Venäjän keisari
| Venäjän keisari | |
|---|---|
| Император Всероссийский | |
.svg) | |
 Nikolai II, Venäjän viimeinen keisari | |
| Virka-asunto | Talvipalatsi, Pietari |
| Perustettu | 2. marraskuuta 1721 |
| Ensimmäinen | Pietari Suuri |
| Viimeinen | Nikolai II |
| Lakkautettu | 15. maaliskuuta 1917 |
Venäjän keisarin arvonimen otti Pietari I Suuri laajennettuaan ja länsimaistettuaan Venäjää 1700-luvun alussa. Venäjä julistettiin suurvallaksi ja hallitsija Pietari Suuri Isänmaan Isäksi ja Koko Venäjänmaan keisariksi ”(Vserossijski Imperator)”. Lisäksi hänellä oli edelleen myös arvonimi ”tsaari”, mutta ei Venäjän vaan lukuisten muiden alueiden tsaarina. Näitä olivat muun muassa Kazanin tsaari, Astrahanin tsaari, Siperian tsaari ja Taurian Khersonesoksen tsaari muiden arvonimien ohessa.
Sanat keisari ja tsaari ovat samaa alkuperää: molemmat johtuvat roomalaisesta Caesar-nimestä, jota alkujaan Rooman hallitsijat käyttivät arvonimenään imperator-termin ohella. Suomeen keisari-sana on tullut saksan kautta (Kaiser), mutta monissa muissa kielissä, myös venäjässä, sitä vastaa sana imperator tai jokin siitä kehittynyt muunnos.
Venäjän hallitsijoista on syytä puhua Venäjän keisareina Pietari Suuresta alkaen. Juuri Pietari liitti Venäjän länsieurooppalaiseen kulttuuriperintöön luomalla virka-asteikon, rankijärjestelmän eli tabel o rangah (ven. Табель о рангах) ja Ruotsin mallin pohjalta mukaillun aluehallinnon. Venäläisen rahvaan näkökulmasta ”keisari” (ven. Император, imperator) - ja ”tsaari” (ven. Царь) -termin välillä ei kuitenkaan ole käytännössä eroa. Venäläisessä puhekielessä keisareita nimitettiin Pietari Suuren ajan jälkeenkin tavallisimmin tsaareiksi ja nimitetään edelleenkin.
Matti Klingen mukaan Venäjän imperiumin keisari oli Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija nimenomaan keisarin arvonimellä. Venäläisille hän oli ja on edelleen puhekielessä tsaari. Suomalaisessa historiankirjoituksessa on käytetty kumpaakin nimitystä. Suomalaisille nimitys suuriruhtinas oli tärkeä siksi, että sen perusteella esitettiin, ettei Venäjän keisarilla ollut Suomessa keisarin, vaan ainoastaan Ruotsin vuoden 1772 hallitusmuodon mukaiset valtuudet. Venäjän tsaari oli myös Puolassa nimellisesti vain suuriruhtinas maan kolmannen jaon jälkeen.
Venäjällä tsaarin valta-aseman käsitettiin olevan Jumalalta peräisin ja siten koko valtio alueineen, asukkaineen ja rikkauksineen oli viime kädessä tsaarin yksityisomaisuutta. Koska tsaari oli saanut valtansa Jumalalta, ei hän voinut myöskään olla teoistaan vastuussa kenellekään muulle.[1] Tämä vanhanaikainen käsitys muuttui perustuslaillisemmaksi vuoden 1905 levottomuuksien johdosta 17. lokakuuta annetun lokakuun manifestin ansiosta. Tosin valtakunnanduuman asema parlamentaarisena kansanedustuslaitoksena ei länsieurooppalaisen perustuslaillisuuden näkökulmasta toteutunut. Tämän perustuslaillisen muutoksen vuoksi vuoden 1905 tapahtumista käytetään nimeä vuoden 1905 vallankumous.
Arvonimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän keisareilla oli myös suuri joukko muita arvonimiä, joista osa viittasi Venäjään kuulumattomiinkin alueisiin ja paikkakuntiin. 1800-luvun lopulla keisarilla oli seuraava arvonimiluettelo:
Koko Venäjän, Moskovan, Kiovan, Vladimirin ja Novgorodin Keisari ja itsevaltias, Kasanin, Astrakanin, Puolan, Siperian ja Taurian Kersonessoksen Tsaari, Pihkovan herra ja Smolenskin, Liettuan, Volhynian, Podolian ja Suomen suuriruhtinas, Viron, Liivinmaan, Kuurinmaan ja Semgallenin, Samogitian, Białystokin, Karjalan, Tverin, Jugorian, Permin, Vjatkan, Bulgarian ja muiden maiden ruhtinas, Nižni Novgorodin, Tšernigovin, Rjazanin, Polotskin, Rostovin, Jaroslavin, Beloe Ozeron, Udorian, Obdorian, Vitebskin ja Mstislavin ja koko pohjoisen alueen herra ja suuriruhtinas, Iberian, Kartalinian, Georgian ja Kabarinian ja Armenian herra ja hallitsija, Tšerkessien ja vuoristoruhtinaiden ym. Perintöruhtinas ja Hallitsija, Norjan perillinen, Schleswig-Holsteinin, Dithmarschenin ja Oldenburgin herttua jne. jne.[2].
Monissa asiakirjoissa kuitenkin käytettiin lyhempää, ainoastaan Venäjään, Puolaan ja Suomeen viittaavaa arvonimiluetteloa[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sinilind, Sirje: Viro ja Venäjä. Huomioita Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikasta Virossa 1940-1984, s. 148. ALEA-KIRJA, 1985. ISBN 951-9272-97-6
- ↑ a b Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, s. 237, Otava 1982, ISBN 951-1-06877-6
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjän keisari Wikimedia Commonsissa
