Vesiagama
| Vesiagama | |
|---|---|
 Naaras |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Suomumatelijat Squamata |
| Alalahko: | Leguaanimaiset Iguania |
| Heimo: | Agamat Agamidae |
| Alaheimo: | Hydrosaurinae |
| Suku: | Vesiagamat Hydrosaurus |
| Laji: | amboinensis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Hydrosaurus amboinensis |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Karkea levinneisyysalue |
|
| Katso myös | |
Vesiagama[2] eli purjelisko[3] (Hydrosaurus amboinensis) on agamien heimoon kuuluva liskolaji. Se on suurimpia agamalajeja. Vesiagamaa tavataan Molukeilla ja Uudessa-Guineassa. Se elää puissa veden läheisyydessä. Se on taitava uimari, ja se pakenee vaaran uhatessa veteen.
Taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hollantilainen lääkäri Johann Albert Schlosser kuvasi vesiagaman vuonna 1768 nimellä Lacerta amboinensis. Lisko löydettiin Ambonin saarelta, jonka aiempi nimi oli Amboina. Holotyypiksi määritettiin eräs aikuinen koiras, joka on nykyään Ruotsin luonnonhistoriallisen museon kokoelmissa.[4]
Vesiagama kuuluu vesiagamien (Hydrosaurus) sukuun, joka sisältää useita Kaakkois-Aasian saarilla eläviä lajeja. 1800-luvulla suku tunnettiin nimellä Lophura, mutta koska samaa nimeä oli käytetty jo aiemmin hopeafasaaneista, nimeksi vaihdettiin Hydrosaurus vuonna 1903. Vesiagaman suhde suvun muihin lajeihin on pitkään ollut epäselvä, mutta 2000-luvun tutkimukset ovat valottaneet taksonomiaa. Nykyään vesiagamia katsotaan olevan viisi lajia.[4]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesiagama on sukunsa muiden lajien tapaan suuri, lohikäärmemäinen lisko. Vesiagamien sukuun kuuluvat agamien suurimmat lajit, ja ne voivat saavuttaa yli metrin pituuden.[4] Vesiagaman pituudesta kaksi kolmasosaa on häntää.[5][6]
Vesiagamakoiras on väriltään kellertävänvihreä, naaras vihreä, ja molempia sukupuolia koristaa selkäpuolella musta marmorikuvio.[4] Niskasta häntään kulkee selkärangan tukema jäykkä harja.[7][2] Koirailla harja muodostaa hännän kohdalle korkean ”purjeen”. Naarailla harja on pieni eikä purjetta ole.[7] Harjan tarkkaa merkitystä ei tiedetä, mutta sitä käytetään mahdollisesti kosintamenoissa tai koiraiden välisissä taisteluissa.[5][8] Vesiagaman häntä on kärjestä litistynyt, mikä auttaa liskoa uimisessa.[6]
-
Naaraan pää -
Koiraan pää -
Naaras -
Koiras
,_Ambon.png)
,_Ambon.png)
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesiagamaa tavataan Molukkien saariryhmän keskimmäisillä saarilla ja Uudessa-Guineassa.[4] Lajin itäisin esiintymisalue on mahdollisesti Mamberamo-joen valuma-alue Uudessa-Guineassa.[9]
Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan vesiagamaa elää Sulawesin saarella ja Filippiineillä.[1] Vuonna 2020 julkaistu tutkimus on kuitenkin osoittanut, että Sulawesin vesiagamat edustavat kahta saarelle endeemistä lajia, jotka ovat saaneet nimet Hydrosaurus celebensis ja Hydrosaurus microlophus. Myöskään Filippiineillä ei näyttäisi elävän vesiagamaa, vaan sielläkin kyse on nykykäsityksen mukaan toisesta lähisukuisesta lajista, filippiinienvesiagamasta (Hydrosaurus pustulatus).[4][10]
Elinympäristö ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].JPG)
Vesiagama elää lähes pelkästään jokien ja rannikon läheisyydessä.[1] Sen elinympäristöä ovat pääasiassa galleriametsät.[6] Se liikkuu metsän puissa ravinnon perässä,[2] ja se pysyttelee aina veden läheisyydessä.[7] Vesiagama on taitava uimari,[8] ja se pudottautuu vaaran uhatessa jokeen joko piiloutuakseen tai paetakseen.[7] Takaraajojen pitkien varpaiden sivuilla on nahkaläpät, jotka ovat erityisen selvät poikasilla. Tämän ansiosta ne voivat juosta veden päällä basiliskien (Basiliscus) tapaan.[5][8][11] Lisäksi vesiagamien on nähty juoksevan takaraajojensa varassa maalla.[5]
