Välskärikalat (heimo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Välskärikalat
Keltavälskäri (Zebrasoma flavescens)
Keltavälskäri (Zebrasoma flavescens)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Lahko: Välskärikalat Acanthuriformes
Heimo: Välskärikalat
Acanthuridae
Rafinesque, 1810
Suvut
Katso myös

  Välskärikalat (heimo) Wikispeciesissä
  Välskärikalat (heimo) Commonsissa

Välskärikalat (Acanthuridae) on trooppinen kalaheimo, joka luetaan osaksi laajempaa välskärikalojen lahkoa (Acanthuriformes). Heimoon kuuluu kuusi sukua, joissa on noin 85 eri lajia. Ne esiintyvät yleisinä eri puolilla maailmaa, erityisesti trooppisen Tyynenmeren ja Karibianmeren koralliriutoilla. Värikkään ulkoasunsa vuoksi ne ovat suosittuja akvaariokaloja.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silosarvikalan piikki.

Välskärikaloilla on pyrstön tyvessä piikki, jolla ne pystyvät haavoittamaan toisia kaloja.[1] Piikki muistuttaa muodoltaan kirurginveistä, mistä on tullut heimon nimi monessa kielessä.[2]

Välskärikalat ovat vartalonmuodoltaan litteitä, korkeita, ja soikeita tai kiekkomaisia. Zebrasoma-suvun lajeilla on suipoin kuono; Acanthurus-lajit ovat tylppäpäisimpiä. Sirppimäinen pyrstö on yleinen.

Useimmat välskärikalat elävät luonnossa Tyynenmeren länsiosissa. Yhdeksän lajia elää Atlantissa ja neljä Tyynenmeren itäosissa.[1]

Välskärikalat eivät ole uhanalaisia, mutta niitä kalastetaan joskus ympäristön kannalta haitallisilla menetelmillä, kuten koralliriuttoja vahingoittavalla dynamiitilla. Myös kalojen tainnuttamiseen käytettävät pienet syanidimäärät ovat ympäristölle haitallisia, sillä ne tuhoavat samalla useita muita lajeja.[3][4]

Välskärikalojen pääasiallista ravintoa on levä, ja ne viettävät aikaansa laiduntamalla koralliriuttojen levämatoilla. Syömänsä levän joukossa ne kuitenkin nielaisevat ilmeisesti myös melkoisen määrän pieniä selkärangattomia. Jotkin lajit siirtyvät aikuistuessaan syömään eläinplanktonia tai detritusta eli hajoamassa olevaa eloperäistä materiaalia.[5]

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välskärikalat kutevat pareittain eivätkä ryhmäkutuna; toisinaan monet parit kutevat yhdessä. Kutuajan lähestyessä ne kerääntyvät suuriksi parviksi. Koiraat valtaavat haaremin tai reviirin ja taistelevat vallasta käyttäen tarvittaessa veitsiulokettaan. Niiden ei ole havaittu hoitavan jälkikasvuaan.[2]

Välskärikalat akvaariossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zebrasoma-suvussa on suosituimpia akvaariokaloja; Acanthurukset ovat näyttäviä mutta vaikeasti hoidettavia. Ctenochaetus-suvun neljää lajia pidetään akvaarioissa; Nasoista akvaarioon soveltuu varsinaisesti vain yksi laji, Naso lituratus, toistakin (Naso elegans) näkee joskus. Paracanthurus-suvun ainoaa lajia, palettivälskäriä, teki tunnetuksi Dorin hahmo Pixarin animaatioelokuvissa Nemoa etsimässä (2003) ja Doria etsimässä (2016). Prionurus-lajeja on vain suurimmissa yleisöakvaarioissa.

  1. a b Fenner, B.: Surgeons, Tangs and Doctorfishes, Family Acanthuridae Wet Web Media.
  2. a b Animal Diversity
  3. Bruckner, A: New Threat to Coral Reefs NOAA.
  4. ECO tippin points (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Family Acanthuridae (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)