Viktor Janukovytš

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Viktor Janukovitš)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viktor Fedorovytš Janukovytš
Віктор Федорович Янукович
Viktor Janukovytš maaliskuussa 2010.
Viktor Janukovytš maaliskuussa 2010.
Ukrainan 4. presidentti
25. helmikuuta 2010 – 22. helmikuuta 2014
Pääministeri Julija Tymošenko
Oleksandr Turtšynov (vt.)
Mykola Azarov
Edeltäjä Viktor Juštšenko
Seuraaja Petro Porošenko
Ukrainan asevoimien ylipäällikkö
25. helmikuuta 2010 – 22. helmikuuta 2014
Edeltäjä Viktor Juštšenko
Ukrainan pääministeri
4. elokuuta 2006 – 18. joulukuuta 2007
Edeltäjä Juri Jeh’anurov
Seuraaja Julija Tymošenko
28. joulukuuta 2004 – 5. tammikuuta 2005
Edeltäjä Mykola Azarov (vt.)
Seuraaja Mykola Azarov (vt.)
21. marraskuuta 2002 – 7. joulukuuta 2004
Edeltäjä Anatoli Kinah’
Seuraaja Mykola Azarov (vt.)
Donetskin kuvernööri
14. toukokuuta 1997 – 21. marraskuuta 2003
Edeltäjä Volodymyr Šerban
Seuraaja Anatoli Blyznjuk
Henkilötiedot
Syntynyt9. heinäkuuta 1950 (ikä 74)
Neuvostoliitto Jenakijeve, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto
Kansalaisuus Venäjä venäläinen (epäselvä)
Ukraina ukrainalainen
Puoliso Ljudmyla Oleksandrivna Janukovytš
Tiedot
Puolue Neuvostoliiton kommunistinen puolue (1980–1991)
Alueiden puolue (2003–2010)
itsenäinen
Uskonto ortodoksi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Viktor Fedorovytš Janukovytš (ukr. Ві́ктор Фе́дорович Януко́вич; Uk-Янукович.oga kuuntele ääntämys (ohje), ven. Ви́ктор Фёдорович Януко́вич, Viktor Fjodorovitš Janukovitš, s. 9. heinäkuuta 1950 Jenakijeve) oli Ukrainan presidentti helmikuusta 2010 helmikuuhun 2014. Tällöin hän pakeni maastaan ja Ukrainan parlamentti erotti hänet virastaan. Erotusprosessin laillisuudesta on kuitenkin kiistelty.[1]

Aiemmin Janukovytš oli Ukrainan pääministeri marraskuusta 2002 tammikuuhun 2005. Ennen pääministerivirkaansa hän toimi Donetskin alueen kuvernöörinä 1997–2002. Janukovytš oli myös Alueiden puolueen johtaja. Hänet nimitettiin uudelleen pääministeriksi 4. elokuuta 2006, jolloin hallitus kesti 18. joulukuuta 2007 asti.

Janukovytš erotettiin 22. helmikuuta 2014 Ukrainan parlamentin hätäistunnossa. Hän pakeni pääkaupunki Kiovasta Krimin niemimaan kautta Venäjälle. Erottamista edelsivät pitkään jatkuneet opposition mielenosoitukset. Janukovytš etsintäkuulutettiin epäiltynä joukkomurhasta. Hänet tuomittiin tammikuussa 2019 Kiovassa poissaolevana 13 vuodeksi vankeuteen maanpetoksesta ja vihollisen avustamisesta.[2][3] Maaliskuussa 2014 Alueiden puolue myönsi Janukovytšille eron puolueen jäsenyydestä.[4]

Lokakuussa 2014 Janukovytšin väitettiin saaneen Venäjän kansalaisuuden presidentti Putinin salaisella ukaasilla. Presidentin tiedottaja Dmitri Peskov ja Venäjän maahanmuuttoviranomaiset kieltäytyivät kommentoimasta asiaa.[5]

