Vincente Minnelli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Vincente Minnelli
Henkilötiedot
Koko nimi Lester Anthony Minnelli
Syntynyt28. helmikuuta 1903
Chicago, Illinois
Kuollut25. heinäkuuta 1986
Beverly Hills, Kalifornia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Lester Anthony ”Vincente” Minnelli (28. helmikuuta 1903 Chicago, Illinois – 25. heinäkuuta 1986 Beverly Hills, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, joka tunnettiin erityisesti musikaalien ohjaajana.

Minnelli syntyi nimellä Lester Anthony Minnelli, mutta otti käyttöönsä nimen Vincente, todennäköisesti hyötyäkseen isänsä Vincent Minnellin luomasta urasta teatterin parissa. Teatterin parissa myös nuorempi Minnelli uransa aloitti. 1930-luvulla hän teki sopimuksen ensin Paramountin kanssa ja sitten Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa, jossa hän vietti vuoden tutustuen eri osastoihin ennen debyyttiään ohjaajana.

1940-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entertainment Weekly -lehti äänesti hänet yhdeksi historian 20 parhaimmaksi ohjaajaksi. Valinta perustuu varmasti hänen musikaalielokuvasaavutuksiinsa, jotka saivat alkunsa vuonna 1940, kun hän ideoi erään kohtauksen Me jazzkuninkaat -elokuvaan. Seuraavana vuonna valmistui Me tähdet -musikaali, joka sijoittui Broadway-maailmaan. Mickey Rooneyn ja Judy Garlandin tähdittämän musikaalin ohjasi Busby Berkeley, mutta Minnelli ohjasi soolokohtaukset. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista. Vuonna 1942 hän ohjasi musikaalikohtaukset elokuvaan Panaman kaunotar. Täytepätkiä hän ohjasi vielä Rakkautta ja tähtitiedettä -elokuvaan vuonna 1944.

Vuonna 1943 hän ohjasi Tupa taivaassa -elokuvan, jota muistettiin Oscar-ehdokkuudella parhaasta musiikista. Samana vuonna valmistui Lainafrakissa-elokuva, joka jäi kuitenkin selkeästi pienemmälle huomiolle. Hänen ensimmäinen täysosumansa oli Tyttö ja kosija, jonka hän vuonna 1944 ohjasi tähtinään Judy Garland ja Margaret O'Brien. Elokuva oli huikea taloudellinen menestys tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayerille ja se sai myös neljä Oscar-ehdokkuutta.

Kun Minnelli-Garland-yhdistelmä oli todettu toimivaksi, tekivät he Alta aikayksikön -elokuvan seuraavana vuonna. Tällä kertaa ei saatu Oscar-ehdokkuuksia, mutta taloudellinen menestys takasi Minnellille töitä myös jatkossa.

Hän ohjasi vielä muutaman musikaalielokuvan ennen ensimmäistä vakavaa jännityselokuvaansa, Salattuja tunteita. Elokuvan film noir-kuvasto teki vaikutuksen, ja Katharine Hepburn nähtiin pääosassa yhdessä Robert Taylorin ja Robert Mitchumin kanssa. Mitchum ja Hepburn eivät kuitenkaan tulleet toimeen toistensa kanssa, ja Minnelli kertoi omaelämäkerrassaan, että Mitchum tunsi roolinsa epämukavaksi. Myös Rouva Bovery (1949) oli draamaelokuva, joka sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta lavastuksesta mustavalkoelokuvaan.

1940-luvulla hän ohjasi vielä Paula kaulassa -musikaalin, jonka pääosassa nähtiin tuttu Judy Garland. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista.

1950-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1950 valmistui Vincente Minnellin uran toinen täysosuma; Morsiamen isä -komedia. Spencer Tracy, Joan Bennett ja Elizabeth Taylor olivat mukana tässä kolmen Oscarin ehdokkaassa. Elokuva sai Minnellin ohjaaman jatko-osan seuraavana vuonna. Mukana oli tutut tekijät, mutta – kuten jatko-osien kohtalona on – se ei ollut verrattavissa esiosaan, ja jäi ilman Oscar-ehdokkuuksia.

Samana vuonna valmistui kolmas Minnellin suurelokuva; Pariisin lumoissa. Pääosassa nähtiin Gene Kelly. Elokuva kahmi peräti kuusi Oscaria ja kaksi jäi ehdokkuudeksi. Minnelli sai nyt ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta.

Kirk Douglas Särkyneiden haaveiden kaupungin trailerissa (1952).

Särkyneiden haaveiden kaupunki valmistui vuonna 1952. Sen ollessa jälleen suuri arvostelumenestys, voitiin nyt viimeistään Minnelliä ryhtyä kutsumaan ohjaajamestariksi. Elokuva voitti viisi Oscaria ja Kirk Douglas sai ehdokkuuden parhaasta miespääosasta. Tällä kertaa Minnelliä ei huomioitu edes ehdokkuudella.