Vesiagama on päiväaktiivinen.[11] Se viettää aamut ja iltapäivät ottamalla aurinkoa joen yli roikkuvilla oksilla tai joentörmän suurilla kivillä,[5][11] mutta keskipäivän aikaan se hakeutuu varjoon joenrannan kasvillisuuteen. Poikaset ottavat aurinkoa harvemmin kuin aikuiset, todennäköisesti suojautuakseen pedoilta.[5] Laji elää löysissä ryhmissä.[7]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesiagaman ravintotottumuksia ei ole selvitetty kunnolla, mutta laji on ilmeisesti kaikkiruokainen.[5][12] Täysikasvuisten yksilöiden ravinnon on ilmoitettu koostuvan pääasiassa kasveista, ja siihen kuuluvat lehdet, hedelmät ja hyönteiset.[5][6][13] Nuorten vesiagamien ruokavalio on ilmeisesti eläinperäisempää kuin täysikasvuisten yksilöiden.[6] Lähisukuinen filippiinienvesiagama syö pelkästään lehtiä, mutta vesiagaman hampaisto viittaa erilaiseen ravintoon.[12]
Muiden liskojen tapaan vesiagaman hampaat eivät sovellu lehtien pureskeluun eikä sillä ole kivipiiraa kasviravinnon hienontamiseen, mutta se voi joskus niellä kiviä ruoansulatuksen tehostamiseksi.[5] Myös endosymbioottisten mikrobien tuottamat sellulaasit auttavat vesiagamaa kasviravinnon sulatuksessa.[8] Koska lisko ottaa aurinkoa liikkumattomana pitkiä aikoja, se voi syödä kasviravintoa, joka luultavasti sulaa hitaammin ja tehottomammin kuin saalis.[5]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesiagama munii 3–9 munaa.[8] Ne kuoriutuvat 65 päivän kuluttua muninnasta. Lisko voi elää yli 15-vuotiaaksi.[6] Vastakuoriutuneet poikaset ovat noin 15–20 senttiä pitkiä.[5][8]
Uhat, suojelu ja suhde ihmiseen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]IUCN:n mukaan vesiagama on elinvoimainen laji. Lajia uhkaa luultavasti pääasiassa elinympäristöjen häviäminen, jota aiheutuu esimerkiksi metsänhakkuusta ja metsien muuttamisesta viljelysmaaksi. Lisäksi lajia pyydetään paikallisten ihmisten ravinnoksi sekä kansalliseen ja kansainväliseen lemmikkieläinten kauppaan.[1]
Useita vesiagamalajeja myydään lemmikkeinä, mutta niiden lajitunnistuksia hankaloittaa suvun muuttunut taksonomia ja tahallisesti väärin ilmoitetut lajimääritykset.[14] Vesiagama oli vuosien ajan suojeltu laji Indonesiassa, mikä teki sen pyytämisestä ja myymisestä laitonta ilman erityislupaa.[9][11] Ilmoittamalla vesiagaman lajiksi virheellisesti Hydrosaurus weberi on voitu kiertää Indonesian laissa olleita suojelumääräyksiä.[9] Vuodesta 2020 vesiagaman pyydystäminen ja vienti ulkomaille on taas laillista, sillä laji on poistettu suojeltujen lajien luettelosta.[9][15]
Ambonin saarella vesiagamaa on tavattu roskakasojen välittömästä läheisyydestä. Aikuiset ja keskenkasvuiset voivat löytää roskakasoilta kasviravintoa, kun taas poikasille on tarjolla roskien houkuttelemia kärpäsiä. Laji vaikuttaa siis olevan ainakin paikallisesti kulttuurinsuosija eli ihmisen toiminnasta hyötyvä laji.[9][15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d O'Shea, M., Allison, A., Shea, G., Oliver, P., Tallowin, O. & Stubbs, A.: Hydrosaurus amboinensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-3. 2021. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.1.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 1. Aarnikotka–Iibikset, s. 24. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01065-4
