pen Lee)
  • Gibson Les Paul Deluxe Gold Top (Bad Boys Club)
  • Gibson 1959 Les Paul standard (useissa äänityksissä mukana, oli viimeksi esillä kitaranäyttelyssä Turussa ja oli ainoastaan lainassa Järvisellä)
  • Gibson SG Custom

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka - Nyman Jake: Suomi soi 2, s. 266. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2506-8
  2. ↑ Albert Järvinen: Let it roll Rocks & Rarities, kansivihko.
  3. ↑ Arvostelu Järvisestä kertovasta DVD:stä (Arkistoitu – Internet Archive).
  4. ↑ a b c Musa - lehti Heinäkuu 1977 s. 6.
  5. ↑ Järvinen Hurriganesin fanisivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Järvisen kertomus Timo Ukkolan haastattelussa Youtubessa.
  7. ↑ Musa-lehti 4/1978
  8. ↑ Honey Aaltonen; Vesa Kontiainen; Kjell Starck: Hurriganes. WSOY, Johnny Kniga, 2002.
  9. ↑ Väittämän mukaan Lemmy oli kiinnostunut Järvisen soittotaidoista ja harkitsi jopa miehen kiinnittämistä Motörheadiin. Tämän Lemmy tosin on kiistänyt häneltä asiaa kysyttäessä vuonna 1997 Motörheadin virallisten kotisivujen Lemmy Speaks! -osiossa. Lemmy Speaks -arkisto (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
  10. ↑ "Ai ai ai kun nuori ois" - albumi kansitiedot Gold Disc GDL 2090
  11. ↑ Albert Järvisen viimeinen yö. Ilta-Sanomat, 9.10.2019, s. 22.
  12. ↑ Albert Järvisen hautaa uhkaa hävitys Länsiväylä. 16.8.2013. Arkistoitu 22.9.2013. Viitattu 16.8.2013.
  13. ↑ Järvinen, Albert (1950 - 1991)
  14. ↑ Kirjan julkistamistilaisuus Tavastialla tiistaina 5.10.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ a b haastattelu Rytmi-lehti 1/89

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hurriganes
Studioalbumit
Livealbumit
Kokoelmat
VHS/DVD
Filmografia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Albert_Järvinen&oldid=22783386”