Victor Lustig

Victor Lustig
Henkilötiedot
Muut nimet	Robert Duval, Robert Miller
Syntynyt	4. tammikuuta 1890
Kuollut	11. maaliskuuta 1947 (57 vuotta)
Ammatti	huijari
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Victor Lustig (4. tammikuuta 1890 Hostinné, Böömi (nyk. Tšekki) – 11. maaliskuuta 1947 Springfield, Missouri, Yhdysvallat) oli tšekkiläissyntyinen huijari, jonka onnistui muun muassa myydä Eiffel-torni romuraudaksi.

Varhaiset vaiheet

Lustig syntyi pienessä böömiläisessä Hostinnén kylässä vuonna 1890, jossa hänen isänsä toimi kylän pormestarina. Kepposia ja pikkuhuijauksia harrastanut Lustig lähetettiin 1909 Pariisiin opiskelemaan. Sulavakäytöksinen ja loistavat puhelahjat omaava Lustig oli kuitenkin kiinnostuneempi helpon rahan tienaamisesta ja paikalliset peliluolat tarjosivatkin hyvät puitteet hänen alkavalle huijaustoiminnalleen.

Ranskan poliisin päästyä ensimmäisen maailmansodan jälkeen hänen jäljilleen Lustig päätti jättää Euroopan taakseen ja suuntasi Amerikkaan. Eri puolilla maata toiminut Lustig kunnostautui rahanväärennösten, petosten ja suoranaisten huijausten saralla. Useat hänen uhreistaan eivät maineen menetyksen uhalla uskaltaneet jättää rikosilmoitusta. Lustig jäikin kiinni lukuisia kertoja, mutta onnistui puhumaan itsensä vapaaksi.

Eiffel-torni

Ranskan hallitus oli vuonna 1925 aikeissa romuttaa Eiffel-tornin, sillä sen tarvitsemat huollot alkoivat tulla liian kalliiksi, ja pelkästään tornin pitäminen maalattuna oli kallista. Eiffel-torni oli rakennettu varta vasten Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttelyyn, eikä sen ollut alun perin tarkoitus olla pysyvä. Lustig käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähetti väärennettyjä kirjeitä viidelle johtavalle romukauppiaalle esiintyen posti- ja lennätinhallituksen ministerinä, ja tarjosi heille tornin romutusurakkaa. Tavattuaan liikemiehet Hôtel de Crillonissa Lustig valitsi huijauksen kohteeksi André Poisson -nimisen romukauppiaan, jolla oli halu päästä Pariisin seurapiireihin. Kuultuaan tarjouksensa hyväksytyn Poisson tuli kuitenkin epäluuloiseksi. Lustig järjesti apulaisensa Collinsin avulla toisen tapaamisen ja onnistui vakuuttamaan tämän esittämällä korruptoitunutta virkamiestä. Muutama päivä myöhemmin Poisson lähetti sekkinsä, minkä jälkeen Lustig pakeni apulaisensa Collinsin kanssa Wieniin. Poisson ei kehdannut ilmoittaa rikoksesta poliisille. Lustig palasi Pariisiin noin kuukausi myöhemmin aikeissaan myydä torni uudelleen eri henkilöille. Tällä kertaa uhri kuitenkin kertoi asiasta poliisille ennen kauppojen sulkemista. Lustig ja Collins ehtivät paeta virkavallalta.

Al Capone

Lustig onnistui huijaamaan amerikkalaista gangsteria Al Caponea uskottelemalla hänelle suunnittelevansa huijausta Wall Streetillä. Lustig sai Caponen sijoittamaan suunnitelmaansa 50 000& dollaria ja sai häneltä kaksi kuukautta aikaa tuoda voitot takaisin. Lustig palasi New Yorkiin rahojen kanssa ja laittoi ne kassakaappiin aikarajan umpeutumiseen saakka. Kun kaksi kuukautta oli kulunut, hän palasi Caponen luokse esittäen, ettei suunnitelma ollut onnistunut, ja että hän maksaisi lainarahat takaisin omista rahoistaan. Capone vaikuttui Lustigin ”rehellisyydestä” ja maksoi tälle 5 000& dollaria.

Vangitseminen ja tuomio

Lustig suoritti useita muita huijauksia, ja FBI:llä oli 1930-luvulla runsaasti tietoa hänen toimistaan. Hän oli kuitenkin tuohon asti onnistunut välttymään tuomiolta, sillä hänen uhrinsa eivät kehdanneet todistaa häntä vastaan oikeudessa. 10. maaliskuuta 1935 FBI pidätti Lustigin väärän rahan levittämisestä, ja hänet lukittiin Manhattanin erityislaitokseen, josta hänen onnistui kuitenkin paeta lakanoista tekemänsä köyden avulla. Lustig jäi kolme kuukautta myöhemmin kiinni Pittsburghissa, ja hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen.

Lustig istui 11 vuotta tuomiostaan Alcatrazin vankilassa Kaliforniassa, jonne myös Al Capone oli joutunut vuonna 1931 verokavalluksen vuoksi. Victor Lustig kuoli vuonna 1947 keuhkokuumeeseen Springfieldin vankilasairaalassa Missourissa.

Lähteet

• Nars, Kari: ”Victor Lustig myi Eiffel-tornin”, Miljoonahuijarit: suurpetkuttajien värikäs historia, s. 100–111. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-6414-0
• Stuart, Gordon: Suuri huijausten kirja, s. 210–214. Euroword, 1999. ISBN 951-654-034-1.