Nimen kirjoitusasu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Janukovytš on venäjänkielinen, hänen sukunimestään käytetään usein suomenkielisissä tiedotusvälineissä ukrainalaista muotoa Janukovytš (muun muassa Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat). Myös venäläistä muotoa Janukovitš tai Janukovitsh käytetään usein. Vaikka Ukrainan väestöstä 20 prosenttia on venäjänkielisiä ja pääkaupungissa myös kansallisuudeltaan ukrainalaiseksi määritelty väestö puhuu yleisesti venäjää, maan ainoa valtakunnallinen kieli on ukraina. Lisäksi aluetasolla voidaan käyttää muitakin kieliä. Näin ollen virallisiin asiakirjoihin, muun muassa vaaliluetteloihin, kirjoitetaan nimestä ukrainalaistettu versio, vaikka nimen haltija olisi venäjänkielinen. Janukovytšin isä on puolestaan lähtöisin Valko-Venäjältä Janukin kylästä, johon myös perheen sukunimi viittaa

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Leonid Kutšman tukema Janukovytš julistautui Ukrainan presidentinvaalien, jotka pidettiin loka-marraskuussa 2004, voittajaksi. Monet ukrainalaiset, kansainväliset järjestöt ja maiden hallitukset kuitenkin kyseenalaistivat voiton oikeellisuuden ja laillisuuden, mikä tuotti suuren kansannousun, Oranssin vallankumouksen. 1. joulukuuta 2004 Ukrainan parlamentti päättikin järjestää presidentinvaalin toisen kierroksen uusinnan, koska vaalituloksesta ei voinut olla täyttä varmuutta vaalilaskennan ja muiden seikkojen epävarmuuden vuoksi. Presidentinvaalin toisen kierroksen uusinnassa 26. joulukuuta 2004 hän hävisi oppositiojohtaja Viktor Juštšenkolle.

Presidentinvaalin toisen kierroksen jälkeen perustuslakia muutettiin 10. tammikuuta 2006 lähtien entistä enemmän parlamentaariseen suuntaan, jossa presidentin valtaoikeuksia vähennettiin ja pääministerin lisättiin. Presidentti sai nimetä enää ulkopolitiikan johtajan yksinoikeudella ulkoasiainministerin ja puolustusministerin. Muut ministerit päätettiin esittää valtiopäiväryhmien esityksestä.

Presidentti Juštšenko nimitti liittolaisensa Julija Tymošenkon ensimmäiseksi pääministerikseen, mutta hänet kuitenkin erotettiin 2005 ja heidän välinsä ovat huonot. Tymošenko ei saanut montaa omaa kannattajaansa mukaan hallitukseen, ja hän aloitti presidentin lähipiiriin uskottuja öljynvälittäjiä vastaan korruptiotutkinnan Unkariin liittyen sotilastiedustelupalvelun avulla.

Maaliskuun 2006 parlamenttivaaleissa Janukovytš johti Alueiden puolueen vaalivoittoon ja suurimmaksi puolueeksi. Maaliskuun vaalien jälkeen jouduttiin kuukausien pattitilanteeseen, jossa toimivaa hallitusta ei saatu muodostettua.

Lopulta sovittiin Meidän Ukrainamme ja Julija Tymošenkon ryhmittymän yhteishallituksesta Ukrainan sosialistipuolueen kanssa, joka kuitenkin hajosi sosialistien valittua oman miehensä Oleksandr Morozin radan puhemieheksi ja loikattua Alueiden puolueen puolelle "antikriisikoalitiohallituksen" muodostamiseksi. Juštšenko kieltäytyi nimittämästä kilpakumppaniaan pääministeriksi, kunnes uusi vaalien järjestämisen mahdollistava aikaraja tuli vastaan. Tällöin Alueiden puolue liittolaisineen uhkasi presidentin viraltapanolla. Myös edeltävää pääministeriä Juri Jeh’anurovia, joka erotettiin tammikuussa, ja joka johti siitä lähtien toimitusministeristöä, pyrittiin nostamaan takaisin asemaansa peruuttamalla tammikuun erottaminen.

Huolimatta siitä että oli julkisesti kieltäytynyt yhteistyöstä Janukovytšin kanssa, Juštšenko nimitti viimein hänet pääministeriksi ja muodostamaan "kansallisen yhtenäisyyden koalitio" -hallituksen Meidän Ukrainamme kanssa 3. elokuuta 2006. Parlamentti hyväksyi Janukovytšin pääministeriksi äänin 271–9 opposition boikotoidessa äänestystä.

Juštšenko ja Janukovytš kannattivat kumpikin markkinaehtoista talouspolitiikkaa, mutta heidän suurimmat eronsa olivat ulkopolitiikassa ja kielikysymyksessä. Myös suhde Venäjään oli epäsymmetrinen, koska Alueiden puolue sai kannatuksensa Itä- ja Etelä-Ukrainan energiariippuvaisilta tehdasalueilta ja Meidän Ukrainamme Pohjois- ja Länsi-Ukrainasta.

