Valkomesikkä
| Valkomesikkä | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Fabales |
| Heimo: | Hernekasvit Fabaceae |
| Alaheimo: | Faboideae |
| Suku: | Mesikät Melilotus |
| Laji: | albus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Melilotus albus |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Valkomesikkä (Melilotus albus, syn. Melilotus alba) on hernekasveihin kuuluva valkokukkainen kaksivuotinen ruohovartinen kasvi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valkomesikän pysty varsi voi kasvaa puolitoistametriseksi. Lehdet ovat kolmisormiset. Kasvi kukkii heinäkuusta syyskuuhun valkoisin 4-5 mm pitkin kukin. Kasvi muistuttaa huonokuntoista lupiinia: sen kukat ovat pienemmät ja kukinto harvempi. Kukattomana valkomesikän voi sekoittaa helposti keltakukkaiseen rohtomesikkään (Melilotus officinalis) ja kukallisena volganmesikkään (Melilotus wolgicus).
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkomesikkää tavataan nykyisin Euroopassa Keski-Suomesta etelään, Venäjällä ja lisäksi Yhdysvalloissa[1]. Se on Turkista lähtenyt tulokaslaji, joka on levinnyt 1600-luvulta alkaen rukiin rikkaruohona ja painolastien mukana[2]. Amerikkaan sitä vietiin kasvatettavaksi karjan rehuksi.
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkomesikkä kestää kuivaa. Sitä tavataan etenkin ratavarsissa, lastauspaikoilla ja satamissa. Sitä myös kasvatetaan maanparannus- ja maisemakasvina ja mehiläisten mesikasvina.
Verenohennuslääke
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Verenohennuslääkkeenä käytetty varfariini keksittiin tutkittaessa 1930-luvulla miksi pilaantunut rehuna käytetty valkomesikkä aiheutti eläimille jopa kuolemaan johtaneita verenvuotoja. Vuonna 1939 saatiin selville, että valkomesikälle ominaisen hajun ja maun antanut kumariini muuttui kasvin pilaantuessa dikumaroliksi, joka vähensi veren hyytymiskykyä ehkäisemällä protrombiinin muodostumista. Dikumarolista kehitettiin edelleen 4-hydroksikumariinit, jollainen varfariini on.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Den virtuella floran: Vit sötväppling (Melilotus albus) – Norra halvklotet Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 10.1.2007.
- ↑ Tulokaslajit Lappeenrannassa
- ↑ Dikumarolin löytäminen ja antikoagulanttihoito (Arkistoitu – Internet Archive)
