Vilho Viikari
Vilho Eino Viikari (15. toukokuuta 1905 Nakkila – 13. elokuuta 1980 Pori[1]) oli suomalainen laulaja ja diplomiurkuri.
Vilho Viikari opiskeli Viipurin musiikkiopistossa, Helsingin konservatoriossa, Pariisissa urkujensoittoa Olivier Messiaenin oppilaana sekä Milanossa laulua Manlio Marcantonin johdolla. Hän antoi ensikonserttinsa laulajana 1934 ja urkurina vuotta myöhemmin. Viikari toimi Mikaelin kirkon kanttorina Viipurissa 1936–37, Porin kaupunkiseurakunnassa 1944–1946 ja oli sitten Helsingin Hietaniemen kappelin urkurina vuoteen 1953 saakka, jolloin hänet valittiin Helsingin vanhan kirkon urkuriksi. Sitä tehtävää hän hoiti eläkkeelle jäämiseensä 1975 saakka.[1][2].
Viikari toimi vuosina 1951–1953 Kansallis-Kuoron johtajana[3] ja oli vuonna 1977 mukana perustamassa Helsingin NMKY:n Seniorilaulajat-kuoroa. Hän toimi myös kuoron varajohtajana[4]. Hän kirjoitti musiikkiarvosteluja Suomen Sosialidemokraatti -lehteen[5].
Kevyen musiikin laulajana Viikari levytti vuonna 1930 salanimellä Veli Veijo yhteensä 18 kappaletta hanuristi Nils Ekmanin ja tämän orkesterin kanssa[6][7].
Vilho Viikari sai director musices -arvonimen 1954 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 1975[1][8].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Vilho Viikari. (Kuolinuutinen) Helsingin Sanomat, 17.8.1980, s. 10.
- ↑ Vanhan kirkon urut Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. Viitattu 19.11.2017.
- ↑ Historiaa 1.6.2015.. Kansallis-Kuoro. Viitattu 19.11.2017.
- ↑ Mourujärvi, Anja: Kuoron historiikki Helsingin Seniorilaulajat. Arkistoitu 1.12.2017. Viitattu 19.11.2017.
- ↑ Häyrynen, Antti: The dream of a hundred years Finnish Music Quarterly. 15.6.2011. Viitattu 19.11.2017.
- ↑ Vilho Viikari Äänitearkisto. Arkistoitu 28.6.2018. Viitattu 19.11.2017.
- ↑ Veijo Veli fono.fi. Fono.fi. Viitattu 19.11.2017.
- ↑ Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin (SL PF) kotimaiset saajat aakkosjärjestyksessä Ritarikunnat. Viitattu 19.11.2017.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