Hallituksen ohjelmaan kirjattiin vaatimus kansanäänestyksestä ennen NATO-jäsenyyttä, mikä tosiasiassa esti sen, koska valtaosa kansasta vastusti jäsenyyttä. Ukrainan kieli vahvistettiin maan viralliseksi kieleksi (maininta "ainoasta virallisesta kielestä" poistettiin), mutta Euroopan vähemmistökieliasetuksen ratifiointi antoi venäjän kielelle virallisen aseman paikallisesti. Hallitusohjelmaan kuului myös yhteistyö Venäjän johtaman yhtenäistalousalueen kanssa.

Presidenttinä 2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Janukovytš oli ehdolla maansa presidentiksi vuoden 2010 presidentinvaaleissa. Janukovytšin ennustettiin saavan ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä.[6][7] Helmikuun 7. päivänä pidetyissä toisen kierroksen vaaleissa Janukovytš voitti vaalit ja hänet valittiin Ukrainan presidentiksi.

Vaalivoittonsa jälkeen Janukovytš vaati hallituksen vaihtoa ja pääministeri Julija Tymošenkon erottamista. Tymošenko kieltäytyi eroamasta ennen Janukovytšin virkakauden alkua ja sen jälkeen järjestettyä luottamuslauseäänestystä. Janukovytš kokosi radassa häntä tukevan koalition ja valitutti uudeksi pääministeriksi Mykola Azarovin.

Joulukuussa 2010 Tymošenko ja entinen sisäministeri Juri Lutsenko joutuivat oikeuden eteen syytettyinä valtion varojen väärinkäytöstä. Tymošenkon syytteisiin lisättiin myöhemmin vallan väärinkäyttö kaasukaupoissa Venäjän kanssa. Hänet tuomittiin vankeuteen lokakuussa 2011.[8] EU vaati oppositiojohtaja Tymošenkon vapauttamista[9] ja piti tuomiota poliittisena.

Janukovytšin presidenttikauden alettua Juštšenkon kaudella jäätäväksi huonontuneet suhteet Venäjään paranivat nopeasti.

21. huhtikuuta 2010 Janukovytš sopi Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin kanssa Venäjän Mustanmeren laivaston Sevastopolin tukikohdan vuokrasopimuksen jatkamisesta 25 vuodella kaasun hinnasta annettuja alennuksia vastaan.[10]

Janukovytšin valtakaudella ukrainalaisten pankkien omistajat varastivat asiakkaidensa talletuksia kymmenien miljardien Yhdysvaltain dollareiden arvosta. Varastetut rahat siirrettiin Kyproksen kaltaisiin veroparatiiseihin. Maailmanpankin mukaan tämä on historian suurin pankkisektorin väärinkäyttö.[11]

Poliittisia kantoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantanaan holodomoriin eli Ukrainassa 1930-luvulla tapahtuneeseen nälänhätään ja kansanmurhaan, Viktor Janukovytš on kieltänyt että kyse olisi kansanmurhasta. Hän nimitti sitä neuvostokansan yhteiseksi tragediaksi.[12]

Kaasu- ja energiapolitiikka Venäjän kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Janukovytšin mukaan, suhteet Ukrainan ja Venäjän kaasualalla oli tarkoitus rakentaa "markkinoita koskevien sääntöjen mukaan".[13][14] Hän näki kaasuntuonnin Venäjältä olevan erittäin kannattamatonta Ukrainan kannalta ja halusi "aloittaa keskustelun kiireellisimmistä kaasun kysymyksistä" vuoden 2010 presidentinvaalien jälkeen.[15] Janukovytš oli myös luvannut ennen valintaansa ​​Ukrainan presidentiksi "ratkaista ongelman" liittyen Venäjän Mustanmeren laivastoon "tavalla, niin että etuja ei menettäisi". Tämä johti huhtikuussa 2010 Ukrainan ja Venäjän väliseen sopimukseen laivastotukikohdan vuokra-ajan jatkamisesta ja venäläisen kaasun edullisemmasta toimitushinnasta. Janukovytš oli myös luvannut luoda yhteenliittymän, joka sallisi Venäjän yhteisesti toimia Ukrainan kaasun liikenneverkossa ja hän on luvannut auttaa Venäjää rakentamaan South Stream maakaasuputken[16]. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut kesäkuussa 2010. Janukovytš hylkäsi väitteet, joiden mukaan Ukrainan ja Venäjän suhteiden parantaminen olisi vahingoittanut suhteita Euroopan unioniin. "Meidän politiikkamme on suunnattu suojelemaan kansallisia etujamme. Ymmärrämme, että myös kumppanimme puolustaa etujaan". Helmikuussa 2012 Janukovytš totesi viitaten suhteisiin Venäjään, ettei "ole viisasta nukahtaa ison karhun vieressä".[17]

