Vienankurkku
| Vienankurkku | |
|---|---|
 Vienanmeren kartta |
|
| Koordinaatit | |
| Sijainti | Murmanskin alue ja Arkangelin alue |
| Valtio | Venäjä |
| Merialue | Vienanmeri |
| Pituus | 160 km |
| Leveys | 46–93 km |
| Suurin syvyys | 130 m |
Vienankurkku (lyhyesti ven. Горло, Gorlo [1] eli ”Kaula”, tai virallisemmin Го́рло Бе́лого мо́ря, Gorlo Belogo Morja [2]) on Venäjän luoteisosassa sijaitsevan Vienanmeren pääaltaan ja pohjoisosan Vorongan yhdistävä salmi.[3]
Maantieto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vienankurkun määrittely
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Salmi on 46–93 kilometriä leveä ja noin 160 kilometriä pitkä. Se seuraa Kuolan niemimaan itäosien kaakoista rannikkoa ja sen jää Vienanlahden ja Mezeninlahden väliin. Tätä rannikon osaa kutsutaan Talvirannikoksi. Pohjoisessa sijaitsee Voronka, joka kuuluu vielä Vienanmereen, ja etelässä Vienanmeren pääallas. Salmen pohjoispäässä sijaitsee Voronkaan liittyvä Mezeninlahti ja etelässä pääaltaaseen aukeava Vienanlahti. Pohjoinen napapiiri ylittää salmen pohjoispään.[1][4][5]
Hallintoalueet, asutus ja talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vienankurkku sijaitsee Kuolan niemimaan itäpuolella, joka kuuluu Murmanskin alueeseen. Rannikolla sijaitsee salmen lounaisosassa Turjan piiri ja pohjoisosassa Lovozeron piiri. Salmen itäpuoli kuuluu Arkangelin alueeseen. Salmen etelärannikko kuuluu siellä Primorjen piiriin ja koillisrannikko Mezenin piirille. Salmen rannoilla ei sijaitse merkittäviä kaupunkeja. Varsin laajojen piirien yhteinen asukasluku on Arkangelia lukuun ottamatta 55 000 asukasta. Niistä vain murto-osa eli korkeintaan muutama tuhat elää salmen rannikoilla, sillä asukkaat ovat keskittyneet Mezenin ja Arkangelin kaupunkeihin, jotka sijaitsevat kauempana. Kuolan rannikolla sijaitsevat esimerkiksi Tšapoma (Чапома) ja Sosnovka (Сосновка), joissa on yhteensä alle 200 asukasta, ja Talvirannikolla Nižnjaja Zolotitsa (Нижняя Золотица), Rutši (Ручьи), jossa on lentokenttä, Megra (Мегра) ja Maida (Майда), joissa on yhteensä noin 400 asukasta. Salmen asukkaiden elanto on todennäköisesti sama kuin Vienanmerellä yleensäkin eli kalastus ja muu merellinen pyynti, kuten hylkeenpyynti ja valaanpyynti lähde?.[1][a][b]
Vienankurkun piirteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vienankurkku on luonteeltaan salmi, jonka kautta virtaa vettä Barentsinmereltä Vienanmerelle ja päinvastoin. Salmi on keskimäärin noin 50 metriä syvä. Se on syvempi läntisen rannikon lähellä ja matalimmillaan se on salmen pohjoisosassa, missä se on vain yli 40 metriä syvä. Salmen syvänteessä on kuitenkin 130 metriä syvää. Salmen pohja on pohjoisosissa varsin epätasainen. Siellä esiintyy merenpohjassa matalikkoja ja harjumaisia muodostumia. Vienankurkun muodostama kynnys estää tiheän ja suolaisen veden pääsyä Vienanmereen.[6][1]
Salmessa vesi jäätyy talvella −1,9 °C, mikä johtuu meriveden suolaisuudesta. Suolapitoisuus on yleensä noin 29–30 promillea (‰). Vienanmeri on Atlantin valtamerta makeampaa, mutta Vienankurkussa sen vesi sekoittuu Barentsinmerestä tulevan veden kanssa. Salmessa ei kuitenkaan ole pysyvää jääpeitettä, vaan jääkansi hajoaa alituiseen ja osa jäästä ajelehtii Barentsinmerelle. Tämä johtuu vuorovedestä, joka tulee Vienanmereen pohjoisesta. Keväällä päällysvesi lämpenee Vienanmerellä ja sen lahdissa nopeasti, mutta ei kuitenkaan pohjoisosissa. Siellä veden lämpötilaan vaikuttaa Barentsinmeren matalat lämpötilat. On tavallista, että vesi on vain 7–8 °C lämmintä. Syksyllä vesi jäähtyy nopeasti ja alkaa marraskuun puolivälissä jäätymään lahdissa ja rannikolla. Kesän lämmittävä vaikutus ulottuu syvälle syksyn ja kevään sekoittumisen takia. Lämpötilakerrostuneisuuden lauettua tapahtuu kuitenkin vain osittainen