Vehmainen (Rautu)
Vehmainen (ven. Кривко, Krivko) on Venäjällä Sosnovon (ent. Rautu) kunnassa sijaitseva, Suomen Neuvostoliitolle luovuttamiin alueisiin kuuluva kylä.
Kylän nimi Vehmainen juontuu sanasta ”vehmas”, joka tarkoittaa rehevää. Alueen vanhimmista asutuksista merkittävä on keskiaikainen Linnanmäen asutus. Aiemmin Vegmasina tunnettu Vehmainen on mainittu Novgorodin verokirjoissa jo vuodesta 1500 lähtien.[1]
Ruotsin vallan aikana kylä liitettiin ensin naapurikuntaan Sakkolaan vuosina 1613–1614, mutta jo seuraavana vuonna se palautettiin takaisin Rautuun. Tällöin Vehmaisissa oli kuusi pihapiiriä. Kylään asettuivat asumaan muun muassa Antti Tähkäpää, Jons Tiainen ja Tölikön suku. Ensimmäisinä Vehmaisiin saapuneet Pusan ja Pirhosen suvut (1590) olivat tähän mennessä muuttaneet muihin kyliin. 1600-luvulla alueelle perustettiin ruotsalainen kartano.[1]
Venäjään liittämisen jälkeen (1700–1721) kylästä tuli venäläisen maanomistajan omaisuutta. Kaikkien Raudun maiden omistajan Anton Devierin kuoltua tila jaettiin hänen kolmen poikansa kesken. Vehmaisten kartano siirtyi Aleksandr Antonovitšille, ja siihen kuuluivat seuraavat kylät: Haukkala, Kellio, Keripato, Kopola, Kärsälä, Liippua, Raasuli, Savikkola, Savola, Sunnikkola, Suvenmäki, Vakkila ja Vehmainen, yhteensä 64 pihaa. Aleksandr Antonovitšin kuoleman jälkeen hänen poikansa Nikolai ja Ivan perivät tilan ja jakoivat sen tasan kahteen osaan. Vuonna 1796 käkisalmelainen kauppias Ivan Gavrilovitš Lisitsyn vuokrasi molemmat tilan puoliskot. Kaksitoista vuotta myöhemmin (1808) Alexander von Fockin vaimo Anna osti koko Vehmaisten tilan 37 000 ruplalla. Kylät myytiin vähitellen ja erotettiin kartanosta, jolloin muun muassa Miettilänhovin tila Suvenmäessä syntyi. Vehmaisten kartanon ydinalue Haukkalan, Keripatan, Sunnikkalan, Vakkilan ja Varikkalan kylineen säilyi ja siirtyi myöhemmin Annan tyttärelle Charlotte von Fockille.[1]
Vuonna 1873 valtio osti Vehmaisten ja Miettilän kartanoiden maat, joiden kokonaispinta-ala oli 7 850 hehtaaria. Maatilan ydinalue jäi valtiolle talonpoikien maanjaon jälkeen. Valtion omistuksessa oleva Vehmainen vuokrattiin 25 vuodeksi Rendall-nimiselle henkilölle, ja vuokra-ajan päätyttyä 1920-luvulla kreivi Alexis Steven-Steinhelille. Viimeisinä sotaa edeltävinä vuosina talonpojat asuttivat tilan maita. Kartanon pieni, siisti, kaksikerroksinen päärakennus sijaitsi korkealla mäellä, joka vietti pienen Hovijärven rantaan. Päärakennusta ympäröivät ulkorakennukset ja puisto. Mahtavat tammet ja vanhoista kuusista tehty tuulensuoja ovat säilyneet tähän päivään asti. Nykyään tilan alueella on sodanjälkeisiä kolhoosirakennuksia.[1]
Kylän asukkaiden pääasialliset elinkeinot olivat peltoviljely ja puunkorjuu. Lisäksi Vehmainen tunnettiin sepistä ja kauppiaista. Ennen vanhan rajan sulkemista vuonna 1918, he kävivät kauppaa elintarvikkeilla Pietarissa ja veivät sinne teollisuustuotteita. Tämän jälkeen he keskittyivät kehittämään omaa maatalouttaan, ojittaen kosteikkoja pelloiksi ja niityiksi. Savotan saha ja mylly tarjosivat lisätyöpaikkoja kyläläisille. Saha tuotti sahatavaraa ja poltettuja tiiliä.[1]
Vehmaisten ja Haukkalan kylien nuorisoseura ”Samri” perustettiin vuonna 1919 ja se järjesti kulttuuritapahtumia ja -iltoja kylissä. Kylän urheiluseuralla oli oma stadion, ja sen toiminta keskittyi lähinnä jalkapalloon ja maastohiihtoon.[1]
Opetus aloitettiin vuonna 1918, mutta oma koulurakennus saatiin pystytettyä vasta vuonna 1922. Koulun koko olemassaolon ajan opettajina toimivat Vilho ja Anna-Maria Meronen. Yleisiä sukunimiä kylän asukkaiden joukossa olivat esimerkiksi Nypele, Mentu, Karhu, Leppänen, Nuora ja Loponen. Vuonna 1939 Vehmaisissa ja Haukkalassa oli yhteensä 80 taloa ja noin 400 asukasta. He valmistautuivat sotaan, vaikka eivät uskoneet sen mahdollisuuteen. Asukkaat joutuivat hylkäämään kotinsa ja evakuoitumaan järjestäytyneesti ensimmäisenä päivänä, vaikka lentokoneet pommittivatkin junaa Petäjäveden asemalla. Savon läänistä tuli Vehmaisten ja Haukkalan asukkaille toinen kotimaa.[1]
Vehmaisten kylä vallattiin neuvostojoukkojen toimesta kesäkuun puolivälissä 1944. Kun kyliä uudelleennimettiin vuonna 1948, neuvostoliittolaiset siirtolaiset ehdottivat Vehmaisten kylälle nimeä Sadovaja, joka myöhemmin muutettiin Mitšurinskajaksi. Se muutettiin kuitenkin pian Krivkovoksi, ja lopulta se vakiintui Krivkoksi.[1]
Uudelleennimeäminen vahvistettiin 13. tammikuuta 1949 annetulla Venäjän SFNT:n korkeimman neuvoston puheenjohtajiston asetuksella. Haukkalan kylä liitettiin osaksi Sosnovon kylän keskuskartanoa. Raudun ainoa puukoulu on säilynyt täällä.[1]