Uusi kansannousu ja ero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ukrainan vallankumous 2014

Presidentti Viktor Janukovytšia on pidetty välinpitämättömänä korruptiota, demokratian ja talouden kehittämistä kohtaan. Janukovytšia on syytetty vallanhaluiseksi ja lähipiirinsä suosimisesta. Viimeinen pisara oli, kun syksyllä 2013 presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi EU:n kauppa- ja yhteistyösopimuksen Venäjän mieliksi. EU ei ollut suostunut tinkimään oikeusvaltiokriteereistä. Ainakin 100 000 Janukovytšille suuttunutta mielenosoittajaa valtasi Kiovan kadut.[9] Helsingin Sanomien mukaan ukrainalaiset olivat kiistatta tyytymättömiä Janukovytšiin ja Ukrainan tilanteeseen mutta oppositio oli hajanainen.[9]

Lopulta Janukovytš erotettiin 22. helmikuuta 2014 Ukrainan parlamentin hätäistunnossa. Parlamentin 340 läsnä olleesta jäsenestä erottamisen puolesta äänesti 328.[18]Parlamentin olleessa lainvoimainen, päätös pitäisi tehdä kolmen neljäsosan enemmistöllä. Se tarkoittaa 450-paikkaisessa parlamentissa 338 ääntä. Erottamista ei kuitenkaan voi tehdä saman tien parlamenttiäänestyksellä, vaan presidentti on vietävä perustuslakituomioistuimeen. Janukovytšin kausi voi ennenaikaisesti päättyä neljän syyn nojalla: vapaaehtoinen ero, vakava sairaus, kuolema tai erottaminen ”valtiopetoksen tai muun rikoksen” vuoksi.

Parlamentti toimi "tuona lauantaina" vuoden 2004 perustuslain perusteella, jonka se oli palauttanut edellisenä iltana. Palautus sai taakseen 386 ääntä, joka 450-paikkaisessa parlamentissa ylittää reilusti vaaditun kahden kolmasosan rajan. EU:n välittämässä sopimuksessa perustuslain muuttamisen piti kuitenkin olla prosessi ja muutos olisi pitänyt antaa presidentti Janukovytšille allekirjoitettavaksi. Näin ei tapahtunut, koska Janukovytš ei ollut paikalla. Mentiin sitten vuoden 2004 tai vuoden 2010 perustuslain (joka oli Janukovytšin kaudella palautettu vuoden 1996 perustuslaki) mukaan, Janukovytšin katsottiin ja uutisoitiin syrjäytetyn laajasti myös Suomessa eri uutislähteissä.

Joukkomurhasta etsintäkuulutettu Janukovytš lähti pääkaupunki Kiovasta Harkovan kautta Donetskin kaupunkiin. Hän yritti nousta Venäjälle lähtevään lentokoneeseen, mutta rajaviranomaiset estivät tämän. Lopulta Janukovytš, Venäjän hallituksen avustuksella, onnistui pakenemaan Venäjälle.[19] Hän pitää itseään edelleen Ukrainan laillisena presidenttinä, ja myös Venäjä on tätä mieltä.[20][21] EU on jäädyttänyt Janukovytšin varat.[22] Janukovytšin rakennuttamaa hulppeaa Mežyhirjan kartanoa pidetään nykyisin turistinähtävyytenä.[23]

Presidentin paettua maastaan hänen käyttämiensä rakennusten vartiointi jäi puutteelliseksi. Rakennuksiin oli mahdollista kävellä vapaasti sisään. Samalla paljastui presidentin palatsin olevan varsin hulppea. Presidentti oli muun muassa ostanut palatsiin 39 miljoonaa euroa maksaneen kynttelikön.[24] Palatsin oli rakentanut suomalainen Honkarakenne, joka ei kuitenkaan vastannut sisustuksesta.[25]

