Veronica Cartwright
Veronica Cartwright | |
---|---|
Veronica Cartwright vuonna 2022. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 20. huhtikuuta 1949 Bristol, Englanti |
Ammatti | näyttelijä |
Aiheesta muualla | |
www.veronica-cartwright.com | |
IMDb | |
Elonet | |
Veronica Cartwright (s. 20. huhtikuuta 1949) on elokuva- ja televisionäyttelijä joka tunnetaan muun muassa scifi- ja kauhuelokuvista.[1][2]
Cartwright syntyi Bristolissa, Englannissa vuonna 1949. Heidän perheensä muutti 1950-luvun puolivälissä Yhdysvaltoihin, Los Angelesiin. Hän aloitti näyttelemisen lapsinäyttelijänä television puolella, hänen ollessan 13-vuotias hän sai roolin Hitchcockin klassikkoelokuvaan Linnut. Cartwright sen jälkeen urallaan näytellyt useissa muissa kauhu- ja scifielokuvissa kuten Ihmispaholaiset, Alien – kahdeksas matkustaja ja Noidat.[1][2] Hänellä on sisar Angela Cartwright joka on myös näyttelijä.[1][3]
Cartwright on ollut kolme kertaa ehdolla Emmy-palkintoon vierailevan näyttelijän rooleista Salaisissa kansioissa ja Teho-osastossa.[4]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rakkautta ja sotaa (In Love and War, 1958), Allie O’Neill
- Huhu (The Children’s Hour tai The Loudest Whisper, 1961), Rosalie
- Heidän kesänsä (Spencer’s Mountain, 1963)
- Linnut (The Birds, 1963), Cathy Brenner
- One Man’s Way (1964), Mary
- Who Has Seen the Wind? (1965)
- Inserts (1976), Harlene
- Ihmispaholaiset (Invasion of the Body Snatchers (1978), Nancy Bellicec
- Mitäs täällä roikut Henry Moon? (Goin’ South (1978), Hermine
- Alien – kahdeksas matkustaja (Alien (1979), Lambert
- Yksityisetsivä Joe Dancer (Joe Dancer: The Big Black Pill, 1981)
- Syyttäjä vastaan syytetty (Prime Suspect, 1982)
- Valiojoukko (The Right Stuff, 1983)
- Painajaiset (Nightmares, 1983)
- My Man Adam (1985), Elaine Swit
- Avaruuden sankari (Flight of the Navigator, 1986)
- Wisdom - kapinallinen (Wisdom, 1986), Samantha Wisdom
- Intimate Encounters (1986)
- Noidat (The Witches of Eastwick, 1987), Felicia Alden
- Desperate For Love (1989)
- Valentino Returns (1989)
- Pojan lupaus (A Son’s Promise, 1990)
- Hitler’s Daughter (1990), Patricia Benedict
- False Identity (1990)
- Murhaverkko (Dead in the Water, 1991)
- Walking the Dog (1991)
- Koirat karvoissaan (Man Trouble, 1992)
- Triumph Over Disaster: The Hurricane Andrew Story (1993)
- It’s Nothing Personal (1993), Barbara
- Mirror, Mirror 2: Raven Dance (1994)
- Dead Air - Murhaajan ääni (Dead Air, 1994)
- Candyman II: Farewell to the Flesh (1995)
- My Brother's Keeper (1995)
- The Lottery (1996)
- Rahalla saa (Money Talks, 1997), Connie Cipriani
- Miljoonan dollarin tyttö (Sparkler, 1997)
- Quicksilver Highway (1997)
- Rat Pack (The Rat Pack, 1998)
- Rakkaus löytää sävelen tai Yhteinen sävel (A Slipping Down Life, 1999)
- Maapallon viimeinen mies (The Last Man on Planet Earth, 1999)
- Trash (1999), Principal Evans
- Scary Movie 2 (2001), Meganin äiti
- The Osmondsin nousu ja tuho (Inside the Osmonds, 2001)
- Satimessa (In the Bedroom, 2001)
- Just Married (2003)
- Straight-Jacket (2004), Jerry
- Kinsey (2004), Sara Kinsey
- The Invasion (2007)
- Call of the Wild 3-D (2009)
- Neowolf (2010)
- Insight (2011)
- The Town that Dreaded Sundown (2014)
- Mommy, I Didn’t Do It (2017)
- Memory – The Origins of Alien (2019) oma itsensä
Lähde: [5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Veronica Cartwright. Turner Classic Movies – TCM. Arkistoitu 28.2.2021. Viitattu 24.9.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Pfeiffer, Oliver: Flashback: Interview with Veronica Cartwright SciFiNow. 20.8.2020. Viitattu 24.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Angela Cartwright – Interview Sci-fi-online.co.uk. Viitattu 24.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Veronica Cartwright, Awards & Nominations Academy of Television Arts & Sciences – Emmys. Viitattu 24.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Veronica Cartwright – Filmography. Turner Classic Movies – TCM. Arkistoitu 28.2.2021. Viitattu 24.9.2023. (englanniksi)