Nuorakeraaminen kulttuuri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vasarakirveskansa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nuorakeraamisen kulttuurin, eli vasarakirveskulttuurin, levinneisyysalue.

Nuorakeraaminen kulttuuri tai vasarakirveskulttuuri on kivikauden neoliittisella kaudella laajalla alueella vallinnut kulttuuri. Siitä on käytetty myös nimitystä indoeurooppalainen sotakirveskulttuuri. Se levisi laajalle alueelle ihmisten muuttoliikkeen mukana Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa 3000- ja 2000-luvuilla eaa. Suomessa nuorakeraamisesta kulttuurista käytetään nimitystä vasarakirveskulttuuri ja se vallitsi maan lounaisosissa, Suomenlahden rannikolla sekä Etelä-Pohjanmaalla 2800–2300 eaa.[1] Nuorakeraaminen kulttuuri oli varhaisin maanviljelykulttuuri Valko-Venäjän ja Baltian seuduilla Dneprin länsipuolella noin 2800 eaa.[2]

Kulttuurin erityispiirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuorakeraamisia astioita Vantaan Jönsaksesta.[3]

Nuorakeraaminen kulttuuri alkoi levitä myöhäisellä neoliittisella kaudella. Se kukoisti kuparikaudella sekä pronssikaudella eri alueilla 3200/2900 eaa.–n. 2300/1800 eaa. Ruotsin ja Norjan eteläosiin kulttuuri levisi samoihin aikoihin kuin Suomeen, noin 2800 eaa. alkaen. Läntisessä keskisessä Itä-Euroopassa kulttuuriin liittyi palloamforakausi 3400–2800 eaa. sekä Badenin kulttuuri 3600–2800 eaa.

Nuorakeraamiset kulttuurit saivat nimensä nuoramaisilla painanteilla koristelluista saviastioista. Toinen nimitys, sotakirveskulttuurit (Suomessa vasarakirveskulttuuri), viittaa erityisiin taitavasti muotoiltuihin, monesti venemäisiin kivikirveisiin. Niitä on arveltu joko sota-aseiksi tai kulttiesineiksi. Ne ovat kuparikirveiden jäljitelmiä.[4]

Nuorakeraamista kulttuuria on kutsuttu myös yksittäishautakulttuuriksi. Vainajat haudattiin kukin omaan kuoppahautaan, miehet vasemmalle ja naiset oikealle kyljelleen, pää etelään. Joskus haudan päälle kasattiin kumpu mutta ei aina.[5]

Helsingistä ja Vantaalta löytyneitä vasarakirveskulttuurin vasarakirveitä.[6]

Nuorakeraamisissa kulttuureissa harjoitettiin maanviljelyä ja karjanhoitoa. On arveltu, että kulttuurimuodolla olisi ollut yhteys indoeurooppalaisten kielten leviämiseen Euroopassa. Kulttuurin uskottiin levinneen laajalle alueelle migraation tai kansojen vaellusten myötä. Nykytutkijoista muun muassa Andrew Sherratt ja Ian Hodder näkevät nuorakeraamisessa kulttuurissa pikemminkin uuden uskonnon ja ideologian leviämisen.lähde?

On yritetty selvittää myös antropologian avulla, tutkimalla hautalöytöjä, liittyikö nuorakeraamisen kulttuurin leviäminen kansojen vaellukseen. Muun muassa Baltiassa on löydetty nuorakeraamisen kulttuurin haudoista eri ihmistyyppejä jokseenkin samassa suhteessa kuin ajallisesti ja paikallisesti läheisistä toisten kulttuurien haudoista. Muun muassa antropologi Raissa Denisovan (1978) mukaan tämä tukee päätelmää, että nuorakeraamiseen kulttuuriin siirtyminen ei ole merkinnyt uuden väestön saapumista.[7]

Nuorakeraaminen kulttuuri Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorakeraaminen kulttuuri eli vasarakirveskulttuuri tai venekirveskulttuuri saapui Lounais-Suomeen noin 2800–2500 eaa.[8] Koillis-Puolasta ja Baltiasta. Tämän kulttuurimuutoksen on usein tulkittu merkinneen uuden väestön saapumista Suomeen, sillä monet nuorakeraamisen kulttuurin tavat poikkesivat huomattavasti alueella aiemmin vaikuttaneen kampakeraamisen kulttuurin piirteistä, jotka kohtaamisen seurauksena vähenivät merkittävästi. Tästä syystä vasarakirveskulttuurin ja rannikolla asuneen kampakeraamisen kulttuurin kohtaamisen on arveltu olleen väkivaltainen ja seurauksena olisi ollut kampakeraamisen väestön vähentyminen lähes sukupuuton partaalle. Tämän rannikon kampakeraamisen kulttuurin kohtaloksi koituneen tapahtuman on katsottu näkyvän yhä suomalaisten genetiikassa pullonkaulana, koska sitä on vaikea sijoittaa Suomen asutushistorian muuhun vaiheeseen.[9]