Menestys jatkui Iskelmäkaruselli-musikaalin valmistuessa vuonna 1953. Elokuva sai kolme Oscar-ehdokkuutta, mutta Minnelliä ei jälleen huomioitu. Lumottu laakso (1954) toi kolme Oscar-ehdokkuutta ja runsaasti rahaa MGM:lle. Minnellin ura lähti muutaman vuoden mittaiseen alamäkeen, eikä mestariteoksia syntynyt. Vuonna 1956 Hän rakasti elämää kertoi Vincent van Goghin traagisen elämäntarinan Kirk Douglasin esittäessä maalarimestaria. Minnelli maalasi elokuvan valkokankaalle, mutta sen menestys Oscar-gaalassa jäi vain yhden voiton (Anthony Quinn, miessivuosa) ja kolmen ehdokkuuden päähän.

Vuonna 1957 valmistunut Mieheni entinen toi kuvaan Gregory Peckin ja Lauren Bacallin. Elokuva voitti parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Seuraavana vuonna valmistui Gigi, joka nosti Minnellin suurten ohjaajien joukkoon lopullisesti. Elokuva sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta ja voitti niistä jokaisen, myös parhaan ohjauksen sarjan. Se jäi myös viimeiseksi Minnellin kohdalla.

Yli kaiken ymmärryksen sai viisi Oscar-ehdokkuutta. Pääosissa nähtiin Frank Sinatra ja Dean Martin.

1960-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän teki seitsemän pitkää elokuvaa. Vuonna 1960 valmistunut Langat kuumina sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista, Neljä ratsastajaa (1962) oli kertomus natsisaksalaisesta Karlista,

Vuosikymmenen aikana Minnelli ohjasi vielä Glenn Fordin, Tony Curtisin, Ron Howardin, Elizabeth Taylorin, Richard Burtonin ja Charles Bronsonin kaltaisia nimiä. Hän olisi myös halunnut ohjata Elvis Presleytä, mutta hän ei koskaan saanut tilaisuutta.

1970-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla tulivat muotiin toiminta-, road- ja kauhuelokuvat. Kerran kirkkaana päivänä oli Minnellin viimeistä edellinen elokuvaohjaus, jonka pääosassa nähtiin Barbra Streisand. Minnelli piti kuuden vuoden tauon ohjauksesta. Hänen tyttärensä Liza Minnelli voitti Oscarin suorituksestaan Cabaret-musikaalissa. Kohtalon tuulet oli vuonna 1976 valmistunut fantasiaelokuva, joka jäi Minnellin viimeiseksi. Pääosissa nähtiin Ingrid Bergman ja ohjaajan tytär Liza Minnelli. Elokuvaa pidetään epäonnistuneena.

Avioliitot ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minnelli oli naimisissa seuraavasti:

  • Judy Garland (15. kesäkuuta 1945 – 1951) (liitto päättyi eroon); yksi lapsi, Liza Minnelli (s. 1946)
  • Georgette Magnani (helmikuu 1954 – 1957); yksi lapsi, Christiane Nina Minnelli (s. 1955); kaksi lastenlasta, Vincent Miro Minnelli (s. 1977), Karla Ximena Miro Minnelli (s. 1979)
  • Denise (Danica D) Radosavljev (joulukuu 1960 – elokuu 1971) (liitto päättyi eroon); hän meni myöhemmin naimisiin Prentis Cobb Halen kanssa
  • Lee Anderson (huhtikuu 1980 – 25. heinäkuuta 1986) (liitto päättyi Minnellin kuolemaan)

Minnelli kuoli heinäkuussa 1986 83-vuotiaana kärsittyään viimeisenä elinvuonnaan sairaalahoitoa vaativasta keuhkolaajentumasta ja keuhkokuumeista.[1] Hänellä väitettiin olleen myös Alzheimerin tauti.[2][3] Hänet on haudattu Forest Lawn Memorial Parkin hautausmaalle Glendalessa Kaliforniassa.

Minnelli keksi crab dollyn, nelipyöräisen liikuteltavan alustan, johon kytketään varren päässä oleva pystysuunnassa liikkuva elokuvakamera.lähde?

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ "Director Vincente Minnelli, 83, dies", Chicago Tribune; 26 July 1986; p. 2.
  2. ↑ Daughter Christiane ("Tina Nina") Minnelli quoted Leigh, Wendy: Liza: Born a Star, s. 270. New York: Signet, 1993. ISBN 978-0451404060
  3. ↑ Luft, Lorna: Me and My Shadows: A Family Memoir, s. 280. New York: Pocket Books, 1998. ISBN 978-0671018993

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vincente_Minnelli&oldid=19340538”