vesikierto, jolloin päällysveden sekoittuminen ulottuu vain 30–45 metriin asti. Sen alapuolelle muodostuu halokliini eli suolaisuuden harppauskerros. Suolapitoisuus kasvaa äkisti syvyyden mukaan, mutta tämän jälkeen suolaisuus lisääntyy asteittain merenpohjalle asti. Vähäsuolainen vesi on suolaista vettä kevyempää, jolloin Barentsinmeren suolainen vesi ei pääse virtaamaan matalassa Vienankurkussa makeanveden alle. Tämä on syy, miksi edellä mainittua sekoittumista tapahdu helposti. Keväällä vesi lämpenee ensin 20 metriin asti ja kesällä lämmittävä vaikutus ulottuu 30–40 metriin asti.[6]
Vallitsevat tuulet ja coriolis-ilmiön vaikutuksesta merivirrat kiertävät Vienanmerta vastapäivään. Vienankurkussa poistuva merivirta seuraa itäistä rannikkoa käyden välillä Vienanlahdella ja Mezeninlahdella. Palaava merivirta seuraa läntistä Kuolan rannikkoa. Päällysveden virtaus on nopeaa ja se saavuttaa 2,5 metriä sekunnissa. Virtausta aiheuttavat kaksi muutakin seikkaa. Vienanmereen laskevat joet tuovat siihen vettä vuosittain 215 kuutiokilometriä, jonka pitää virrata ulos lahdesta. Tämä on yli 10 % Vienanmeren koko tilavuudesta. Vuorovesi on Vienanmeressä kohtalaisen voimakasta. Nousuveden aikaan Vienankurkun läpi virtaa runsaasti vettä, ja laskuveden aikana sitä virtaa sieltä ulos Atlantille. Vuositasolla sisäänvirtaus on noin 2 000 kuutiokilometriä ja ulosvirtaus 2 200 kuutiokilometriä. Vaikka salmen vedenalainen kynnys haittaa vedenvaihtoa, pystyvät merivirrat tuomaan Vienanmerelle uutta merellistä vettä noin kaksikolmasosaa sen 6 000 kuutiokilometrin tilavuudesta.[6]
Vuoroveden aiheuttamat virtaukset ovat voimakkaita Vienanmeren pohjoisosissa Vierankurkussa ja Vorongassa. Vuoroveden tulo aiheuttaa aaltoja, jotka heijastuvat rannikoilta takaisin merelle. Vienankurkussa niiden on havaittu aiheuttavan seisovia aaltoja. Korkein vuorovesi on Vorongassa ja Mezeninlahdella, jossa se saavuttaa 7–10 metriä [4]. Vienankurkussa se on matalampi mutta suurempi kuin kantalahden kolme metriä.[6]
Saaria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vienankurkussa ei ole suuria saaria.[b]
Jokia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vienankurkkuun laskevat joet ovat pieniä. Kuolan rannikolla sen eteläisin joki on Strelna (Стрельна), jos sen suisto katsotaan jo kuuluvan salmeen. Muita tätä pienempiä jokia ovat esimerkiksi Tšapoma (Чапома), Tšernjavka (Чернявка), Pjalitsa (Пялица), Malaja Kumževaja (Малая Кумжевая), Bolšaja Kumževaja (Большая Кумжевая), Pulonga (Пулонга), Lihodeevka (Лиходеевка), Babja (Бабья), Sosnovka (Сосновка), Snežnitsa (Снежница), Glubokaja (Глубокая), Danilovka (Даниловка) ja Dolgaja Guban joki (Долгая Губа). Itärannokalla eteläisin suurempi joki on Bolšaja Torožma (Большая Торожма). Muita jokia ovat esimerkiksi Malaja Torožma (Малая Торожма), Zimnjaja Zolotitsa (Зимняя Золотица), Tova (Това), Malyje Intsy (Малые Инцы), Bolšije Intsy (Большие Инцы), Kazama (Казама), Rutši (Ручьи), Vaizitsa (Вайзица), Megra (Мегра) ja Maida (Майда).[b]
Huomioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Горло, Vienankurkku Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 5.5.2023. (venäjäksi)
- ↑ Arkangelin alue (PDF) sivustolta Reestry GKGN (Реестры ГКГН), Venäjän Federaation paikannimirekisteri (julkaistu 15.12.2022) (venäjäksi)
- ↑ Белое море, Vienanmeri Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 5.5.2023. (venäjäksi)
- ↑ a b Мезенская губа, Mezeninlahti Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 5.5.2023. (venäjäksi)
- ↑ Двинская губа, Vienanlahti Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 5.5.2023. (venäjäksi)
- ↑ a b c d Dobrovolski, A. D. & Zalogin, B. S.: Моря СССР - Белое море (Neuvostoliiton meret - Vienanmeri) 1982. Moskova: Moskovan yliopisto. Viitattu 5.5.2023. (venäjäksi)