Nuorakeraaminen kulttuuri levisi Suomen lounais- ja eteläosaan suurin piirtein Kokkolan, Tampereen ja Viipurin kautta kulkevan linjan eteläpuolelle. Nuorakeraaminen kulttuuri asui keskieurooppalaisten esikuviensa tavoin paalurakenteesta ja oksapunoksista tehdyissä majamaisissa asumuksissa joissa katto oli tehty oljista. Näin tämä kulttuuri toi Suomeen uuden asumustyypin, majan, aiempien alueella vaikuttaneiden kulttuurien asuessa kotamaisissa asumuksissa.[8] Nuorakeraaminen kulttuuri erotti hyvin jyrkästi Suomen alueen lounais- ja eteläosat sisämaasta. Jako jatkui myöhemmissä kulttuureissa aina rautakaudelle asti. Nuorakeraamiset ihmiset eivät haudanneet vainajiaan kampakeraamisesta kulttuurista tuttuihin punamultahautoihin, vaan yksittäishautoihin ns. hocker-asentoon (kyyrypolviasento, jossa vainaja makaa vasemmalla kyljellään). Saviastiat ovat kampakeraamisia astioita pienempiä ja pyöreitä ja niukkakoristeisia.[4] Astian yläreuna koristeltiin usein nuorapainanteilla, kalanruotokuvioilla tai vinoviivavyöhykkeillä.[10]

Kulttuurin asuinpaikat sijaitsevat vesistöjen lähellä. Ilmeisesti ne olivat tärkeitä kulkureittejä. Niihin aikoihin kulkijoiden käytössä oli lähinnä koverrettu ruuhi tai nahkapohjainen vene – lautaveneitä ei ollut vielä .lähde? Löytöpaikat painottuvat Etelä- ja Länsi-Suomeen.[11] Arkeologi Heikki Matiskaisen mukaan nuorakeraaminen kulttuuri saapui Suomeen uuden väestön mukana, kun taas Jukka Luoto uskoo kulttuurin levinneen aikaisemman väestön keskuuteen ilman merkittäviä väestöjen siirtymisiä.lähde? Usein on arveltu, että nuorakeraaminen kulttuuri toi maanviljelyn ja karjanhoidon Suomeen, mutta tästä ei ole selviä todisteita. Astioissa ei ole jälkiä viljan säilyttämisestä, eikä maaperästä löydy viljelykasvien siitepölyä. Asuinpaikat ovat usein niittyjen lähellä, mikä voisi viitata eläinten laiduntamiseen.[12] Ensimmäiset merkit vuohista Suomessa ovat nuorakeraamisen kulttuurin ajalta.[13]

Vasarakirveet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluva vasarakirves.

Vasarakirveet tehtiin kivestä. Kiveen porattiin reikä ehkä luulla. Kirveet olivat jäljitelmiä kupariaseista, jotka olivat jo käytössä Kaakkois-Euroopan kalkoliittisissa kulttuureissa. Joihinkin vasarakirveisiin oli jopa tehty metalliaseeseen valumuotin reunoista jäänyttä jälkeä muistuttava harjanne. Kiveen tehtyyn reikään laitettiin varsi, josta asetta on pidetty. Reikä oli monissa vasarakirveissä niin pieni, että varren piti olla ohut. Myös reiän reunat ovat saattaneet olla niin ohuet, että ase helposti murtui taistelussa. On arveltu muun muassa näiden syiden perusteella, että lähinnä aseella osoitettiin statusasemaa tai että ase oli kulttiesine. Työntekoa varten olivat reiättömät kivikirveet.lähde?

Nuorakeraamisen kulttuurin alatraditioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi nuorakeraamisen kulttuurin alaperinne, Fatjanovo-Balanovon kulttuuri Venäjällä 3200–2300 eaa. (engl. Fatyanovo), oli nuorakeraamisen kulttuurin itäinen haara. Sen alue ulottui Pihkova-järveltä Keski-Volgalle ja Pohjois-Volgalle. Se jakaantui läntiseen Fatjanovon ja itäiseen Balanovon kulttuureihin.lähde?

  1. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessma: Muinaisuutemme jäljet, s. 57–58. Gaudeamus, 2015.
  2. First Farmers, Peter Bellwood 2005, Blackwell, sivu 69
  3. kuvaaja Bolgár István: KM 10981, KM 19913:543, KM 23532:1120, KM 19275, KM 19913:545, KM 20087:555 nuorakeraamisia astioita; esinekuva; KM 20087:555 nuorakeraaminen saviastia www.finna.fi. Viitattu 18.10.2019.
  4. a b Nuorakeraaminen kulttuuri Esihistoria – kivikausi. Museovirasto. Viitattu 16.3.2013.
  5. The Bronze Age Encyclopedia Britannica
  6. vasarakirves www.finna.fi. Viitattu 29.11.2017.
  7. Valter Lang: Some aspects of ther Corded Ware Culture east of the Baltic sea. Löytyy teoksesta: The Roots of Peoples and Languages of Northern Eurasia. Ed by K.Julku, K.Wiik (1998) ISBN 951-97040-2-7. Lang viittaa primaarilähteeseen: Raissa Denisova: Auklas keramikas kulturas cilšu genese un ražotajsaimniec ibas attistiba austrum baltija – Arkeologia un etnografija (1987)
  8. a b Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 83. Gaudeamus, 2015.
  9. Unto Salo: Suomen Museo 2003: "Suomen ja Hämeen synty", s. 46. Suomen muinaismuistoyhdistys, 2003.
  10. Nuorakeramiikka Suomen esihistoriallinen keramiikka. Helsingin yliopisto, arkeologian laitos. Viitattu 16.3.2013.
  11. levintäkartta Suomessa Helsingin yliopisto, arkeologian laitos
  12. Peter Jordan, Marek Zvelebil: Ceramics Before Farming: The Dispersal of Pottery Among Prehistoric Eurasian Hunter-Gatherers, s. 312. Left Coast Press, 2010. ISBN 9781598742459 Google Books (viitattu 16.3.2013).
  13. [1] Helsingin yliopisto

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]