Venla Mäkelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee käsikirjoittajaa. Jalkapalloilija Venla Mäkelästä on eri artikkeli.

Venla Mäkelä (s. Kotka) on suomalainen elokuva- ja TV-käsikirjoittaja.

Mäkelä on opiskellut viestintää Lontoossa, jonka jälkeen hän hakeutui töihin Solar Filmsiin. Siellä hän työskenteli tuotantoapulaisena ja kehitteli samalla käsikirjoitusta, josta lopulta muodostui hänen ensimmäinen televisiosarjansa Muodollisesti pätevä (1999). Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan elokuvakäsikirjoittamista Kanadaan, jossa myös viimeisteli käsikirjoituksen Aleksi Mäkelän ohjaamaan elokuvaan Lomalla (2000).

Matti Ijäkselle Mäkelä kirjoitti elokuvan Aita (2001), joka on koominen tarina keski-ikäisen miehen vaihdevuosista tämän hullaantuessa nuoreen tyttöön. Vuonna 2006 Yle TV1 esitti Mäkelän kirjoittaman ja Kimmo Taavilan ohjaaman Tikkurila-trilogian, joka on kolmesta itsenäisestä elokuvasta (Kirkkaalta taivaalta, Arppa vaan, Kodit ja kalusteet) koostuva draamakomedia, joka sijoittui keskiluokkaiseen ja keskivertoon lähiöön Vantaan Tikkurilaan. Sarja toi Mäkelälle parhaan käsikirjoituksen Venla-palkinnon. Ensimmäisen hän oli saanut jo Muodollisesti pätevä -sarjasta[1].

  1. TV2 Teatterille palkitut ohjelmat (Arkistoitu – Internet Archive), Yle Vintti. Viitattu 15.7.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]