Verettömyys
Verettömyys oli suomalaisen kansanperinteen tuntema ihmisten sairaus, jonka kuviteltiin johtuvan veren laadun heikkenemisestä, vääränlaisesta verestä tai veren vähyydestä. Verellisyys oli ihmisen tavallinen, oikea tila, jossa hänellä oli riittävästi omaa verta.
Verettömyys aiheutti innottomuutta, kalvakkuutta, masentumista tai heikkoutta. Kyse oli lähinnä riuduttavista sairauksista ja puutostiloista, kuten anemiasta. Nykyisin verettömyys tarkoittaa kalpeutta.
Verettömyys johtui joskus siitä, että ympäristön haltijat olivat vieneet tai turmelleet veren tai tuoneet oman verensä tilalle. Loitsuilla saatettiin pyytää omaa verta takaisin:
Oma veri voitiin rinnastaa luontoon, suojelushaltijaan, ja verta nostatettiin kuin luontoa lovesta:
Nouse, luontoin, lovesta, haon alta haltiani,
syntyni syvästä maasta, isäni luonto, emäni luonto,
päälle luontoni omani, kaikehin muien luontohista,
puna veriset, nieta veriset, rusko veriset, valko veriset,
kelta veriset, sini veriset, minun veren päällimäissä
kaikkein muien veristen.
(SKVR VII4 1743)