Ruumis

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vartalo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Vartalo” ohjaa tänne. Vartalo on myös kukan osa ja kielitieteen käsite.
Vitruviuksen mies, Leonardo da Vincin kuuluisa piirros ihmisruumiista ja sen mittasuhteista.

Ruumis tarkoittaa ihmisen tai eläimen sekä elävää että kuollutta elimistöä.

Elävän ruumiin tutkimista kutsutaan anatomiaksi. Ainoastaan elävää ruumista tarkoittavia sanoja ovat vartalo ja keho. Suomenkielinen sana keho keksittiin Lääketieteen sanastolautakunnan ja Kielitoimiston ensimmäisen hoitajan Hannes Tepon yhteistyön tuloksena vuonna 1945, kun lääketieteen piirissä syntyi tarve sanallisesti erotella kuollut ja elävä ruumis toisistaan. On mahdollista, että sanalle keho otettiin mallia suomen sukukielestä virosta, jossa elävää ruumista tarkoittaa sana keha; toisaalta sana keho esiintyy jo Elias Lönnrotin sanakirjassa kehän synonyyminä.[1]
Oikeustoimikelpoisena pidetään henkilöä, joka on “täysissä sielun ja ruumiin voimissa“ eli on “täysjärkinen“. [2] [3]

Ihmisen jäännökset Tampereen luonnontieteellisen museon dioraamassa. Maassa makaava muoviluuranko esittää auto-onnettomuuden uhria.[4]

Kuollutta ruumista kutsutaan myös kalmoksi. Vanha kalmon synonyymi on myös hunnu, joka on oikeastaan säilynyt vain sanonnassa "joutua hunninkoon / hunningolle", tarkoittaen "kalmistoon". Kansanrunous tuntee myös hahmon "Hunnun Herra", varhaisen lähetyssaarnaajan. Nimen selityksenä kristittyjen krusifiksit ja puheet ruumiista ja ylösnousemuksesta.[5] Kuolemaa tarkoittava sana kalma viittaa joskus vainajaan tai kuolleeseen ruumiiseen. Sekaannusten välttämiseksi sanasta kalma on johdettu jo 1940-luvulla uudissana kalmo tarkoittamaan vain kuollutta ruumista; sanan keksi kielilautakunta vuonna 1948.[1] Kuolleesta tai kuolevasta ruumiista on ennen käytetty myös nimitystä marras, mutta marras viittaa myös muuhun kuolevaan (esimerkiksi luonto syksyllä, marraskesi) aaveisiin ja kuoleman enteisiin.

Monesti kuolleesta ruumiista käytetään nimitystä vainaja, kun halutaan korostaa kuolleen henkilön henkistä puolta. Kuollutta eläimen ruumista kutsutaan usein raadoksi tai haaskaksi, etenkin teuraseläimillä myös ruhoksi.

Arkeologiassa ja toisinaan muutenkin ruumista, yleensä pitkälle hajonnutta, voidaan kutsua ihmisen jäännöksiksi. Kuolleen ruumiin tutkimista kutsutaan patologiaksi.

  1. a b Taru Kolehmainen: Ruumis, kalmo ja keho 3.7.2001. Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Arkistoitu 30.5.2011. Viitattu 12.11.2010.
  2. Heikki Rönty: Miten käy sometileillesi ja veloillesi, jos kuolet yllättäen? 16.11.2018. Yle.fi. Viitattu 13.05.2023.
  3. Täysissä ruumiin ja sielun voimissa: Synonyymit.fi
  4. Sirén, Anna: Sata vuotta sitten kuollut ihminen ei ole näyttelyesine – selvitimme mihin opetuskäytöstä poistuneet luurangot menevät yle.fi. 11.1.2024. Viitattu 13.1.2024.
  5. Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]