Valkohangokas
| Valkohangokas | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
| Heimo: | Nirkot Notodontidae |
| Alaheimo: | Aitonirkot Notodontinae |
| Suku: | Cerura |
| Laji: | erminea |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cerura erminea |
|
| Katso myös | |
Valkohangokas (Cerura erminea) on kookas, valkoinen yöperhonen. Suomessa se on tuore ja melko harvinainen tulokaslaji.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohangokas muistuttaa suuresti läheistä sukua olevaa isohangokasta (Cerura vinula). Etusiivet ovat kirkkaan valkoiset, tyviosastaan mustapilkkuiset. Siiven keski- ja ulko-osassa on useita terävästi mutkittelevia mustia poikkiviiruja. Siipisuonet erottuvat ohuina, mustina viiruina. Takasiivet ovat harmahtavan valkoiset ja niissä on tumma keskitäplä. Takasiipien siipisuonet ovat mustat. Sekä etu- että takasiipien ulkosyrjässä on mustat täplät siipisuonten väleissä. Keskiruumis on valkoinen ja sen selkäpuolella on kuusi mustaa täplää. Myös takaruumis on valkoinen, mutta selkäpuolelta kärkiosaa ja keskiviivaa lukuun ottamatta musta. Kärkiosassa on neljä mustaa, ohutta pitkittäisviirua. Siipiväli vaihtelee 45–71 mm naaraiden ollessa selvästi koiraita kookkaampia.[1]
Myös toukka muistuttaa isohangokkaan toukkaa. Se täysikasvuisena 55–70 mm pitkä, vihreä ja selkäpuolella on punaruskea satulanmuotoinen laikku, jolla on leveä valkoinen reunus. Kolmannen jaokkeen selkäpuolella on voimakas kyhmy ja seitsemännen jaokkeen sivuilla laaja valkoinen laikku. Ensimmäisen jaokkeen etupuolisko on ruusunpunainen ja sen yläreunassa on kaksi mustaa silmätäplää. Rintajalat ovat tummanruskeat. Pää on tummanruskea ja toukan peräpäässä on kaksi pitkää uloketta.[2][1]
Levinneisyys ja lentoaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohangokkaan levinneisyys ulottuu Pyreneiltä Keski-Euroopan poikki Balkanille ja Baltiaan sekä edelleen Venäjän poikki Koreaan saakka. Laji puuttuu suuresta osasta Välimeren ympäristöä. Pohjoismaissa lajia tavataan ainoastaan Suomessa.[1]
Suomessa valkohangokas on tulokas, joka on tavattu ensimmäisen kerran Virolahdelta vuonna 2000 ja sittemmin laji on levinnyt etelärannikkoa pitkin länteen päin.[3] Nykyisin sen levinneisyys ulottuu Etelä-Savosta ja Etelä-Karjalasta aivan etelärannikkoa pitkin Turun saaristoon ja Ahvenanmaalle. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena touko–kesäkuun vaihteesta heinäkuun loppupuoliskolle.[4]
Elinympäristö ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohangokas elää lämpimissä ja valoisissa lehtimetsissä sekä puistoissa. Perhoset oleilevat ilmeisesti pääasiassa latvustoissa ja niitä tavataan yksitellen. Lento tapahtuu illasta pitkälle yöhön ja koiraat lentävät valolle, naaraat vain harvoin. Päivälevolta perhosia ei tavata kuin poikkeuksellisesti sellaisen asetuttua seinälle tai muuhun epätyypilliseen paikkaan. Häirittynä perhonen pudottautuu maahan ja näyttelee kuollutta. Tarvittaessa se voi myös erittää vetysyanidia.[1]
Naaras munii 250–300 munaa pareittain tai pieniksi ryhmiksi lehtien yläpinnoille. Muninta tapahtunee lähinnä korkealla latvustoissa. Toukat elävät aluksi pareittain, mutta myöhemmin yksitellen. Ne viihtyvät auringonpaisteessa eivätkä erityisemmin pyri piiloutumaan. Toukat ovat täysikasvuisia elokuussa ja koteloituvat kotelokoppaan, joka on toukan puun kuoreen kaivertamassa kolossa, jota suojaa kova puunmuruilla ja jäkälillä naamioitu suojus. Kotelo talvehtii yleensä kerran, joskus kahdesti.[1]
Ravintokasvi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukan ravintokasveja ovat haapa (Populus tremula), muut poppelit (Populus) sekä pajut (Salix).[1][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. Uppsala: ArtDatabanken, SLU, 2007. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 272–274
- ↑ toukka (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Suomen perhostutkijain seura: valkohangokas (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Perhoswiki[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen perhostutkijain seura: ohjeita vaaleiden nirkkolajien tunnistamiseen (Arkistoitu – Internet Archive)
- Bestimmungshilfe des Lepiforums (saksaksi)
- L'Hermine (ranskaksi)
- Vlindernet (hollanniksi)