Presidentti Janukovytšin hirsihuvila Mežyhirjassa

Ukrainasta Maidanin kansannousun jälkeen paennut Viktor Janukovytš asuu Venäjällä Moskovan ulkopuolella Žukovkan kylässä Landschaft-nimisessä huvilakylässä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin naapurustossa, jossa asuu useita merkkihenkilöitä.[26]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viktor Janukovytš oli naimisissa Ljudmyla Janukovytšin kanssa, mutta avioliitto päättyi eroon.[27] Hänen pojastaan Oleksandr Janukovytšista tuli hänen valtansa aikana yksi Ukrainan rikkaimmista ihmisistä. Toinen poika, Viktor Janukovytš nuorempi, toimi Ukrainassa parlamentin jäsenenä, mutta kuoli tapaturmaisesti Venäjällä vuonna 2015.[28]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Was Yanukovych's Ouster Constitutional? 25.2.2014. Radio Free Europe/Radio Liberty, rferl.org. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Nina Dale: Ukrainan ex-presidentti Viktor Janukovitsh tuomittiin 13 vuodeksi vankeuteen maanpetoksesta: Määräsi tarkka-ampujat ampumaan mielenosoittajia iltalehti.fi. Viitattu 24.1.2019.
  3. ↑ Pekka Hakala, Pekka Mykkänen: Janukovytš sai 13 vuoden maanpetostuomion. Helsingin Sanomat, 25.1.2019, s. A 23.
  4. ↑ Party of Regions congress delegates satisfied request of Viktor Yanukovych for resignation from the party and recalled him from position of Honorary Leader (vanhentunut linkki) 29.3.2014. Alueiden puolue, partyofregions.ua. Arkistoitu Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  5. ↑ Kyiv Says Yanukovych Obtained Russian Citizenship RadioFreeEurope/RadioLiberty. Viitattu 30.9.2022. (englanniksi)
  6. ↑ Tymošenko haluaa Ukrainan EU:hun viidessä vuodessa 14.1.2010. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 15.1.2010. Viitattu 15.1.2010.
  7. ↑ Yanukovych tops list of presidential candidates in Ukraine – poll 2.6.2009. Ukrainian Independent Information Agency. Viitattu 15.1.2010. (englanniksi)
  8. ↑ Timeline Ukraine BBC
  9. ↑ a b c Ukrainalaiset väsyivät odottamaan vapautta Helsingin Sanomat. 12.12.2013. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 17.3.2022.
  10. ↑ Sputnik International: Moscow, Kiev agree on gas-for-fleet tradeoff (WRAPUP 1) Sputnik International. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  11. ↑ Ukrainassa Maailmanpankkia johtaa suomalaisnainen, joka ei pelkää oligarkkien vallan haastamista – tuloksiakin on tullut Yle Uutiset. 26.3.2019. Viitattu 17.3.2022.
  12. ↑ Yanukovych reverses Ukraine's position on Holodomor famine Ria novosti, 2010
  13. ↑ Yanukovych calls for new format of Ukraine-EU dialog on collective security KyivPost. 21.11.2009. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  14. ↑ "It is necessary to restore law and order in our country" (Arkistoitu – Internet Archive), Euronews (12 October 2009)
  15. ↑ "Ukraine presidential candidates trade warnings, promises" (Arkistoitu – Internet Archive), Earth Times (13 January 2010)
  16. ↑ What Yanukovych presidency would mean for Ukraine KyivPost. 8.2.2010. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  17. ↑ Yanukovych gives rare and long television interview (VIDEO) KyivPost. 25.2.2012. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  18. ↑ Parliament votes 328-0 to impeach Yanukovych on Feb. 22; sets May 25 for new election; Tymoshenko free (VIDEO) KyivPost. 22.2.2014. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  19. ↑ Thuneberg, Jenny: Vladimir Putin syyttää länsimaita Ukrainan kriisistä: "Me emme aloittaneet" 24.10.2014. Verkkouutiset. Viitattu 25.10.2014.