- ↑ O’Shea, Mark & Halliday, Tim: Matelijat ja sammakkoeläimet, s. 75. Suomentanut Welling-Hirvonen, Sari. Helsinki: Readme.fi, 2009. ISBN 978-952-220-174-4
- ↑ a b c d e f Denzer, Wolfgang et al.: Dragons in neglect: Taxonomic revision of the Sulawesi sailfin lizards of the genus Hydrosaurus Kaup, 1828 (Squamata, Agamidae). Zootaxa, 3.3.2020, 4747. vsk, nro 2, s. 275–301. Magnolia Press. doi:10.11646/zootaxa.4747.2.3 ISSN 1175-5334 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Whitten, Tony & Henderson, Greg S.: Ecology of Sulawesi. Tuttle Publishing, 2012. ISBN 978-1-4629-0507-2 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.8.2018). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Hydrosaurus amboinensis (Malaysian Sail Finned Lizard) ZipcodeZoo. Arkistoitu 14.2.2011. Viitattu 25.8.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Vinci, George: The Agama (Agamidae) Family of Lizards: Quick Facts Infolific. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Hutchins, Michael & Murphy, James B. & Schlager, Neil (toim.): Grzimek’s Animal Life Encyclopedia. 7. Reptiles, s. 218. Farmington Hills, MI: Gale Group, 2003. ISBN 0-7876-5783-2 (englanniksi)
- ↑ a b c d e Glässer-Trobisch, Andrea & Trobisch, Dietmar: Begegnungen mit Hydrosaurus & Co. in der Wallacea. Teil 1: Drachen im Reich der Schmetterlinge – Sulawesi. Sauria, huhtikuu 2020, 42. vsk, nro 3, s. 1–25. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 13.10.2021. (saksaksi)
- ↑ Siler, Cameron D. & Lira-Noriega, Andrés & Brown, Rafe M.: Conservation genetics of Australasian sailfin lizards: Flagship species threatened by coastal development and insufficient protected area coverage. Biological Conservation, tammikuu 2014, 169. vsk, s. 100–108. Elsevier. doi:10.1016/j.biocon.2013.10.014 ISSN 0006-3207 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 6.5.2020. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Lubis, M. Irfansyah et al.: Conservation of Herpetofauna in Bantimurung Bulusaraung National Park, South Sulawesi, Indonesia, s. 32. Departemen Konservasi Sumberdaya Hutan, Fakultas Kehutanan, Institut Pertanian Bogor Bogor Indonesia, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 27.8.2018). (englanniksi)
- ↑ a b Christensen, Kiana & Melstrom, Keegan M.: Quantitative analyses of squamate dentition demonstrate novel morphological patterns. PLOS ONE, 10.9.2021, 16. vsk, nro 9, s. e0257427. Public Library of Science. doi:10.1371/journal.pone.0257427 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
- ↑ de Chabannes, Pierre: Amboina sailfin lizard Pierre Wildlife. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Heinrich, Sarah & Toomes, Adam & Janssen, Jordi: Legal or unenforceable? Violations of trade regulations and the case of the Philippine Sailfin Lizard Hydrosaurus pustulatus (Reptilia: Squamata: Agamidae). Journal of Threatened Taxa, 26.5.2021, 13. vsk, nro 6, s. 18532–18543. doi:10.11609/jott.7269.13.6.18532-18543 ISSN 0974-7907 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Glässer-Trobisch, Andrea & Trobisch, Dietmar: Begegnungen mit Hydrosaurus & Co. in der Wallacea. Teil 4: Drachen auf der Insel der heiligen Aale – Ambon. Sauria, syyskuu 2021, 43. vsk, nro 4, s. 31–58. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 11.2.2022. (saksaksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Reptile Database: Hydrosaurus amboinensis (englanniksi)