  20. ↑ Joshua Keating: How Long Will Russia Keep Pretending That Yanukovych Is Still President? Slate Magazine. 4.3.2014. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  21. ↑ Viktor Yanukovych still legitimate Ukraine President: Russia Prime Minister. The Economic Times. 3.3.2014. Arkistoitu 6.3.2014. (englanniksi)
  22. ↑ Eskola, Hanna: EU: Viktor Janukovytšin ja perheen varat jäihin. Kauppalehti. 6.3.2014. Arkistoitu 9.3.2014.
  23. ↑ Tällainen on Viktor Janukovytšin hulppea hirsilinna – rakennettu Suomessa Suomenkuvalehti.fi. 18.7.2014. Viitattu 3.3.2020.
  24. ↑ Katya Gorchinskaya: Yanukovych’s documents reveal many dark secrets KyivPost. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  25. ↑ Tällainen on Ukrainan syrjäytetyn presidentin pröystäilevä suomalainen hirsihuvila Helsingin Sanomat. 2.3.2014. Arkistoitu 6.3.2014. Viitattu 17.3.2022.
  26. ↑ Tänään Suomeen saapuvan, Putinia tarvittaessa ärhäkkäästi puolustavan Lavrovin salainen puoli: harrastaa koskenlaskua, ei ole venäläinen juuriltaan Ilta Sanomat. 3.3.2020. Viitattu 3.3.2020.
  27. ↑ Anna Yakutenko, Yanukovych confirms separation from his wife Kyiv Post 27.2.2017, viitattu 15.1.2024 (englanniksi)
  28. ↑ Shaun Walker, Son of former Ukraine president Viktor Yanukovych 'drowned in lake' The Guardian 23.3.2015, viitattu 15.1.2024 (englanniksi)
  29. ↑ Про відзначення державними нагородами України працівників підприємств, установ та організацій Донецької області Офіційний вебпортал парламенту України. Viitattu 21.2.2023. (ukraina)
  30. ↑ Պաշտոնական. Շարունակվում է Ս.Սարգսյանի այցը Ուկրաինա 1in.am. 2011. Viitattu 21.2.2023. (armenia)
  31. ↑ Ceremony to award Presidents of Azerbaijan and Ukraine held in Kyiv VİDEO azertag.az. Viitattu 21.2.2023. (englanniksi)
  32. ↑ Золото с молоком: Как Бруней открылся для Украины Известия в Украине. 31.3.2011. Viitattu 21.2.2023. (venäjä)
  33. ↑ Президент Украины награжден высшей государственной наградой Кубы Факти та коментарі. 22.10.2011. Viitattu 21.2.2023. (ukraina)
  34. ↑ 外務省: 外国人叙勲受章者名簿 平成23年 mofa.go.jp. 2023. Viitattu 21.2.2023. (japani)
  35. ↑ Укази о одликовањима Председник Републике Србије. Viitattu 21.2.2023. (serbia)
  36. ↑ IOC President Jacques Rogge awarded the 1st Degree Order of Merit NOC of Ukraine. 18.12.2010. Viitattu 21.2.2023. (englanniksi)
  37. ↑ Patriarch of Jerusalem Presents Highest Church Award to Ukraine's President Religious Information Service of Ukraine. Viitattu 21.2.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viktor Janukovytš.
Ukrainan lippu Edeltäjä:
Viktor Juštšenko 		Ukrainan presidentti
2010–2014 		Seuraaja:
Petro Porošenko
Ukrainan vaakuna
Ukrainan pääministerit 1991–

Vitold Fokin 1991–1992 | Leonid Kutšma 1992–1993 | Vitali Masol 1994–1995 | Jevhen Martšuk 1995–1996 | Pavlo Lazarenko 1996–1997 | Valeri Pustovoitenko 1997–1999 | Viktor Juštšenko 1999–2001 | Anatoli Kinah’ 2001–2002 | Viktor Janukovytš 2002–2005 | Julija Tymošenko 2005 | Juri Jeh’anurov 2005–2006 | Viktor Janukovytš 2006–2007 | Julija Tymošenko 2007–2010 | Mykola Azarov 2010–2014 | Arseni Jatsenjuk 2014–2016 | Volodymyr Hroisman 2016–2019 | Oleksi Hontšaruk 2019–2020 | Denys Šmyhal 2020–

Presidentin tunnus
Ukrainan presidentit

Leonid Kravtšuk | Leonid Kutšma | Viktor Juštšenko | Viktor Janukovytš | Petro Porošenko | Volodymyr Zelenskyi

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viktor_Janukovytš&oldid=22749716”